Euroopan yrittäjyysaluevuoden valmistelut vauhtiin Uudellamaalla
Uusimaa on yksi kuudesta Euroopan yrittäjyysalueen (European Entrepreneurial Region, EER) tunnustuksen saaneesta EU-alueesta. Vuoteen 2022 painottuvan teemavuoden valmistelut ovat käynnistyneet Uudenmaan liiton johdolla. Pääteemat ovat kiertotalousyrittäjyys, digitaalisuus ja vihreä siirtymä.
Euroopan alueiden komitean vuosittain myöntämän alueiden ansioihin perustuvan tunnustuksen teemana on tällä kertaa ”Yrittäjyys ja kestävä elpyminen”. Alueiden komitea ylisti valintaperusteluissaan, että Uusimaa on luonut ihanteellisen ympäristön tulevaisuuteen suuntaavalle, kestävyyttä painottavalle uuden sukupolven yrittäjyydelle.
– Etenkin nuorilla yrittäjillä on uskallusta ottaa ennakkoluulottomasti isoja askelia ja edistää osaamisellaan sosiaalista ja taloudellista muutosta, sanoo yrittäjyysvuoden hankejohtaja Christine Chang Uudenmaan liitosta.
Teemavuoden hankepäälliköksi on rekrytoitu Simo Karetie ja hankekoordinaattoriksi Miranda Sundholm, jotka ovat juuri aloittaneet Uudenmaan liitossa.
– Lähdemme liikkeelle haastavassa tilanteessa koronapandemian varjossa, mutta näen tässä toisaalta loistavan tilaisuuden ajatus- ja toimintatapojen isollekin muutokselle kohti vihreää ja digitaalista yrittäjyyttä, Karetie sanoo.
Hanketiimi on innolla tarttumassa tositoimiin. Teemavuoden avauspotku laukaistaan käynnistystilaisuudessa 30. marraskuuta. Tästä on luvassa lisäinfoa lähiaikoina.
Kutsu yhteistyöhön
– Kutsumme yhteistyöhön kaikki, jotka kokevat vuoden teemat tärkeiksi. Tavoittelemme moninaisten toimijoiden yhteistyötä ja verkostojen voimannäyttöä muutoksen vauhdittamisessa ja vihreän siirtymän edistämisessä, sanoo hankepäällikkö Karetie.
Uudenmaan teemavuodella on kolme päätavoitetta: kiertotalouteen ja digitalisaatioon liittyvän osaamisen lisääminen, uusien liiketoimintamallien käyttöönoton edistäminen sekä kiertotalousyritysten kasvun tukeminen.
Näitä edistetään kouluttamalla alueen yrittäjiä ja opiskelijoita kiertotalousosaajiksi, levittämällä kiertotalouden liiketoimintamalleja sekä tukemalla yrityksiä kasvussa ja kansainvälistymisessä.
Yrittäjyysaluevuoden toimeenpano toteutetaan usean eri rahoituslähteen tuella. Rahoitusta on saatu EU:n Interreg Europe -ohjelmasta, Euroopan aluekehitysrahastosta, kansallisesta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tuesta sekä Uudenmaan liiton budjettivaroista.
Vuoden tavoitteiden taustalla ovat Uusimaa-ohjelma, Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategia, Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekartta ja Uudenmaan selviytymissuunnitelma.
Uusimaa on menestyjä EER-verkostossa
Uudenmaan liitolla on jo kokemusta EER-verkostosta ja hyvin läpiviedystä teemavuodesta, sillä Uusimaa on ainoa eurooppalainen alue, joka on saanut tunnustuksen jo kaksi kertaa.
Edellinen kerta oli ensimmäisten alueiden joukossa vuonna 2012. Tuolloin teemana oli nuori yrittäjyys ja ohjelmassa oli noin 70 tapahtumaa.
Tämänkertaisen teemavuoden muut palkitut alueet ovat Portugalissa, Bulgariassa, Espanjassa, Ranskassa, Puolassa, Italiassa, Irlannissa ja Sakassa. Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä tullaan jakamaan aktiivisesti. Euroopan alueiden komitea seuraa palkitsemiensa alueiden teemavuoden toteutusta.
Alueiden komitea on valinnut yrittäjyysalueiden parhaimmiston vuodesta 2010 alkaen.
Lisätietoja:
Hankejohtaja Christine Chang, puh. 044 353 3014
Hankepäällikkö Simo Karetie, puh. 040 837 5431
Hankekoordinaattori Miranda Sundholm, puh. 040 658 3384
Tutustu myös näihin
11.10.2024
Kestävämpi ruokatarjonta yleistyy tapahtumissa – Provinssissa muuttui etenkin kysyntä
Ruokavalinnoilla on suuri vaikutus tapahtumien kestävyyteen. Kolmannes maailman ilmastopäästöistä linkittyy ruokaan ja sen tuotantoon, ja niistä lähes 60 prosenttia syntyy lihantuotannossa. Vastuullinen toimija ei voi myöskään ohittaa teollisen eläintuotannon eläimille aiheuttamaa kärsimystä. Kestävämmät ruokavalinnat väliaikatarjoiluissa, avajaisissa tai festivaalikojujen tarjonnassa ovat yksinkertainen keino vähentää tapahtuman haittavaikutuksia.
9.10.2024
Kaikki muovi kiertää -hanke on luonut uutta suuntaa ja toimintatapoja
Mia Johansson työskentelee kiertotalouden asiantuntijana Espoon kaupungilla. Viimeiset vuodet hän on keskittynyt Kaikki muovi kiertää -hankkeen projektipäällikön tehtäviin.