Etelä-Suomen maakuntajohtajat: REACT-EU-varojen jakoperusteet otettava uuteen tarkasteluun

Pandemian aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen on luvassa REACT-EU-rahoitusta alueille, joiden talous ja työllisyys ovat kärsineet erityisen paljon. Suomessa varojen alueellinen jako on parhaillaan valmistelussa. Etelä-Suomen maakuntajohtajat huomauttavat, että jakoa ohjaava mittaristo painottaa liiaksi Pohjois- ja Itä-Suomea.
– Jos rahoitusta painotetaan Pohjois- ja Itä-Suomeen, vääristyy koko REACT-EU-rahoituksen varsinainen käyttötarkoitus. Rahoitushan on tarkoitettu nimenomaan koronasta elpymiseen, ja Etelä-Suomi on selkeästi pandemiasta pahiten kärsinyt alue, painottaa maakuntajohtajien puheenjohtajana toimiva Ossi Savolainen Uudeltamaalta.
Etelä-Suomen maakuntajohtajat toimittivat tänään alueen kansanedustajille taustatietoa varojen jaon pohjaksi. Jakoa ohjaavan Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014–2020 muutos tulee valtioneuvoston käsittelyyn vielä helmikuun aikana.
Vanhat jakokriteerit tulee hylätä
Varojen jaon valmistelussa on käytetty alueiden välisiä kehityseroja kuvaavana mittaristona ohjelmakauden 2014–2020 jakoperusteita. Mittaristo on valmisteltu lähes kymmenen vuotta sitten.
– Tuon kauden varojen jakoperiaatteet eivät missään tapauksessa kuvaa alueellisten kehityserojen nykytilaa Suomessa, eivätkä mielestämme voi ohjata REACT-EU-rahoitusta. Maakuntien kokonaistilannetta tulee tarkastella ajantasaisen tiedon pohjalta tasapuolisesti riippumatta maantieteellisestä sijainnista, Savolainen sanoo.
Useissa luotettavissa tutkimuksissa ja selvityksissä on osoitettu, että maakuntien kehityserot ovat kaventuneet ja muuttuneet. Viimeisten tutkimusten perusteella myös Etelä-Suomessa on heikosti kehittyneitä alueita ja Itä- ja Pohjois-Suomessa puolestaan eriomaisesti eteenpäin päässeitä maakuntia.
Etelä-Suomen maakuntajohtajien yhteistyössä ovat Ossi Savolaisen lisäksi mukana maakuntajohtajat Kari Häkämies Varsinais-Suomesta, Laura Leppänen Päijät-Hämeestä, Jaakko Mikkola Kymenlaaksosta ja Satu Sikanen Etelä-Karjalasta.
Etelä-Suomen maakuntajohtajien kansanedustajille toimittama kannanotto
Kuva: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Tutustu myös näihin

5.3.2025
Uusimaa vaatii EU:ta tunnustamaan Venäjän ilmatilan sulkemisen vaikutukset
Venäjän ilmatilan sulkeminen on vähentänyt eurooppalaisten lentoyhtiöiden matkustajamääriä. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärät kärsivät edelleen koronan aiheuttamasta notkahduksesta.

12.2.2025
Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntajohtajat veivät vahvan viestin Brysseliin – alueilla on tärkeä rooli EU:n kilpailukyvyn vahvistamisessa
Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntajohtajien delegaatio teki vaikuttamismatkan Brysseliin 4.–5. helmikuuta 2025.