Selvitys: kansainvälinen työvoima keskeisessä roolissa Uudenmaan kuntien elinvoiman kannalta
Uudenmaan liitto on julkaissut Owal groupin tekemän selvityksen vieraskielisten osaajien tilanteesta ja kansainvälisestä rekrytoinnista Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Selvitys tehtiin TEPA24 Uusimaa -hankkeelle.
Selvitys osoittaa, että kaikki tarkastelun kohteena olleet kunnat saavat muuttovoittoa ulkomailta. Ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste on alueella koko maan tasoa korkeampi, ja työllistymistä tapahtuu monipuolisesti eri toimialoille.
– Maahanmuutolla on keskeinen vaikutus Uudenmaan väestörakenteeseen, väestön kasvuun ja työllisyyteen. Erityisesti työperusteinen maahanmuutto on viime vuosina kasvanut merkittävästi, raportissa todetaan.
Selvityksessä tarkastellaan väestökehitystä, muuttoliikettä, työllisyyttä ja kansainvälistä rekrytointia. Lisäksi raportissa pohditaan kuntien roolia kansainvälisten osaajien houkuttelussa ja asettautumisen tukemisessa.
Voit ladata raportin alta.

Lisätietoja:
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.9.2026
Uudenmaan tärkeimmät luvut nyt helposti yhdessä paikassa
Uudenmaan liiton uudistettu tilastopalvelu kokoaa yhteen keskeiset luvut maakunnan väestöstä, taloudesta, työmarkkinoista, matkailusta, päästöistä ja TKI-toiminnasta. Tilastoja voi tarkastella ja vertailla kunnittain tai koko maakunnan tasolla.
Uutinen
24.4.2026
EASWork-hanke: Työelämään pääsy ja kiinnittyminen tukevat Uudenmaan elinvoimaa
Uudenmaan maakuntaohjelma korostaa kansainvälisen osaamisen hyödyntämistä, työelämän yhdenvertaisuutta ja sujuvaa kotoutumista alueen elinvoiman vahvistamiseksi. Näitä tavoitteita tuki Interreg Central Baltic -rahoitteinen EASWork-hanke, jossa kehitettiin ratkaisuja maahanmuuttajien työelämään pääsyn ja kiinnittymisen edistämiseksi Uudellamaalla ja Virossa.