Maakuntahallitus 27.3.: Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Uusimaa-kaavasta

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 27. maaliskuuta. Tiedoksi merkittävänä ja maakuntavaltuustolle tiedoksi annettavana oli korkeimman hallinto-oikeuden antama lopullinen päätös Uusimaa-kaavasta 2050. Kaavakokonaisuuteen kuuluvat Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaavat saivat päätöksellä lainvoiman.
Lisäksi maakuntahallitus hyväksyi muun muassa Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2022, joka menee vielä maakuntavaltuuston hyväksymiskäsittelyyn kesäkuussa.
Kokousasiat ja linkit esityslistan esityksiin:
Uudenmaan liiton toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022(Siirryt toiseen palveluun)
EU-tasolle suunnatun Uudenmaan TKI-toiminnan ja yhteistyön strategisen konseptoinnin käynnistäminen (Siirryt toiseen palveluun)
Maakuntahallituksen jäsen Ulla Kaukola (sd, Vantaa) esitti Minerva Krohnin (vihr., Helsinki) kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Äänestyksessä käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 8–4 (poissa 3). Alkuperäinen esitys hyväksyttiin lopulta yksimielisesti.
Johtajien antamat lausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Ilmastotyön tilannekatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan ja Zhejiangin maakuntien välisen yhteistyön tilannekatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Päätökseen lisättiin, että arvio kansainvälisestä yhteistyöstä tuodaan syksyllä maakuntahallitukselle tiedoksi.
Katsaus Uudenmaan liiton hallinnoimiin projekteihin vuonna 2022(Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan liiton henkilöstökertomus vuodelta 2022(Siirryt toiseen palveluun)
Selvitys henkilöstön ulkomailla tekemästä työstä sekä hybridityön toimintaohjeen tarkistaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Päätökseen lisättiin, että maakuntahallitukselle tuodaan syksyllä tiedoksi, mitä kustannuksia ja hyötyjä ulkomailla tehdystä työstä koitunut.
Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenen vaihtuminen(Siirryt toiseen palveluun)
Valmistuneet julkaisut(Siirryt toiseen palveluun)
Kokousaikataulu tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Markku Markkula, markku.markkula@aalto.fi, puh. 050 464 2455
Pöytäkirjanpitäjä:

Liisa Isokangas
Hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta, tietosuojavastaava.
Tutustu myös näihin

8.5.2025
Maakuntahallitus kokoontuu 12.5.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu maanantaina 12. toukokuuta. Kokouksessa maakuntahallitus käsittelee lausuntoa Helsingin satamatunnelin ehdotusvaiheen asemakaavasta ja Uudenmaan sitoutumista vähähiilisen kiertotalouden green dealiin.

14.4.2025
Kokoomus jatkaa Uudenmaan suurimpana puolueena, sosiaalidemokraatit vahvistivat kakkossijaansa
Kuntavaalien tulosten ratkeaminen merkitsee myös Uudenmaan maakuntavaltuuston tulevien poliittisten voimasuhteiden selviämistä. Kuntavaalien tuloksen perusteella kokoomus jatkaa maakuntavaltuuston suurimpana puolueena ja sosiaalidemokraatit toisiksi suurimpana.