EU:n kilpailukykyiset alueet yhteistyöhön sirutuotannon tuplaamiseksi
Maakuntajohtaja Tuija Telén ja Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino osallistuivat ESRA:n yleiskokoukseen Dresdenissä toukokuun lopulla.
Uusimaa on liittynyt Euroopan puolijohdealueiden verkostoon (ESRA, European Semiconductor Regions Alliance), jonka tavoitteena on vahvistaa puolijohde- ja mikroelektroniikkateollisuutta. ESRA on sitoutunut saavuttamaan Euroopan komission tavoitteen kaksinkertaistaa Euroopan osuus globaalista puolijohdetuotannosta. Silloin Euroopan osuus olisi 20 prosenttia.
ESRA on perustettu Euroopan alueiden komitean ja saksalaisen Saksin osavaltion aloitteesta, ja se pyrkii parantamaan Euroopan kykyä tuottaa puolijohteita, vähentämään EU:n riippuvuutta ulkopuolisista maista sekä edistämään kestävien raaka-aineiden käyttöä.
Verkosto koostuu 27 kilpailukykyisestä alueesta 12 jäsenvaltiosta. Suomea edustavat Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnat.
Verkoston tavoitteena on tunnistaa esteitä teollisuuden kehitykselle, tukea julkisia ja yksityisiä investointeja, kehittää koulutusta ja tutkimusta sekä vahvistaa arvoketjuja. ESRA vaatii yhteisessä julkilausumassaan EU:lta pitkän aikavälin panostuksia puolijohteiden tuotantoon.
Ensimmäinen yleiskokous Dresdenissä
Uudenmaan maakuntajohtaja Tuija Telén ja Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino osallistuivat ESRA:n ensimmäiseen yleiskokoukseen Dresdenissä toukokuun lopulla. Yleiskokous toi yhteen jäsenalueelta yli sata edustajaa, jotka kävivät vuoropuhelua verkoston tulevaisuudesta ja siitä, kuinka vahvistaa Euroopan puolijohdeteollisuutta.
– Olemme ylpeitä voidessamme olla osa tätä merkittävää verkostoa, joka osaltaan vahvistaa edellytyksiä kestävälle kehitykselle ja taloudelliselle kasvulle. ESRA:n kautta meillä on mahdollisuus vaikuttaa suoraan Euroopan komission ja parlamentin päätöksentekoon ja varmistaa, että Uudenmaan vahvuudet ja tarpeet huomioidaan, kommentoi Tuija Telén.
Uudenmaan alue on tärkeässä asemassa Euroopan puolijohdealueiden verkostossa. Alueen vahva osaaminen ja korkean teknologian ekosysteemit kuten Kvanttinova – VTT, Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteisvetoinen aloite, ovat keskeisiä tekijöitä puolijohdeteollisuuden kehityksessä.
– Puolijohde-ekosysteemin kehittäminen Uudellemaalle on tärkeää ja kertoo siitä, että Uusimaa on sitoutunut edistämään Euroopan puolijohdeteollisuuden kasvua ja kilpailukykyä, Telén sanoi.
ESRA-yhteistyö parantaa Uudenmaan alueen vaikutusmahdollisuuksia Brysselissä, erityisesti pitäen silmällä tulevaa Euroopan komissiota ja parlamenttia, jotka päättävät EU:n tulevasta suunnasta ja rahoituskehyksestä. Uusimaa on jo nykyisellään Euroopan komission mukaan Euroopan toiseksi kilpailukykyisin alue.
– On koko Euroopan etu, että meillä on vahvoja ja kilpailukykyisiä alueita ja kaupunkeja, jotka pärjäävät globaalissa kilpailussa esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa, huomautti Janne Leino.
Yhteinen julkilausuma
Yleiskokouksessa hyväksyttiin verkoston yhteinen julkilausuma. Siinä ESRA korostaa pitkäjänteisen tuen tarvetta Euroopan puolijohdeteollisuudelle, tutkimuksen ja kehityksen vahvistamista sekä hyvien ja kestävien puitteiden luomista koko arvoketjussa.
Lisäksi allekirjoittajat vahvistavat aikomuksensa tehdä tiiviimpää yhteistyötä koulutuksen alalla työvoimapulan ratkaisemiseksi.
Lisätietoja:
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Janne Leino
Johtaja, Helsinki EU Office
Helsinki EU Officen johtaminen
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin
28.11.2024
Uusimaa mukana EU:n tulevaa koheesiopolitiikkaa koskevassa kannanotossa
Uudenmaan liitto osallistui Euroopan kilpailukykyisimpien ja varakkaimpien alueiden (ns. Power Regions of Europe) kokoukseen 20.11. Brysselissä. Tapaamisessa esiteltiin ryhmän valmistelema kannanotto koskien EU:n koheesiopolitiikkaa vuodesta 2028 eteenpäin.
25.11.2024
EU:n lähivuosien kehitys Uudenmaan näkökulmasta teemana Tulevaisuustutka-webinaarissa 12.12.
Keväällä valittiin uudet europarlamentaarikot ja uusi Euroopan komissio aloittaa kohta työnsä. EU:n lähivuosien kehitys Uudenmaan näkökulmasta on aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. joulukuuta klo 8.15–9.00.