Uudenmaan maakuntavaltuustoon nimettiin 83 kuntien edustajaa

Uudenmaan kuntien edustajainkokous on tänään valinnut maakuntavaltuuston kuntavaalikaudelle 2021– 2025. Uudenmaan liiton ylintä päätösvaltaa käyttävässä valtuustossa on 83 jäsentä, jotka ovat edustamiensa kuntien valtuustojen jäseniä.
Maakuntavaltuustossa on 27 edustajaa Helsingistä, 12 Espoosta, 10 Vantaalta ja 3 Porvoosta sekä muista kunnista kustakin yksi tai kaksi edustajaa. Aiempaan kauteen verrattuna edustajia on kolme enemmän.
Paikkamäärät lasketaan kuntien asukaslukujen mukaan siten, että kunta saa valtuustoon edustajan jokaista alkavaa 25 000 asukasta kohden. Laskelma perustuu kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen väkilukuun.
Edustajainkokouksen puheenjohtajana toimi Juha Summanen Helsingin kaupunginkansliasta. Kutakin Uudenmaan 26 kuntaa edusti yksi jäsen, jonka äänimäärä määräytyi asukasluvun mukaan.
Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena, puheenjohtaja Helsingistä
Kokoomus piti maakuntavaltuustossa kuntavaalien tuloksen perusteella suurimman puolueen asemansa 23 paikalla. Sosialidemokraattinen puolue kipusi vihreiden rinnalle. Molemmilla on nyt valtuustossa 14 paikkaa.
Perussuomalaisilla on valtuustossa 10 paikkaa, vasemmistoliitolla ja ruotsalaisella kansanpuolueella molemmilla 7 paikkaa ja keskustalla 4 paikkaa. Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt saivat molemmat 2 paikkaa.
Puolueiden välisen sopimuksen mukaan puheenjohtajaksi valitaan sosialidemokraatteja edustava helsinkiläinen.
Maakuntahallitus sekä toimielimien puheenjohtajat nimetään lokakuussa
Valtuusto järjestäytyy 5. lokakuuta, ja valitsee maakuntahallituksen. Maakuntahallitus jatkaa 15 jäsenen voimin. Uudenmaan liiton perussopimuksen mukaan kuntia edustavat jäsenet valitaan niin, että yli sadantuhannen asukkaan kunnasta tulee yksi jäsen kutakin täyttä sataatuhatta asukasta kohti.
Helsinki saa maakuntahallitukseen 6 jäsentä ja Espoo ja Vantaa molemmat 2 jäsentä. Muista kahdestakymmenestäkolmesta Uudenmaan kunnasta on yhteensä 5 jäsentä.
Maakuntavaltuuston ja -hallituksen toimikaudet käynnistyvät normaalia myöhemmin, sillä koronapandemia viivästytti kuntavaaleja.
Lisätietoja:
Vaalien valmistelutoimikunnan sihteeri, erityisasiantuntija Janne Tamminen, puh. 050 558 6303
Edustajankokouksen pöytäkirjanpitäjä, hallintojohtaja Inka Tikkanen
Lue lisää

Päätöksenteko
Uudenmaan liitto on kuntayhtymä, jonka päätöksenteko perustuu kunnalliseen demokratiaan. Liiton ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla. Käytännön työtä johtaa valtuuston valitsema maakuntahallitus.
Tutustu myös näihin

26.5.2025
Maakuntavaltuusto hyväksyi kauden viimeisessä kokouksessa liiton tilinpäätöksen vuodelta 2024
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui viimeistä kertaa tällä kaudella maanantaina 26. toukokuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsiteltävänä oli Uudenmaan liiton tilinpäätös ja toimintakertomus, tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024, vuoden 2025 talousarvion muuttaminen sekä päivitetty hallintosääntö.

15.5.2025
Maakuntahallituksen kokouksen 12.5.2025 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 12. toukokuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.