Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Uusimaa-palkinnon saaja haussa – Teemana luovuus maakunnan hyväksi tehdyssä työssä

Keltasävyinen ilta-aurinko ja perhe kävelemässä puistossa. Kuvan päällä violetti ympyrä, jonka sisällä teksti Uusimaa-palkinto.

Pyydämme ehdotuksia vuoden 2023 Uusimaa-palkinnon saajasta. Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa verkkolomakkeella 15.8. asti. Asiantuntijaraati valitsee palkinnon saajan ehdotettujen joukosta. Palkittu saa 5 000 euroa toimintansa tueksi.

Teemana Luova Uusimaa

Uusimaa-palkinto myönnetään Uudenmaan parhaaksi tehdystä työstä. Ehdolle etsitään uusimaalaisia henkilöitä, organisaatioita tai tahoja, jotka ovat esimerkillään edesauttaneet Uudenmaan kehittymistä, parantaneet uusimaalaisten elämänlaatua tai rikastuttanut paikallista identiteettiä erityisen luovalla tavalla.

Valinnassa arvostetaan innovatiivisia toimintamalleja arjessa, työssä, harrastuksissa tai järjestötoiminnassa. Kekseliäisyys, rohkeus ja uskallus ovat valttia.

– Etsimme luovia avauksia ja käytäntöjä kehitelleitä esimerkiksi koulutuksen, kilpailukyvyn, turvallisuuden, hyvinvoinnin tai ympäristön saralta. Osoittakaamme, että Uusimaa on täynnä luovuutta, sanoo kulttuurin erityisasiantuntija Tarja Haili Uudenmaan liitosta.

Palkitseminen gaalatunnelmissa

Valinta julkistetaan 25. elokuuta Red Carpet -festivaalin gaalassa Hyvinkäällä. Palkinto on nimetty vuodelle 2023, jotta sen saaja voi hyödyntää tunnustusta koko tulevan vuoden ajan.

Palkintoraadissa on Uudenmaan liiton lisäksi edustajat Helsingin yliopiston Eteläsuomalaisesta osakunnasta, Ylen Uudenmaan aluetoimituksesta, Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:stä, Taiteen edistämiskeskuksesta sekä SOSTE ry:stä.

Avainsanat:

Palkinnot