Maakuntahallituksen kokous 4.3.: Lausunto rakentamislain muuttamisesta

Uudenmaan maakuntahallitus piti ylimääräisen kokouksen maanantaina 4. maaliskuuta ja päätti antaa lausunnon rakentamislain muuttamisesta. Lausunnossa todetaan, että samanaikaisesti valmistelussa olevien uusien maankäytön lakien yhteentoimivuus vaikuttaa siihen, saavutetaanko uudistukselle asetetut tavoitteet. Uudistuskokonaisuus ei saa heikentää pitkäjänteistä alueidenkäytön suunnittelua.
Lausunnossa esitetään rakentamislakiin riittäviä siirtymäaikoja sekä pykälien ja perustelujen tarkentamista. Erityistä huomiota kiinnitetään lain pykäliin, jotka koskevat rakennusten vähähiilisyyttä, puhtaan siirtymän sijoittamislupaa, purkamisluvan edellytyksiä, rakentamisluvan käsittelyaikatakuuta, päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuuta sekä poikkeamislupaa.
Vuonna 2023 säädettyä rakentamislakia on tarkoitus korjata hallitusohjelman mukaisesti ennen kuin se tulee voimaan vuoden 2025 alussa. Ympäristöministeriö on esittänyt muutoksia yhteensä 19 rakentamislain pykälään. Ministeriö pyytää lausuntoja esittämistään muutoksista.
Kokouskäsittely:
Kokouksen kuluessa puheenjohtaja Markku Markkula (kok, Espoo) esitti Mirita Saxbergin (kok, Helsinki) kannattamana vastaesityksensä lausuntoon. Vastaesitys sisälsi muokkauksia pohjaesityksen osuuksiin, joissa otettiin kantaa maankäyttö- ja rakennuslain uudistukseen kokonaisuutena, sekä useisiin pykäliin. Äänestyksessä Markkulan vastaesitys voitti esittelijän pohjaesityksen äänin 8–7.
Esittelijä Tuija Telénin alkuperäinen pohjaesitys:
Maakuntahallituksen päätökseen jätettiin eriävä mielipide, jonka esittäjät ovat Pirjo Komulainen (sd, Järvenpää), Ulla Kaukola (sd, Vantaa), Olli Koski (sd, Helsinki), Pia Lohikoski (vas, Kerava), Reetta Hyvärinen (vihr, Kirkkonummi), Leo Stranius (vihr, Helsinki) ja Akseli Koskela (vihr, Helsinki).
Lisätietoja:


Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Tutustu myös näihin

19.6.2025
Maakuntahallitus päättää lausunnosta alueidenkäyttölain luonnokseen 27.6.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu perjantaina 27. kesäkuuta. Kokouksessa hallitus päättää lausunnosta, joka koskee uuden alueidenkäyttölain luonnosta.

19.6.2025
Kolme hakijaa soveltuvuusarviointeihin yhteysjohtajan viran haussa
Uudenmaan liiton yhteysjohtajan haastattelut on pidetty. Rekrytointia valmisteleva valintaryhmä päätti haastattelujen perusteella nimetä soveltuvuusarviointeihin jatkavat hakijat.