Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitushaku avautuu 1.2.
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta toteuttava EAKR-rahoitushaku on avoinna 1.2.–11.3. Etsimme rahoitettavaksi hankkeita, joilla parannetaan tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönottoa, PK-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn mahdollisuuksia tai tähdätään energiatehokkuuteen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tai kiertotalouteen siirtymiseen. Rahoitusta on jaossa yhteensä enintään 4 490 000 euroa.
Hakua raamittavat pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteinen innovaatio-ohjelma HEVi sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan kansallinen ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Tavoitteena on edistää pääkaupunkiseudulla toimivien organisaatioiden keskinäistä verkottumista, yhteistyötä ja koordinaatiota sekä edistää alueen innovaatio- ja liiketoimintaa pääkaupunkiseututasoisen verkoston yhteistyöllä.
Rahoitettavan hankkeen keinovalikoimassa tulee olla mukana yksi tai useampi seuraavista:
- kokeiluympäristöjen ja/tai innovatiivisten hankintojen kehittäminen ja hyödyntäminen,
- TKI-keskittymien toiminnan, rakenteiden ja osaamisen vahvistaminen sekä
- yrityshautomoiden ja yrityspalveluiden kehittäminen.
Hankkeille myönnettävä EAKR- ja valtion tuki on enintään 60 prosenttia kokonaiskustannuksista. Hankkeiden tulee päättyä viimeistään 31.12.2028.
Tukea hakemuksen tekoon
Hankevalmistelijoille on tarjolla kevään rahoitushakukierrokselle tukea hankevalmisteluklinikoiden ja sparrauksen muodossa. Seuraavat klinikat järjestetään 6. ja 23.2.
Lisätietoja:
Hanna Laaksonen
Johtava rahoitusasiantuntija
hanna.laaksonen@uudenmaanliitto.fi
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman hankkeiden rahoitus, ekosysteemisopimukset
Tutustu myös näihin
Uutinen
26.10.2026
TwinReg-hanke vahvistaa Uudenmaan ja Harjun välistä yhteistyötä
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.