Maakuntahallituksen päätökset 28.8.

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 28. elokuuta. Hallitus päätti antaa lausunnon Kirkkonummen Pohjoisen liikennekäytävän osayleiskaavaehdotuksesta. Maakuntajohtajan tehtävien väliaikaisesta hoitamisesta päätettiin, että aluekehittämisen vastuualueen johtaja Juha Eskelinen toimii maakuntajohtajan sijaisena.
Kokouksen jälkeen maakuntahallitus haastatteli maakuntajohtajan viran kärkihakijat. Hallitus tekee maakuntavaltuustolle esityksen viran täyttämisestä 4. syyskuuta. Maakuntavaltuuston poliittiset ryhmät kuulevat kärkihakijoita 7. syyskuuta, ja maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan kokouksessaan 12. syyskuuta.
Kokousasiat, linkit päätösesityksiin sekä kokouksessa päätetyt muutokset:
Lausunto Kirkkonummen Pohjoisen liikennekäytävän osayleiskaavaehdotuksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Lausunnossa todetaan, että osayleiskaavaehdotus on Espoo–Salo-ratalinjauksen mahdollistamisen osalta maakuntakaavan mukainen. Tarkistamis- ja lisäselvitystarpeita on seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan sijoittamisessa, toiminnallisen keskustan kokonaistarkastelussa ja maakunnallisesti merkittävien ekologisten yhteyksien toteuttamisessa. Myöskään uusi asumista ja loma-asumista mahdollistava kaakkoinen alue ei tue kestävän alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämistä Veikkolan alueella. Uudenmaan liitto esittää, että ennen kaavan hyväksymistä on tarpeen huomioida lausunnossa esitetyt muutostarpeet sekä järjestää viranomaisneuvottelu.
Vihreän siirtymän hankkeiden maankäyttötarpeet Uudellamaalla -projektin perustaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Päätökseen lisättiin yksimielisesti seuraava maininta:
Tarkempi projektisuunnitelma tuodaan käsiteltäväksi 18.9. pidettävään maakuntahallituksen kokoukseen.
Johtajien antamat lausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Osavuosikatsaus 2/2023(Siirryt toiseen palveluun)
Vuoden 2022 arviointikertomus tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Päätökseen lisättiin yksimielisesti seuraava maininta:
Maakuntahallitus antaa maakuntavaltuustolle lausunnon arviointikertomuksen osalta.
Vastuuvapauden myöntäminen maakuntahallitukselle tilikaudelta 1.1.-31.12.2022; Tilannetieto asian edistymisestä(Siirryt toiseen palveluun)
Päätökseen lisättiin yksimielisesti seuraava maininta:
Maakuntavaltuusto päätti kokouksessaan 13.6. yhtyä maakuntahallituksen 8.6. päätökseen liittyen KPMG:n selvitykseen. Osana KPMG:n erillisselvityksen käsittelyä hallitus päätöksissään 5.6. ja 8.6. (§ 66 ja § 69) linjasi mihin toimenpiteisiin toimivan johdon on ryhdyttävä esille tulleiden ongelmien korjaamiseksi. Johtoryhmä on jakanut valmisteluvastuut kunkin ongelman ratkaisemiseksi. Osa näistä toimista koskee hallinnollisia määräyksiä ja käytäntöjä.
Maakuntajohtajan tehtävää hoitava Juha Eskelinen antoi kokouksessa suullisen selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin asian suhteen on ryhdytty. Kokonaisuus jatkotoimenpiteineen tulee hallituksen käsittelyyn syyskuun 18. päivän kokouksessa.
Maakuntavaltuuston 13.6.2023 päätösten täytäntöönpano(Siirryt toiseen palveluun)
Vaalien valmistelutoimikunta: jäsen- ja varajäsenmuutos(Siirryt toiseen palveluun)
Henkilöstön Pulssi-kyselyn tulosten yhteenveto(Siirryt toiseen palveluun)
Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle. Seuraavaan kokoukseen tuodaan selvitys siitä, mitä toimenpiteitä on suunniteltu ja tehty.
Valmistuneet julkaisut(Siirryt toiseen palveluun)
Kokousaikataulu tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Markku Markkula, markku.markkula@aalto.fi, puh. 050 464 2455
Tutustu myös näihin

8.5.2025
Maakuntahallitus kokoontuu 12.5.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu maanantaina 12. toukokuuta. Kokouksessa maakuntahallitus käsittelee lausuntoa Helsingin satamatunnelin ehdotusvaiheen asemakaavasta ja Uudenmaan sitoutumista vähähiilisen kiertotalouden green dealiin.

14.4.2025
Kokoomus jatkaa Uudenmaan suurimpana puolueena, sosiaalidemokraatit vahvistivat kakkossijaansa
Kuntavaalien tulosten ratkeaminen merkitsee myös Uudenmaan maakuntavaltuuston tulevien poliittisten voimasuhteiden selviämistä. Kuntavaalien tuloksen perusteella kokoomus jatkaa maakuntavaltuuston suurimpana puolueena ja sosiaalidemokraatit toisiksi suurimpana.