Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Meemikoulu tuo Uusimaa-päivään huumoria, osallisuutta ja nuorten äänen

Kolme piirrettyä ihmistä koululuokassa taulun edessä. Uusimaa-päivän logo.

Uusimaa-päivää vietetään 15. toukokuuta ja tänä vuonna sitä juhlistetaan myös meemien avulla. Meemikoulu on maksuton yhden tunnin oppimateriaali, jossa yhdistyvät luovuus, media- ja mielenterveystaidot sekä vaikuttaminen. Oppitunnin aikana oppilaat pääsevät tekemään omia meemejään Uusimaa-teemalla.

Meemikoulun taustalla ovat tutkijatohtori Saara Särmä, väitöskirjatutkija Reeta Karjalainen, kuvataiteilija Jenna Jauhiainen sekä Merkki-museon viestintä- ja tapahtumakoordinaattori Aikku Meura. Heidän yhteistyönään syntynyt kokonaisuus tarjoaa opettajille käyttövalmiin materiaalin, jossa käsitellään meemien avulla ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja.

Meemikoulu on vuonna 2022 käynnistynyt hanke, jonka puitteissa on järjestetty tapahtumia ja työpajoja. Nyt opettajille tarjottava oppitunti on ensimmäinen yläkoululaisille ja toiseen asteen opiskelijoille suunnattu oppimateriaalipaketti.

− Meemikoulu muistuttaa, että meemit eivät ole vain netin hupia – ne ovat tapa käsitellä tunteita, jakaa kokemuksia ja ottaa kantaa. Kun nuoret tekevät meemejä itse, he tulevat myös tietoisemmiksi niiden vaikutusvoimasta ja vastuusta, joka liittyy sisällön luomiseen ja jakamiseen, sanoo yksi Meemikoulun rehtoreista, kuvataiteilija Jenna Jauhiainen.

Uusimaa-päivää varten tehty meemikoulu koostuu neljästä videosta ja niihin liittyvistä tehtävistä, joissa tarkastellaan meemejä ilmiönä, pohditaan niiden suhdetta mielenterveyteen sekä perehdytään siihen, millä tavoin meemeillä voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Oppitunnin aikana oppilaat pääsevät myös tekemään omia meemejään Uusimaa-teemalla. Oppitunti ja sen ohjeistus on suunniteltu niin, että myös opettaja, joka ei itse ole meemeihin perehtynyt, voi helposti tarttua aiheeseen.

Oppitunti nuorten kielellä – meemit luovat merkityksellisyyttä

Uusimaa on Suomen nuorin ja monimuotoisin maakunta, jossa kolmannes suomalaisista elää – ja jossa asuu Suomen nuorin väestö.

− Uusimaa on koti kolmannekselle kaikista Suomessa asuvista. On tärkeää, että uusimaalaiset kokevat maakunnan omakseen lapsesta saakka ja ovat mukana alueen kehittämisessä omissa ympäristöissään. Meemikoulu yhdistää nuorten arkiympäristön somen, hyvinvoinnin edistämisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kiinnostavalla tavalla, sanoo Uudenmaan liiton kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara.

Meemikoulu on osa Uusimaa-päivän kokonaisuutta, johon kuuluu useita keväisiä tapahtumaideoita – kevätretki, kevätkahvit ja kirjastopäivä – sekä yhteinen kevätjuhla, joka järjestetään tänä vuonna Vantaalla. Juha Tapion tähdittämää juhlaa voi seurata myös suorana verkossa.

− Uusimaa-päivänä laitamme hyvän kiertämään ja kutsumme kaikki mukaan rakentamaan meille kaikille entistäkin mukavampaa ja parempaa Uuttamaata. Meemikoulu tarjoaa tähän uudenlaisen väylän – nuorten omalla kielellä, heidän ehdoillaan, sanoo Rosavaara.

Materiaalit ovat ladattavissa maksutta Uusimaa-päivän verkkosivuilta ja niitä voi hyödyntää opetuksessa Uusimaa-päivän jälkeenkin.

Lisätietoja:

Jenna Jauhiainen

Meemikoulun rehtori

+358 40 836 1188

Katriina Rosavaara

Asiantuntija

+358 40 562 2314

Kulttuuri ja luovat alat, Uudenmaan kulttuurifoorumi, Uudenmaan kulttuuripalkinto, Uusimaa-päivä

Avainsanat:

Tapahtumat