Rantaradan ja Hangon suunnan henkilöjunaliikenteessä tavoitteena nopeammat yhteydet ja enemmän tarjontaa

Uudenmaan liitto aloitti syyskuussa selvityksen rantaradan ja Hangon suunnan henkilöjunaliikenteen kehittämisestä. Selvityksessä vertaillaan eri liikennöintivaihtoehtoja. Lopullisena tavoitteena ovat nykyistä nopeammat junayhteydet ja enemmän tarjontaa matkustusvaihtoehdoista.
Lisääntyvän kysynnän myötä parempaa joukkoliikennetarjontaa
Tavoitteena on saavuttaa alueen joukkoliikenteessä positiivinen kierre, jossa joukkoliikennejärjestelmän eri osa-alueita kehittämällä saadaan vahvistettua kysyntää, mikä puolestaan luo edellytyksiä entistä vahvemmalle joukkoliikennetarjonnalle.
Espoon kaupunkiradan toteutuessa Kirkkonummen ja Helsingin väliset lähijunat nopeutuvat selvästi, kun välipysähdykset Espoon ja Leppävaaran välillä poistuvat lähes kokonaan. Myös Hanko–Hyvinkää-radan sähköistäminen luo edellytykset korvata Hangon ja Karjaan väliset kiskobussit eli moottorivaunut sähkökäyttöisellä kalustolla, joka voisi periaatteessa liikennöidä Helsingistä Hankoon saakka.
Vaihtoehtoja selvitettiin kyselyn ja työpajan avulla
Selvitys on hyvässä vauhdissa. Alkusyksystä kartoitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä kyselyn avulla, ja marraskuussa järjestettiin työpaja, jossa eri sidosryhmät pääsivät kommentoimaan vertailtavana olevia liikennöintivaihtoehtoja. Työpajassa tavoitteena oli löytää tarkoituksenmukaisia mutta riittävän erilaisia liikennöintimalleja vertailua varten.
–Työpaja auttoi eri osapuolia ymmärtämään toisiaan, kun eri liikennöintivaihtoehtoja ja niiden kehitysideoita päästiin tutkimaan muun muassa aikataulukaavioiden avulla, kertoo erityisasiantuntija Heini Peltonen.
Liikennöintivaihtoehtoihin saatiin työpajassa hyvät evästykset jatkosuunnittelua varten.
– Olemme saaneet käyttöön kyselyn sekä työpajan tulokset, joiden pohjalta viimeistelemme liikennöintivaihtoehdot vertailua varten, Peltonen toteaa.
Eri vaihtoehdot vertailuun
Vaihtoehdoissa on painotettu eri asioita, jotta saadaan riittävän erilaisia vaihtoehtoja vertailuun. Vertailtavana ovat esimerkiksi vaihdottomat tai mahdollisimman nopeat yhteydet Hangon ja Helsingin välillä sekä yhteydet Turun suuntaan.
Vertailussa otetaan huomioon myös tilanteet ennen Espoon ja Salon välille suunniteltua ESA-rataa ja radan toteutuksen jälkeen. Näiden vaihtoehtojen lisäksi selvityksessä tarkastellaan näitä edeltävää tilannetta, jossa Hanko–Hyvinkää-rata on sähköistetty, mutta muuten on nykytilanne.
Liikennöintivaihtoehtojen suunnittelussa on omat kiemuransa, joita määrittävät muun muassa kysyntä, palvelutaso, ratakapasiteetti ja toimivaltakysymykset.
– Työssä pääpaino on Hangon ja Helsingin välisen henkilöjunaliikenteen kehittämisen selvittämisessä, mutta ei sovi unohtaa myöskään Hyvinkään ja Hangon välisen radan merkitystä tavarajunaliikenteelle, Peltonen sanoo.
Liikennöintivaihtoehtoehtojen vertailu valmistuu loppuvuoden aikana. Selvitys kokonaisuudessaan valmistuu maaliskuussa 2022.
Lisätietoja:

Heini Peltonen
Liikennesuunnittelupäällikkö
heini.peltonen@uudenmaanliitto.fi
Liikennesuunnittelun johtaminen, liikennejärjestelmätyön ohjaaminen, ylimaakunnalliset liikenneasiat, logistiikka, Helsingin seudun liikenneasiat
Tutustu myös näihin

5.3.2025
Uusimaa vaatii EU:ta tunnustamaan Venäjän ilmatilan sulkemisen vaikutukset
Venäjän ilmatilan sulkeminen on vähentänyt eurooppalaisten lentoyhtiöiden matkustajamääriä. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärät kärsivät edelleen koronan aiheuttamasta notkahduksesta.

3.3.2025
Uudenmaan väestö ja työpaikat ovat kasvusuunnassa jatkossakin, mutta maakunnan sisällä on suuria eroja
Uusimaa on jatkossakin vahvasti kasvava maakunta. Uudenmaan liiton tuoreessa selvityksessä väestön ja työpaikkojen kehityssuuntia ennakoidaan aina vuoteen 2060 asti. Kasvun nopeus ja sen suuntautuminen Uudenmaan eri alueille voivat kuitenkin vaihdella merkittävästi tulevina vuosikymmeninä.