Kuntatalouden ennustaminen on vaikeaa – Ukrainan sodan lisäksi on monia muita muuttujia

Ukrainan sota vaikuttaa koko Suomen ja Uudenmaan kuntien talouteen. Aiheeseen syvennyttiin valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolanderin ja Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtosen johdolla Tulevaisuustutka-webinaarissa 25.5.
– Talouden pohja on hyvä ja siitä on hyvä ponnistaa. Koronakuopan jälkeinen elpyminen ja työllisyyden kasvu ovat yllättäneet monet, Spolander kertoi lähtötilanteesta.
Käynnissä on uusi ennustekierros siitä, miten erityisesti sähkön- ja kaasuntuonnin pysähtyminen Venäjältä Suomeen näkyy taloudessa. Inflaatioennustetta myös tarkastellaan uudestaan. Talouteen vaikuttavat energian ja raaka-aineiden saatavuus, ulkomaankauppa Venäjän kanssa, tilanteen vaikutus yleiseen mielialaan ja erilaiset mahdolliset rahoitusmarkkinahäiriöt.
– Talous toipuu kyllä koronasta ja sodasta, mutta kasvunäkymä jää vaisuksi, julkinen talous jää alijäämäiseksi ja velka kasvaa, Spolander kuvasi.
Valtion ja kuntien talouteen vaikuttaa hitaampi talouden ja kulutuksen kasvu, hidastuva työllisyyden kasvu sekä hallituksen päätökset, joita tehdään esimerkiksi edistämään huoltovarmuutta ja turvallisuutta.
Ukrainan kriisin vaikutukset korostuvat Uudellamaalla
– Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä Ukrainan kriisin vaikutukset työllisyyteen, elinvoimaan ja kasvuun tulevat korostumaan Uudellamaalla ja sitä kautta Uudenmaan vaikutus koko Suomen talouteen on merkittävä, Lehtonen sanoi.
Kuntatalouteen heijastuu kuitenkin nyt ja lähivuosina monet isot asiat, kuten korona, Venäjän hyökkäyssota, historian suurin hallintouudistus, kiinteistöverouudistus, TE-palvelujen uudistus.
– Ennustaminen on nyt erityisen vaikeaa, totesi Lehtonen.
Lehtonen muistutti, että kuntien ja hyvinvointialueiden on pystyttävä tekemään tiivistä yhteistyötä, jos jatkossa tulee vastaavia tilanteita, joissa pakolaisia tulee paljon Suomeen. Tilanteissa tarvitaan sekä kuntien että hyvinvointialueiden palveluita.
Katso tilaisuuden tallenne
Tulevaisuustutka-webinaarisarja jatkuu syksyllä
Tulevaisuustutka-webinaareja järjestetään säännöllisesti osana jatkuvaa ennakointia ja globaalien muutosten vaikutusten arviointia Uudellemaalle. Seuraava Tulevaisuustutka-webinaari pidetään 28.9.2022 klo 8.15–9.15.
Lisätietoja:

Johannes Herala
Erityisasiantuntija
johannes.herala@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan alueellinen kehitys, kunta- ja aluetalous, toimintaympäristön analyysit, erillisselvitykset, Uudenmaan yrityspalkinto
Tutustu myös näihin

9.5.2025
Meemikoulu tuo Uusimaa-päivään huumoria, osallisuutta ja nuorten äänen
Uusimaa-päivää vietetään 15. toukokuuta ja tänä vuonna sitä juhlistetaan myös meemien avulla. Meemikoulu on maksuton yhden tunnin oppimateriaali, jossa yhdistyvät luovuus, media- ja mielenterveystaidot sekä vaikuttaminen. Oppitunnin aikana oppilaat pääsevät tekemään myös omia Uusimaa-meemejä.

6.5.2025
Tervetuloa valmistelemaan Uudenmaan sopeutumissuunnitelmaa – seuraavaksi syvennytään sopeutumistoimiin
Uudenmaan sopeutumissuunnitelman valmistelu on edennyt vaiheeseen, jossa aiemmin tunnistettujen ilmastoriskien ja yhteisesti asetettujen päämäärien pohjalta lähdetään tunnistamaan ja arvioimaan konkreettisia sopeutumistoimia.