Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Artikkeli

MRL-klinikat saaneet innostuneen vastaanoton

Viiden ihmisen kädet piirretty yhdessä päällekkäin ylhäältä kuvattuna.

Uudenmaan liitto järjestää tänä syksynä säännöllisesti tilaisuuksia, joista kunnat saavat eväitä maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen eli MRL-uudistuksen lausunnonantoon. Tilaisuuksia kutsutaan työnimellä MRL-klinikka. Kaavoitus- ja rakentamislaiksi (KRL) muuttunut lakiehdotus on nyt lausunnoilla, ja lausuntoaika jatkuu 7.12.2021 asti.

Tavoitteena yhtenäiset viestit ja edunvalvonta 

Etäyhteydellä järjestettäviä tilaisuuksia on viikoittain. Toive klinikoiden järjestämisestä lähti kunnilta. Tilaisuuksiin onkin osallistuttu ahkerasti: klinikoilla on ollut keskimäärin yli 30 osallistujaa. Klinikoille osallistuu kuntakaavoittajien lisäksi edustajia myös esimerkiksi seudun muista kuntayhtymistä sekä Kuntaliitosta. 

– Tavoitteena on, että opimme yhdessä ja löydämme vastauksia meitä pohdituttaviin kysymyksiin. Lisäksi vaihdamme näkemyksiä ja muotoilemme lakiuudistukseen liittyviä lausuntoja ja viestejä mahdollisimman yhtenäisiksi, kertoo Uudenmaan liiton kaavoituspäällikkö Ilona Mansikka, joka toimii MRL-klinikoiden puheenjohtajana. 

– Tärkeää on mahdollistaa sujuva tiedon- ja näkemysten vaihto, saada kaikki meidät samalle viivalle lakiuudistukseen liittyvän tiedon ja näkemysten suhteen sekä muodostaa yhteisiä näkemyksiä uudistuksesta lausunnon antoa ja edunvalvontaa varten. 

Myös ympäristöministeriö mukana 

Etätapaamisissa käydään yhdessä läpi ajankohtaisia lakiuudistukseen liittyviä teemoja ja kysymyksiä. Jokaisella klinikalla on oma teemansa, josta pitää alustuksen joko ulkopuolinen asiantuntija tai joku klinikan osanottajista. 

Lakia valmisteleva ympäristöministeriö on myös ollut mukana tapaamisissa: syyskuussa aluesuunnitteluneuvos Ulla Koski avasi lakiluonnoksen sisältöä kahdessatilaisuudessa, ja lokakuussa ohjelmapäällikkö Juhana Rautiainen kertoi digitalisaation vaikutuksesta lakiuudistukseen.  

Tilaisuuksissa on käyty aktiivista keskustelua alustusten pohjalta, ja jokainen klinikka on tuonut lisää valaistusta avoimiin kysymyksiin sekä argumentteja annettaviin lausuntoihin. Osallistujat ovatkin pitäneet klinikoita tarpeellisina ja ajankohtaisina.  

– Klinikoilla on ollut mukava ja keskusteleva tunnelma, alustukset ovat olleet kiinnostavia ja kommentointi erityisesti chatissa on ollut vilkasta, Mansikka kertoo.  

–  Olemme saaneet kasaan todella paljon hyviä näkemyksiä ja argumentteja lausuntojen muotoilua ja edunvalvontaa varten.  

Pitkäjänteistä vaikuttamistyötä 

Uudenmaan liitto ja kuntien kaavoittajat ovat valmistelleet yhdessä kannanottoja ja tehneet muuta lakiuudistukseen liittyvää vaikuttamistyötä jo vuodesta 2019. Uudenmaan liitto koordinoi osaltaan lakiuudistukseen liittyvää lausunnonantoa ja edunvalvontaa. 

– Keskenään linjakkaiden lausuntojen antaminen aiheesta sekä muu yhtenäinen edunvalvonta vahvistaa viestiämme ja on siksi tärkeää. Uudenmaan liitto näkeekin tärkeänä tarjota kunnille yhteisen foorumin ajatusten ja aineistojen vaihtamiseen ja vertaistukeen tässä tärkeässä asiassa, Mansikka kertoo. 

Lisätietoja: 

Ilona Mansikka

Kaavoituspäällikkö

+358 40 524 9186

Maakuntakaavoitusprosessin kehittäminen, Uusimaa-kaava 2050, Kaavoituksen aluevastuu: Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa. Aluesuunnittelun johtaja Paula Autioniemen varahenkilö