Uudenmaan liitto julisti haettavaksi laajakaistarakentamisen tuen Vihdin kunnan alueella

Uudenmaan liitto pyysi ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja viestintäpalvelujen tarjonnasta Vihdin kunnan alueella. Hankkeelle valittava toteuttaja voi hakea julkista tukea kiinteän laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain (1262/2020) mukaisesti. Vastaava haku oli auki 17.5.-13.6.2023, mutta hakuun ei saatu hanke-ehdotuksia.
Hanke-ehdotus liitteineen oli toimitettava 26.10.2023 klo 16.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen toimisto@uudenmaanliitto.fi(Avautuu uuteen ikkunaan). Viestin otsikkokenttään merkitään ”Laajakaistahanke-ehdotus, Vihti”.
Valtiolta tukea nopeiden laajakaistojen rakentamiseen
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tukee nopeiden kiinteiden laajakaistaverkkojen rakentamista myöntämällä valtion tukea. Valtio tukee yhteyksien rakentamista sellaisille haja-asutusalueille, joissa kaupallinen tarjonta ei todennäköisesti toteudu. Tukea voidaan myöntää yhteyksiin, jotka rakennetaan kotitalouksien vakinaisiin ja vapaa-ajan asuntoihin sekä yritysten sijaintipaikkoihin.
Uudenmaan liitto toteuttaa hanke-ehdotusten haun eli kilpailuttaa ehdotukset kunnan toiveiden mukaisesti, minkä jälkeen prosessi siirtyy valitun toteuttajan, Traficomin ja kunnan väliseksi asiaksi. Kuntien rooli hankkeiden käynnistämisessä on ratkaiseva, sillä valtion ohella kuituverkkojen toteuttamiseen tarvitaan myös kuntarahoitusta 8–33 prosenttia.
Tutustu myös näihin

26.5.2025
Maakuntavaltuusto hyväksyi kauden viimeisessä kokouksessa liiton tilinpäätöksen vuodelta 2024
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui viimeistä kertaa tällä kaudella maanantaina 26. toukokuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsiteltävänä oli Uudenmaan liiton tilinpäätös ja toimintakertomus, tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024, vuoden 2025 talousarvion muuttaminen sekä päivitetty hallintosääntö.

23.5.2025
Uudenmaan TKI-panostukset kasvussa
Uudenmaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan investoinnit ovat kasvaneet vauhdilla kohti kunnianhimoista viiden prosentin BKT-tavoitetta. Uudenmaan TKI-toimintaa ohjaavan älykkään erikoistumisen strategian toimeenpanoa ja TKI-toiminnan tilannekuvaa on arvioitu juuri julkaistussa seurantaraportissa.