Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

VISIO-kaavan valmistelun tueksi on valmistunut useita selvityksiä

Kuvakollaasi, jossa aurinkovoimala, tehdaskuva, luontoa, junaraiteet, vettä ja Suomen lippuja. VISIO-kaavan logo.

Vihreän siirtymän teemoihin keskittyvä uusi vaihemaakuntakaava laaditaan vuosina 2024–2027. Kaavan tueksi on luonnosvaiheessa valmistunut useita Uudenmaan liiton tekemiä tai tilaamia selvityksiä. Osa kaavan tausta-aineistona käytettävistä selvityksistä on muiden sidosryhmien laatimia.

VISIO-kaavassa käsitellään kuusi teemakokonaisuutta: energia, teollinen tuotanto, luonto, logistiikka, vesihuolto ja maanpuolustus.

Loviisan ydinvoimalan selvityskooste

Fortumin koostama selvitys tarkastelee Fortumin omistamaa 300 hehtaarin maa-aluetta Loviisan ydinvoimalaitoksen läheisyydessä. Källan aluetta kehitetään pitkällä aikavälillä uuden ydinvoiman tarpeisiin, sekä muuhun puhdasta siirtymää edistävään teolliseen käyttöön.

Vihreän siirtymän elinkeinokeskittymät

Kohdekortteihin on kerätty tietoja tarkasteltavista kohteista ja arvioitu niiden soveltuvuutta osoittamiseen maakuntakaavassa. Kohdekorttitarkastelu luo osaltaan pohjaa profilointityön seuraavalle vaiheelle, joka käsittää kohteiden varsinaisen profiloinnin. Vuorovaikutusraporttiin on koottu yhteenveto käydystä vuorovaikutuksesta.

Luonnon monimuotoisuus

Suomen ympäristökeskuksen tekemään selvitykseen on koottu tietoja luonnon monimuotoisuudesta Uudellamaalla. Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tarkastelut on toteutettu uusimpien uhanalaisuusarviointien tulosten perusteella.

Viheryhteydet

Selvitys tarkastelee lainvoimaisessa Uusimaa-kaavassa osoitettuja viheryhteystarvemerkintöjä ja niiden ekologista kytkeytyvyyttä nykytilanteessa. Yhteystarpeet on luokiteltu katkenneisiin sekä heikosti, kohtalaisesti ja hyvin toimiviin.

Valtatien 25 ekologiset yhteydet

Elinvoimakeskuksen selvityksessä on tunnistettu Valtatien 25 varrelle sijoittuvat maakunnallisesti ja paikallisesti tärkeät ekologiset yhteydet ja niiden kehittämistarpeet. Selvitys antaa tukea Valtatien parantamishankkeiden suunnitteluun sekä alueen kaavoitukseen.

Sipoonkorven ekologiset yhteydet 

Selvityksessä tarkastellaan Sipoonkorven ekologisia yhteyksiä pohjoisen ja idän suuntiin. Selvitys kokoaa yhteen alueilla aiemmin laaditut luontoselvitykset, tuottaa lisätietoa yhteyksien nykytilasta ja niiden kehittämisvaihtoehdoista sekä tarkastelee mahdollisia vaihtoehtoisia sijainteja nykyisellään heikosti toimiville yhteyksille. 

Hiilensidonta 

Suomen ympäristökeskuksen tuottama raportti kokoaa ajantasaisen tiedon Uudenmaan metsien hiilensidonnan tilasta, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä hiilensidonnan merkityksestä maakunnan hiilineutraalisuus- ja hiilinegatiivisuustavoitteiden saavuttamisessa. Raportti tarkastelee metsien hiilitaseen kehitystä, hakkuiden ja puun käytön vaikutuksia siihen sekä mahdollisuuksia vahvistaa hiilensidontaa. 

Tallinna-tunnelin rahtirata, terminaali ja varikko

Selvitys tarkastelee Tallinna–Helsinki-tunneliin liittyvän rahtiradan, terminaalin ja varikkojen sijoittumista Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolelle. Vertailussa on kolme erilaista toteutusvaihtoehtoa.

Lisätietoja:

VISIO-kaavan kokonaisuus:

Ilona Mansikka

Kaavoituspäällikkö

+358 40 524 9186

Maakuntakaavatyö ja sen prosessin kehittäminen. VISIO-kaavan vetovastuu. Maakuntakaavan aluevastuu: Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa. Aluesuunnittelun johtaja Mari Siivolan varahenkilö

Teemavastaavat löytyvät VISIO-kaavan pääsivulta.

VISIO-kaava

  • VISIO-kaavan tavoitteena on edistää Uudenmaan vihreää siirtymää ympäristön reunaehdot huomioiden.
  • Kaavassa käsitellään kuusi teemakokonaisuutta: energia, teollinen tuotanto, luonto, logistiikka, vesihuolto ja maanpuolustus.
  • Kaava laaditaan koko Uudenmaan alueelle vuosina 2024–2027 ja sen tähtäin on vuodessa 2050.
  • Maakuntakaavassa käsitellään vain valtakunnallisia, maakunnallisia tai useamman kunnan yhteisiä kysymyksiä, ja se ohjaa kuntien kaavoitusta.

Avainsanat:

Maakuntakaava