Interreg Baltic Sea Region -ohjelman pienhankehaku on auki
EU:n Itämeren alueen Interreg-ohjelma (Interreg Baltic Sea Region, BSR) on avannut rahoitushaun 25. maaliskuuta. Ohjelmassa on tällä kertaa tarjolla rahoitusta pienhankkeille, jotka kehittävät pieniä paikkakuntia ja maaseutua.
Ohjelman rahoituksella tuetaan hankkeita, jotka vastaavat innovaatio-, vesistö- tai ilmastohaasteisiin. Ohjelma-alueeseen kuuluvat kokonaisuudessaan Suomi, Ruotsi, Tanska, Puola, Liettua, Latvia, Viro sekä alueita Saksasta ja Norjasta.

Interreg Baltic Sea Region -ohjelma-alue.
Fokuksessa pienten paikkakuntien ja maaseudun kehittäminen
Ohjelman hallintoviranomainen toivoo erityisesti hankehakemuksia, jotka edistävät pienten paikkakuntien ja maaseudun ja syrjäseutujen kehittämistä. Hankkeet voivat etsiä ratkaisuja muun muassa palveluiden saavutettavuuteen, katastrofivalmiuksien parantamiseen, esimerkiksi tulvien tai myrskyjen varalta, tai kestävyyden ja viihtyisyyden edistämiseen.
Pienhankkeet soveltuvat erityisen hyvin sellaisille toimijoille, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet Interreg BSR -hankkeeseen. Pienhankkeiden onkin tarkoitus luoda saavutettava väylä BSR-rahoitukseen. Pienhankkeessa ei tarvitse pilotoida tai kehittää täysin uusia ratkaisuja haasteisiin, mutta myöskään pelkkä verkostoituminen tai hyvien käytäntöjen jakaminen ei riitä hankkeen sisällöksi.
Kuka voi hakea rahoitusta?
Hankekumppaneita on oltava vähintään kolme, kolmesta eri ohjelma-alueen maasta. Päähakijan on oltava julkinen tai julkisomisteinen organisaatio, mutta muut hankekumppanit voivat olla joko julkisia tai yksityisiä organisaatioita. Tässä rahoitushaussa kumppaneiksi toivotaan etenkin julkishallinnon toimijoita sekä kolmannen sektorin toimijoita.
Pienhankkeen budjetti voi olla korkeintaan 500 000 euroa ja kesto korkeintaan kaksi vuotta. Rahoitusta on jaettavissa yhteensä 8,3 miljoonaa euroa. EU-tuen osuus on 80 prosenttia, jolloin hankkeen toteuttamiseen tarvitsee 20 prosenttia omaa rahoitusta.
Hakijan tärkeät päivämäärät
Vaikka rahoitushaku on jo käynnissä, hankkeiden kehittelyyn on vielä hyvin aikaa. Ensimmäisen vaiheen ideapaperi toimitetaan alkukesällä ja varsinaisen hankehakemuksen aika on syksyllä. Tässä hakijan muistilista aikataulusta:
- Englanninkielinen infotilaisuus rahoitushausta järjestetään 7. huhtikuuta. Ilmoittaudu mukaan täällä.
- Jätä idealomake 5. kesäkuuta mennessä. Idealomake on pakollinen ja vain sen lähettäneille hakijoille myönnetään pääsy Bamos+ -järjestelmään, jonka kautta varsinainen hankehakemus täytetään ja lähetetään.
- Lähetä varsinainen hankehakemus 8. lokakuuta mennessä.
Tietolähteitä ja neuvontaa
Kaikki tärkeät tiedot ja asiakirjat löytyvät Gateway for applicants -portaalista.
Ohjelman sihteeristö antaa neuvoja hankkeen sisältö- tai kelpoisuusvaatimuksista.
Kannattaa myös tilata ohjelman uutiskirje.

Lisätietoja:
Tutustu myös näihin
Uutinen
22.9.2026
Webinaari: EU-yhteistyöllä kohti kansainvälistä kasvua 14.10.
Eurooppa investoi miljardeja kilpailukykyyn, innovaatioihin ja kasvuun. Miten suomalaiset yritykset pääsevät mukaan? Tervetuloa kuulemaan lisää EU-yhteistyöllä kohti kansainvälistä kasvua -webinaariin keskiviikkona 14.10 kello 13.30–14.15.
Uutinen
15.9.2026
Syksyn EAKR-haussa tarjolla rahoitusta energiatehokkuuteen, päästövähennyksiin ja kiertotalouteen
Uudenmaan liitto avaa 5.10. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun hankkeille, jotka edistävät energiatehokkuutta, vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä ja vauhdittavat kiertotaloutta Uudellamaalla. Haussa on jaettavana enintään 2,8 miljoonaa euroa.