Yhteistyön syventämistä ja tulevaisuuden suunnitelmia Uudenmaan kuntakierroksella
Kuntakierroksella on vierailtu jo muun muassa Kauniaisissa (vas.), Tuusulassa ja Lapinjärvellä.
Uudenmaan liiton asiantuntijat tapaavat kuntien kollegoita kevään ja syksyn aikana. Kuntakierroksen tapaamisissa tavataan kuntien johtoa ja elinkeinojen kehittäjiä sekä kuullaan kuntien ajankohtaisia asioita ja toiveita liitolle.
– Kunnat ovat Uudenmaan liiton jäseniä. Heitä on tärkeää tavata, koska meidän on hyvä tietää, mitä asioita kunnissa on tällä hetkellä pinnalla ja mitä Uudenmaan liitolta odotetaan esimerkiksi kuntien edunvalvonnan osalta, aluekehitysjohtaja Eero Venäläinen toteaa.
Asialistalla ovat muun muassa elinvoima-, hyvinvointi- ja innovaatioteemat. Liiton näkökulmasta kierros on ajankohtainen uuden maakuntaohjelman valmistelun kannalta. Maakuntaohjelman valmistelu käynnistyy ensi vuoden alussa.
– Tapaamisissa saamme kuulla kuntien ajankohtaisia, heille tärkeitä asioita. Niitä pyrimme huomioimaan tulevassa maakuntaohjelmassa. Hienoa tavata kuntien johtoa heidän ”työmaallaan” ja tutustua ihmisiin, erityisasiantuntija Rosa Tuomi kertoo.

Kuntakierroksella on tavattu jo yli puolet Uudenmaan kunnista
Kuntakierros alkoi toukokuussa ja jatkuu vielä loppuvuoden ajan.
– Tapaamisissa kunnat ovat nostaneet heille tärkeitä vaikuttamisen paikkoja ja teemoja esiin. Toisaalta on keskusteltu myös asioista, joissa tehdään jo tai on suunnitteilla yhteistyötä Uudenmaan liiton kanssa, Tuomi kuvailee.
Uudellamaalla sijaitsee 26 kuntaa, jotka ovat hyvin erilaisia. Pienimmissä kunnissa asuu alle 2000 ihmistä, kun suurimmassa asukkaita on 680 000. Väestön kehitys ja taloudellinen tilanne ovat myös osittain erilaisia.
– Naapurikunnilla on usein yhteisiä asioita ja niitä on järkevää hoitaa yhdessä, ehkä vielä enemmänkin voisi kuin mitä tällä hetkellä tehdään. Yhteistyötä tehdään myös maakuntarajojen yli erityisesti niissä kunnissa, jotka sijaitsevat Uudenmaan ja toisen maakunnan rajalla, Tuomi sanoo.
– On ollut tosi kiva, että Uudenmaan liitto on otettu lämpimästi vastaan. Olemme tunteneet itsemme tervetulleiksi vieraiksi, hän jatkaa.
Yhteistyö kuntien kanssa jatkuu eri tavoin. Myös viime vuonna tapasimme kuntia vastaavalla kierroksella. Silloin pääroolissa oli kaavoitus.

Uuden maakuntaohjelman valmistelu käynnistyy ensi vuonna
Nykyinen pitkän aikavälin strategisiin linjauksiin perustuva maakuntaohjelma on voimassa vuosina 2022–2025. Uusi maakuntaohjelma on voimassa vuosina 2026–2029. Ohjelman valmistelu käynnistyy vuoden 2025 alussa.
Kuluvan syksyn aikana tehdään taustatyötä ohjelman valmistelua varten. Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien liitot ovat käynnistäneet neljän maakunnan maakuntaohjelmien ja älykkään erikoistumisen strategioiden vertaisarvioinnin.
Loppuvuoden aikana luodaan skenaarioita pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi Reilusti eteenpäin -kirjoitussarjassa eri alojen asiantuntijat pohtivat, millaiseksi maailma muuttuu ja miten muutamme sitä seuraavien vuosikymmenten aikana.
Lisätietoja:
Rosa Tuomi
Erityisasiantuntija
Maakuntaohjelma, ennakointi, koulutuspolitiikka
Tutustu myös
Uusimaa-ohjelma 2022–2025
Pitkän aikavälin strategisiin linjauksiin perustuva maakuntaohjelma eli Uusimaa-ohjelma tavoittelee ekologisesti kestävää, taloudellisesti vastuullista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista maakuntaa. Vuosina 2022–2025 voimassa oleva ohjelma sisältää kehittämisen tavoitteet ja toimenpiteet sekä vuoteen 2030 ulottuvan vision. Vuosien 2026–2029 maakuntaohjelman valmistelu on käynnissä.
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.
Artikkeli
7.10.2026
Tulevaisuuden liikennettä Itämerellä ja kaupunkien ilmatilassa
Itämeren alueella turvallinen liikkuminen vesillä ja ilmassa rakentuu yhä enemmän ajantasaisen tiedon, toimivien varajärjestelmien ja ennakoinnin varaan. Interreg Baltic Sea Region -ohjelman hankkeissa suomalaiset toimijat ovat kehittäneet ratkaisuja, jotka parantavat navigointia, auttavat varautumaan häiriöihin sekä valmistavat kaupunkeja droonien yleistymiseen.
Uutinen
29.9.2026
Uudenmaan tärkeimmät luvut nyt helposti yhdessä paikassa
Uudenmaan liiton uudistettu tilastopalvelu kokoaa yhteen keskeiset luvut maakunnan väestöstä, taloudesta, työmarkkinoista, matkailusta, päästöistä ja TKI-toiminnasta. Tilastoja voi tarkastella ja vertailla kunnittain tai koko maakunnan tasolla.