Uusimaa-päivää vietetään tänään ympäri Uuttamaata, suora juhlalähetys illalla Yle Areenassa

Kaikkien aikojen ensimmäistä Uusimaa-päivää vietetään tiistaina 21. toukokuuta. Päivän aikana järjestetään kymmeniä tapahtumia ympäri Uuttamaata. Suora juhlalähetys Lohjalta alkaa kello 19 Yle Areenassa.
− Kutsumme kaikki mukaan Uusimaa-päivän viettoon. Tiistaina minkä tahansa kahvittelun, kulttuurielämyksen, ulkoilun tai tapaamisen voi yhdistää Uusimaa-päivään. Tyyli on vapaa ja hauskuus sallittua, kannustaa kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.
Yhteinen kevätjuhla tänä vuonna Lohjalla
Uusimaa-päivän kevätjuhlan avaa räväkkä lohjalaisbändi Safetybox. Amorphiksen musiikki kajahtaa ilmoille yhtyeen solistin Tomi Joutsenen ja Lohjan kaupunginorkesterin yhteisenä tulkintana, jota elävöittää viittomakielinen artisti Miguel Peltomaa. Luvassa on tunnin mittainen kattaus uusimaalaista musiikkia ja kulttuuria.
Juhlalähetystä voi seurata suorana eri puolilla Uuttamaata Yle Areenan kautta kello 19 alkaen. Tallenne on katsottavissa kuukauden ajan. Paikan päälle Lohjan Laurentius-saliin mahtuu juhlimaan noin 500 ensin ilmoittautunutta, tilaisuus alkaa kakkukahveilla kello 18. Ohjelma ja lisätiedot löytyvät Uusimaa-päivän verkkosivuilta.
Kymmeniä tapahtumia ympäri Uuttamaata
Uusimaa-päivä kannustaa tänä vuonna kevätretkille lähiluontoon, yhteisille kevätkahveille, valokuvaamaan Uuttamaata ja poikkeamaan kirjastoon. Tapahtumien järjestäjiksi on ennakkoon kutsuttu esimerkiksi uusimaalaisia päiväkoteja, kouluja, yhdistyksiä ja kirjastoja.
Alle on koottu muutamia poimintoja tapahtumista Uudellamaalla 21.5. Etsi lähimmät tapahtumat oman kuntasi viestintäkanavista!
- Karkkilassa ja monissa muissa kunnissa kevätretkille osallistuvat useat koululuokat ja päiväkotiryhmät Uusimaa-päivän BongausBingon kanssa.
- Tuusulan Lottamuseolla konsertoi kansanmusiikista ammentava Saatsi & Shemeikka –duo, joka kuvastaa nykyisten uusimaalaisten monenlaisia juuria.
- Lohjalla paikalliset kahvilayrittäjät tarjoavat pullakahvit keskusaukiolla 701:lle ensimmäiselle. Kevätjuhlaa isännöivä Lohja täyttää tänä vuonna 701 vuotta.
- Loviisan pääkirjastossa on esillä teoksia alueen kirjailijoilta, luonnosta ja historiasta, lapset saavat värittää Uusimaa-päivän valkovuokkokoristeita.
Uusimaa-päivä
Uusimaa-päivä kutsuu uusimaalaiset nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta yhdessä. Keväistä juhlapäivää vietetään Uudenmaan kunnissa ensimmäistä kertaa tiistaina 21.5.2024.
- Seuraa Instagramissa @uusimaapaiva
- Tutustu verkkosivuihin uusimaapaiva.fi
- Postaa päivän tunnelmat tunnisteella #uusimaapäivä
Lisätietoja:

Katriina Rosavaara
Asiantuntija
katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi
Kulttuuri ja luovat alat, Uudenmaan kulttuurifoorumi, Uudenmaan kulttuuripalkinto, Uusimaa-päivä
Tutustu myös näihin

9.5.2025
Meemikoulu tuo Uusimaa-päivään huumoria, osallisuutta ja nuorten äänen
Uusimaa-päivää vietetään 15. toukokuuta ja tänä vuonna sitä juhlistetaan myös meemien avulla. Meemikoulu on maksuton yhden tunnin oppimateriaali, jossa yhdistyvät luovuus, media- ja mielenterveystaidot sekä vaikuttaminen. Oppitunnin aikana oppilaat pääsevät tekemään myös omia Uusimaa-meemejä.

29.4.2025
Ja me löydämme uuden maan
Hyvää ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, vaan sen voi löytää ihan läheltä. Oma kaupunginosa tai kotikylä vaatii kuitenkin joskus erityistä löytämistä. Jäljille voi päästä somen ryhmissä, koiralenkillä tai iltakävelyllä rupatellessa, lähikaupan ilmoitustaululta tai kotikunnan menokalenterista, kirjoittaa Katriina Rosavaara.