Maakuntahallitus 21.3.: Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin valtuustokäsittelyyn

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 21. maaliskuuta. Hallitus hyväksyi osaltaan Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2021. Maakuntavaltuuston käsittely on 14. kesäkuuta.
Valtuustolle esitetään, että tilikauden ylijäämä, noin 444 000 euroa siirretään Uudenmaan liiton aluekehitysrahastoon, josta on tuettu uusimaalaisten toimijoiden EU-hankkeiden valmistelua.
Lisäksi merkittiin tiedoksi johtajien antamat lausunnot sekä liiton hankkeet ja henkilöstökertomus vuodelta 2021.
Kokousasiat ja linkit esityslistan esityksiin
Kaikki kokouksen päätökset tehtiin esityslistan esitysten mukaan.
Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2021 hyväksyminen
> Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Johtajien antamat lausunnot
> Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan liiton hankkeet 2021
> Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan liiton henkilöstökertomus 2021
> Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Ilmoitusasioita
> Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Kokousaikataulu tiedoksi
> Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Markku Markkula, markku.markkula@aalto.fi, puh. 050 464 2455
Tutustu myös näihin

8.5.2025
Maakuntahallitus kokoontuu 12.5.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu maanantaina 12. toukokuuta. Kokouksessa maakuntahallitus käsittelee lausuntoa Helsingin satamatunnelin ehdotusvaiheen asemakaavasta ja Uudenmaan sitoutumista vähähiilisen kiertotalouden green dealiin.

14.4.2025
Kokoomus jatkaa Uudenmaan suurimpana puolueena, sosiaalidemokraatit vahvistivat kakkossijaansa
Kuntavaalien tulosten ratkeaminen merkitsee myös Uudenmaan maakuntavaltuuston tulevien poliittisten voimasuhteiden selviämistä. Kuntavaalien tuloksen perusteella kokoomus jatkaa maakuntavaltuuston suurimpana puolueena ja sosiaalidemokraatit toisiksi suurimpana.