Aluekehittämisen konkari Eero Venäläinen luotsaa huomisen Uudenmaan rakentamista
Pitkään Uudenmaan liitossa työskennellyt Eero Venäläinen aloitti elokuun alussa aluekehitysjohtajana. Toimintaympäristö on kovassa muutoksessa, mutta hän luottaa tulevaisuuteen.
– Kokemusta aluekehittämisestä minulle on kertynyt aika laajasti ja tunnen toimintakenttää. Intoa vielä riittää, vaikka olen ollut pitkään liitossa, uusi aluekehitysjohtaja kertoo.
Uudenmaan liitossa vuonna 2002 aloittanut Venäläinen kehuu Uudenmaan liittoa hyväksi työnantajaksi, joka on tarjonnut monipuolisia haasteita. Hän toimi vs. aluekehitysjohtajana joulukuusta 2023 alkaen.
Venäläinen johti kaksi ja puoli vuotta Uudenmaan liiton hallinnoimaa Helsinki EU Officea Brysselissä. Hän on työskennellyt kansainvälisten asioiden päällikkönä ja ollut perustamassa hankkeiden valmistelijoita auttavaa liiton EU-palvelua. Vuosina 2017–2019 hän toimi Uudenmaan maakuntauudistusta valmistelleessa hankkeessa.
Toimintaympäristö muuttuu koko ajan
Uudenmaan liitossa on alkamassa uuden maakuntaohjelman valmistelu ja vihreän siirtymän vaihemaakuntakaavan laatiminen. Käynnissä on myös koko valtiota koskevia uudistuksia.
– Sote-uudistus oli juuri, nyt muodostetaan työllisyysalueita. Aluehallintouudistus vaikuttaa maakuntien liittojen toimintakenttään ja aluekehittämisen kokonaisuuteen, hän luettelee.
Euroopan tasollakin tapahtuu. Uudelta komissiolta on tulossa suuntaviivat, jotka ohjaavat tulevien vuosien päätöksiä. Uuden EU:n rahoitusohjelmakauden 2028–34 valmistelu on käynnissä. Aluekehityksen kannalta merkittävää on muun muassa koheesiopolitiikan, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen ja maaseuturahoituksen tulevaisuus.
Meidän pitää houkutella kansainvälisiä investointeja ja samalla panostaa itse voimakkaasti TKI-toimintaan.
– Valtiontalouden vaikea tilanne vaikuttaa moniin toimijoihin. Jos haluamme säilyttää paikkamme Euroopan innovaatioalueiden huipulla, meidän pitää houkutella kansainvälisiä investointeja ja samalla panostaa itse voimakkaasti TKI-toimintaan, hän sanoo.
Työvoimakysymys tulisi myös ratkaista. Venäläisen mukaan se on iso haaste ennen kaikkea kunnille ja yrityksille. Uudellamaalla on paljon pitkäaikaistyöttömiä, mutta myös osaajapula.
Tuore aluekehitysjohtaja toteaa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen aiheuttama vaikea tilanne haastaa koko Suomea.
– Etelä-Suomen saavutettavuus on myös olennainen asia kaiken kannalta, joten liikenneratkaisut ovat meille tärkeitä asioita.
Vankat tukipilarit tulevaisuudelle
– Uudenmaan valtti on vahva innovaatiotoiminta. Meillä on myös osaavaa työvoimaa. Uusimaa on Suomen kaikkein kansainvälisin maakunta. Yhteydet maailmalle ovat tärkeitä, Venäläinen toteaa.
TKI-toiminnan vahvoja toimialoja ovat biotuotteet, kiertotalous ja uudet energiamuodot, terveys- ja lääkeala ja hyvinvointi sekä tekoäly ja kvanttilaskenta. Aloilla on vahvat monien toimijoiden yhteiset ekosysteemit.
Venäläisen mukaan vahvat TKI-alat ja -toimijat luovat tukevan pohjan Uudenmaan tulevaisuudelle. Hänestä Uusimaa pärjää kaikista haasteista huolimatta, koska voi luottaa maakunnan vahvuuksiin. Uudenmaan liitto panostaa vahvasti myös kuntayhteistyön kehittämiseen.
Uudenmaan valtti on vahva innovaatiotoiminta.
– Meillä on hyvä maakuntaohjelma, jonka tavoitteita kohti on hyvä mennä. Tavoitteet ovat haasteelliset, mutta ne on hyvä asettaa korkealle.
Maakuntaohjelmassa Uudenmaan tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030. Tavoitteena on myös nostaa Uudenmaan tutkimus- ja kehittämismenojen osuus viiteen prosenttiin maakunnan bruttokansantuotteesta. Lisäksi tavoitellaan työttömyysasteen saamista 80 prosenttiin.
– Jos Uusimaa onnistuu saavuttamaan nämä tavoitteet, niin se on edellytyksenä koko Suomen pärjäämiselle, hän korostaa.
Uudellamaalla viihtyy
Venäläinen on asunut puolet elämästään Uudellamaalla. Hän tuntee olevansa uusimaalainen ja espoolainen, vaikka savolaisuus ja kuopiolaisuus paistavat välillä läpi.
– Olemme viihtyneet erinomaisen hyvin Espoossa, joka tarjoaa mahdollisuuden siihen, että olet kymmenessä minuutissa erämaan metsässä ja kymmenessä minuutissa pääset meren rannalle.
Lempipaikakseen Uudellamaalla hän nimeää Espoon rantaraitin.
– Siellä on kiva kävellä ja kivat kahvilat, Venäläinen toteaa.
Yhteystiedot:
Eero Venäläinen
Johtaja, aluekehittäminen
eero.venalainen@uudenmaanliitto.fi
Aluekehitystyön johtaminen, maakuntajohtaja Tuija Telénin varahenkilö
Tutustu myös näihin
11.10.2024
Kestävämpi ruokatarjonta yleistyy tapahtumissa – Provinssissa muuttui etenkin kysyntä
Ruokavalinnoilla on suuri vaikutus tapahtumien kestävyyteen. Kolmannes maailman ilmastopäästöistä linkittyy ruokaan ja sen tuotantoon, ja niistä lähes 60 prosenttia syntyy lihantuotannossa. Vastuullinen toimija ei voi myöskään ohittaa teollisen eläintuotannon eläimille aiheuttamaa kärsimystä. Kestävämmät ruokavalinnat väliaikatarjoiluissa, avajaisissa tai festivaalikojujen tarjonnassa ovat yksinkertainen keino vähentää tapahtuman haittavaikutuksia.
9.10.2024
Seuraavaksi kulttuuripankki
Uudenmaan kulttuurifoorumin pääpuhuja, brittiläinen Susanna Eastburn, kertoi laajasti koko kulttuurisektoria yhdistävästä What next -liikkeestä. Samansuuntaiseen pyrki ensimmäistä kertaa järjestetty Uudenmaan kulttuurifoorumi kootessaan kulttuurin, taiteen ja luovien alojen toimijat Musiikkitalolle yhteisen keskustelun ääreen, kirjoittaa Katriina Rosavaara.