Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla
Talouden heikkenevä suhdannetilanne on näkynyt Uudellamaalla työttömyyden kasvuna viimeisen vajaan puolentoista vuoden aikana. Kuluvan vuoden heinäkuussa maakunnassa oli työttömiä työnhakijoita 104 946, mikä oli 11,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Uudellamaalla 11,5 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 10,5 prosenttia.
Uudellamaalla työttömien määrä on jäänyt selvästi korkeammalle tasolla kuin ennen koronapandemiaa. Heinäkuussa työttömiä oli 30 prosenttia enemmän kuin ennen pandemia-aikaa. Tämä on selvästi korkein lukema Suomen maakunnista. Keskimäärin muualla maassa työttömiä oli 7 prosenttia enemmän.
Työmarkkinatilanteen heiketessä Suomen työttömyys on keskittynyt yhä voimakkaammin Uudellemaalle. Kaikista maan työttömistä 34 prosenttia asuu maakunnassa. Vielä 2010-luvun alkuvuosina osuus oli kymmenen prosenttiyksikköä alhaisempi.
Uudellamaalla vaikea työmarkkinatilanne korostuu erityisesti ulkomaalaisten työttömien kohdalla. Suomen ulkomaalaisista työttömistä 52 prosenttia asuu Uudellamaalla ja kaikista maakunnan työttömistä heitä on 25 prosenttia. Ulkomaalaisten työttömyys on myös kasvanut selvästi nopeammin kuin muun väestön keskimäärin.
Uudellamaalla myös työttömyyden rakenne on edelleen hankala, sillä pitkään työttömänä olleilla on yhä vaikeuksia löytää paikkaansa työmarkkinoilta. Heinäkuussa pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä oli maakunnassa 37 733. Pitkäaikaistyöttömien osuus alueen kaikista työttömistä oli 36 prosenttia, kun muualla Suomessa osuus on keskimäärin 30 prosenttia. Kaikista Suomen pitkäaikaistyöttömistä 38 prosenttia asui Uudellamaalla.
Taloussuhdanteen heikentyminen on heijastunut Uudellamaalla voimakkaasti myös työvoiman kysyntään. Vuonna 2023 työvoiman kysynnän lasku oli Uudellamaalla kaikista Suomen maakunnista voimakkainta, ja lasku on jatkunut myös vuoden 2024 aikana. Viimeisen vajaan 20 vuoden ajalta ei löydy ajankohtaa, että uusia avoimia työpaikkoja olisi ollut yhtä vähän tarjolla kuin kuluvan vuoden kesä-heinäkuussa.
Lisätietoja:
Johannes Herala
Erityisasiantuntija
johannes.herala@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan alueellinen kehitys, kunta- ja aluetalous, toimintaympäristön analyysit, erillisselvitykset
Tutustu myös
Tilastot
Tilastot sisältävät Uuttamaata ja sen kuntia koskevaa tietoa näppärinä kuvioina. Tietoa on saatavilla alue- ja kuntataloudesta, matkailusta, päästökehityksestä, tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, työllisyydestä sekä väestöstä.
Tutustu myös näihin
25.11.2024
TE-palvelut uudistuvat pian – syksyn aikana järjestetään neljä aamutilaisuutta valmistelijoille
Uudenmaan liiton luotsaama TEPA24 Uusimaa -hanke tukee kuntia ja Uudellemaalle muodostuvia yhdeksää työllisyysaluetta TE-palveluiden uudistuessa. Keväällä pilotoitu Tepassa tapahtuu -live jatkuu syksyllä neljällä verkossa järjestettävällä aamutilaisuudella.
19.11.2024
Uudenmaan tutkimus- ja kehitystoiminnan panostuksien kasvu ennätyksellisen nopeaa
Tilastokeskuksen tuoreiden tutkimus- ja kehitystoiminnasta kertovien tilastojen mukaan Uudenmaan t&k-menot kasvoivat viime vuonna nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Edellisestä vuodesta menot kasvoivat 329 miljoonaa euroa ja nousivat kokonaisuudessaan 4,2 miljardiin euroon.