Oker-Blom, Pautola-Mol, Telén etenevät maakuntajohtajan valintaprosessissa

Uudenmaan maakuntajohtajan rekrytointia valmisteleva maakuntavaltuuston ja -hallituksen jäsenistä koostuva ryhmä on päättänyt, että soveltuvuusarviointien jälkeen kaikki kolme kärkihakijaa jatkaa maakuntahallituksen haastatteluihin ja valtuuston kuultavaksi. Kärkikolmikko on Jan D. Oker-Blom, Niina Pautola-Mol ja Tuija Telén.
Oker-Blom on Loviisan kaupunginjohtaja, Pautola-Mol toimii Päijät-Hämeen maakuntajohtajana ja Telén Karkkilan kaupunginjohtajana.
– Valintaprosessissa tilanne on hyvä. Syventävät analyysit osoittivat selkeitä eroja kärkihakijoiden persoonissa ja kompetensseissa, toteaa valintaryhmän puheenjohtaja Markku Markkula.
Maakuntahallitus haastattelee kärkihakijat maanantaina 28. elokuuta ja tekee maakuntavaltuustolle esityksen viran täyttämisestä 4. syyskuuta pidettävässä kokouksessa. Maakuntavaltuuston poliittiset ryhmät kuulevat kärkihakijoita 7. syyskuuta.
Maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan kokouksessaan 12. syyskuuta. Maakuntajohtaja aloittaa työnsä marras–joulukuussa.
Ossi Savolaiselle on myönnetty ero maakuntajohtajan virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.1.2024 alkaen. Sitä ennen hän pitää vuosilomansa.
Valintaryhmän jäsenet puolueittain:
Kok.: Markku Markkula, pj., varalla Mikko Piirtola
SDP: Pentti Arajärvi, varalla Ulla Kaukola
Vihr.: Minerva Krohn, varalla Leo Stranius
PS: Arja Juvonen, varalla Johannes Nieminen
RKP: Frida Sigfrids, varalla Anders Portin
Vas.: Antero Eerola, varalla Pia Lohikoski
Lisätietoja:
Valintaryhmän pj., maakuntahallituksen pj. Markku Markkula, markku.markkula@aalto.fi,
puh. 050 464 2455
Maakuntavaltuuston pj. Pentti Arajärvi, pentti@arajarvi.fi, puh. 040 582 0300
Tutustu myös näihin

19.6.2025
Maakuntahallitus päättää lausunnosta alueidenkäyttölain luonnokseen 27.6.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu perjantaina 27. kesäkuuta. Kokouksessa hallitus päättää lausunnosta, joka koskee uuden alueidenkäyttölain luonnosta.

19.6.2025
Kolme hakijaa soveltuvuusarviointeihin yhteysjohtajan viran haussa
Uudenmaan liiton yhteysjohtajan haastattelut on pidetty. Rekrytointia valmisteleva valintaryhmä päätti haastattelujen perusteella nimetä soveltuvuusarviointeihin jatkavat hakijat.