Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Central Baltic -rahoitushakuja avautumassa keväällä – Tervetuloa hakuinfoihin

Interreg Central Baltic -ohjelma

Ohjelma-alue on merkitty kuvan karttaan sinisellä värillä.

EU:n Central Baltic -ohjelmassa avautuu huhtikuussa kaksi rahoitushakua. Tervetuloa tammikuussa järjestettäviin infoihin tutustumaan hakujen teemoihin ja rahoitusmahdollisuuksiin. Ohjelmasta tuetaan valtioiden rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita keskisen Itämeren alueella. Kehittämishankkeiden teemoja ovat yritykset, ympäristö, työllistyminen ja julkiset palvelut.

Suomessa ohjelma kattaa yhdeksän eteläistä maakuntaa sekä Ahvenanmaan. Naapurimaista ohjelma-alueeseen kuuluvat Viro, Latvia ja itäinen Ruotsi. Hankkeissa on oltava kumppaneita vähintään kahdesta eri maasta. Valtioiden rajat ylittävän yhteistyön on tuotettava selkeää lisäarvoa ohjelmatavoitteiden saavuttamisen kannalta. Syntyneiden tulosten tulee myös olla kestäviä niin, että ne tuovat lisäarvoa pidempääkin.

Rahoitusta haetaan ohjelman sähköisessä Jems-järjestelmässä (Joint Electornic Monitoring System). Rahoitus tulee Euroopan aluekehitysrahastosta.

Kevään haut ovat avoinna 9.–30. huhtikuuta. Kahdessa rinnakkaisessa haussa rahoitusta on haettavissa isoille hankkeille. Toinen haku koskee koko ohjelma-aluetta, ja rinnakkaisessa haussa tuetaan ohjelman raja-alueita. Isojen hankkeiden budjetti on maksimissaan neljä miljoonaa euroa ja hankkeiden kesto on 3–4 vuotta. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Vuoden 2024 toinen hakuajankohta on lokakuussa, jolloin rahoitusta on luvassa pienille hankkeille.

Ohjelman tavoitteet ja hakukäytännöt haltuun infoissa

Tammikuussa on luvassa infotilaisuuksia tulevista hauista. Näiden jälkeen hakijoilla on vielä hyvin aikaa kehitellä hankeideoitaan ennen hakujen käynnistymistä.

Infotilaisuus verkossa 16.–17.1.

Englanninkielisessä webinaarissa 16. ja 17. tammikuuta on erinomainen tilaisuus perehtyä kunnolla ohjelman seitsemään tavoitteeseen sekä rahoituksen hakemiseen.

Tiistaina 16.1. ovat esittelyssä ohjelmatavoitteet ”Yritysten innovatiivinen kehittäminen” ja ”Ympäristön tilan parantaminen ja resurssien käytön tehostaminen”.

Keskiviikkona esitellään tavoitteet ”Paremmat työllistymismahdollisuudet” ja ”Paremmat julkiset kansalaispalvelut ja ratkaisut”. Lisäksi kerrotaan rahoituksen hakemiseen liittyvistä käytännön seikoista, kuten ohjauksesta, budjetista ja Jems-hakujärjestelmästä.

Seminaari Mikkelissä 25.1.

Mikkelissä 25. tammikuuta järjestetään koko päivän seminaaritilaisuus. Ohjelmaesittelyn lisäksi hakijoilla on mahdollisuus 25 minuutin pituiseen ennalta varattuun hankekohtaiseen konsultaatioon. Kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus oman hankeidean esittelystä ja keskustelusta ohjelmasihteeristön kanssa.


Tietoa ruotsiksi 15.1.

Ohjelman tavoitteita ja rahoitusta esitellään ruotsinkielisessä webinaarissa 15. tammikuuta.

Uudenmaan liitto hallinnoi ohjelman kontaktipistettä ja kansallista vastinrahoitusta

Ylläpidämme Uudenmaan liitossa Central Baltic -ohjelman kontaktipistettä Suomessa. Se tiedottaa rahoitusmahdollisuuksista ja edistää ohjelman toteutumista.

Uudenmaan liitto myöntää kansallisen vastinrahoituksen hankkeiden suomalaisille partnereille. Vastinrahoitusta voi hakea sitten, kun hankkeelle on saatu myönteinen EU-rahoituspäätös.

Central Baltic -kuulumisia voi seurata ohjelman sosiaalisen median kanavilla:

Ohjelman verkkosivuilta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jota julkaistaan usealla eri kielellä.

Lisätietoja:

Viola Mickos

Information Officer

+358 45 133 5854

Central Baltic Contact Point, Central Baltic -ohjelman viestintä

Palvelee myös ruotsiksi

Avainsanat:

Rahoitus