Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Central Baltic -ohjelma etsii hankkeita edistämään työllisyyttä ja julkisia palveluja – Tervetuloa infotilaisuuteen 19.8.

Interreg Central Baltic Programme -teksti. EU-lippu ja tekstinä: Co-funded by the European Union. Taustalla merimaisema.

EU:n Central Baltic -ohjelma tarjoaa lokakuussa mahdollisuuden hakea rahoitusta pienille hankkeille, joiden tavoitteena on edistää alueellista kehitystä keskisen Itämeren alueella.

Vuoden 2024 pienhankehaussa painopisteenä ovat erityisesti ohjelmatavoitteet 6 ja 7, jotka keskittyvät työllistymismahdollisuuksien parantamiseen sekä julkisten palveluiden ja kansalaisratkaisujen kehittämiseen. Pienhankkeiden budjetti voi olla enintään 213 550 euroa ja kesto enintään 18 kuukautta.

Suomessa ohjelma kattaa yhdeksän eteläistä maakuntaa sekä Ahvenanmaan. Naapurimaista ohjelma-alueeseen kuuluvat Viro, Latvia ja itäinen Ruotsi. Hankkeissa on oltava kumppaneita vähintään kahdesta eri maasta. Valtioiden rajat ylittävän yhteistyön on tuotettava selkeää lisäarvoa ohjelmatavoitteiden saavuttamisen kannalta. Syntyneiden tulosten tulee myös olla kestäviä niin, että ne tuovat lisäarvoa pidempääkin.

Rahoitusta voi hakea 10.–31.10.2024 ohjelman sähköisessä Jems-järjestelmässä (Joint Electornic Monitoring System). Pienhankkeita voi olla toteuttamassa julkiset organisaatiot sekä voittoa tavoittelemattomat organisaatiot ja järjestöt. Rahoitus tulee Euroopan aluekehitysrahastosta.

Hankkeilla parannetaan työllisyysmahdollisuuksia sekä julkisia palveluja ja ratkaisuja

Interreg Central Baltic -ohjelman 2021–2027 kuudennessa tavoitteessa keskitytään työllisyysmahdollisuuksien parantamiseen. Tämän tavoitteen puitteissa voidaan rahoittaa hankkeita, joilla edistetään vähemmän kilpailukykyisten ryhmien työllisyyttä tai yrittäjyyttä esimerkiksi tarjoamalla mentorointia, valmennusta tai harjoittelumahdollisuuksia. Lisäksi rahoitusta voi hakea hankkeet, joissa kehitetään syrjinnän vastaisia toimintatapoja yrityksissä.

Ohjelman seitsemännessä tavoitteessa keskitytään julkisten palvelujen ja ratkaisujen parantamiseen. Tämän tavoitteen pohjalta voidaan rahoittaa hankkeita, jotka edistävät julkisten palvelujen tehokkuutta ja saatavuutta. Pienhankkeissa riittää, että parannetaan olemassa olevaa julkista palvelua, kun taas suurhankkeissa olisi luotava uusi julkinen palvelu tai digitalisoitava olemassa oleva palvelu. Julkisiksi palveluiksi luetaan kaikki palvelut, joita julkiset toimijat tarjoavat kansalaisille, asukkaille tai kaikille.

Tervetuloa hakuinfoon 19.8.

Central Baltic -ohjelman kansallinen kontaktipiste järjestää suomenkielisen infotilaisuuden pienhankehausta 19. elokuuta 2024 klo 13.00–14.00, jossa kiinnostuneilla on mahdollisuus saada lisätietoa hakuprosessista ja ohjelman tavoitteista. Etänä järjestettävässä tilaisuudessa esitellään myös menestyksekkäitä hankkeita ja annetaan käytännön vinkkejä hakemusten laatimiseen. Hakemukset tulee jättää lokakuussa 2024, ja hyväksytyille hankkeille on tarjolla rahoitusta, joka kattaa jopa 80 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Uudenmaan liitto hallinnoi ohjelman kontaktipistettä ja kansallista vastinrahoitusta

Ylläpidämme Uudenmaan liitossa Central Baltic -ohjelman kontaktipistettä Suomessa. Se tiedottaa rahoitusmahdollisuuksista ja edistää ohjelman toteutumista.

Uudenmaan liitto myöntää kansallisen vastinrahoituksen hankkeiden suomalaisille partnereille. Vastinrahoitusta voi hakea sitten, kun hankkeelle on saatu myönteinen EU-rahoituspäätös.

Central Baltic -kuulumisia voi seurata ohjelman sosiaalisen median kanavilla:

Ohjelman verkkosivuilta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jota julkaistaan usealla eri kielellä.

Lisätietoja:

Viola Mickos

Information Officer

+358 45 133 5854

Central Baltic Contact Point, Central Baltic -ohjelman viestintä

Palvelee myös ruotsiksi

Avainsanat:

Rahoitus