Partiolaiset luovuttivat maakuntahallitukselle Ilmastorepun täynnä nuorten terveisiä

Tommi, Enni, Elli ja Jony Uudenmaan Partiopiiristä sekä maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkula ja maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Uusimaalaiset partiolaiset luovuttivat maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkulalle Ilmastorepun, johon on kerätty nuorten ilmastoon liittyviä ajatuksia, ideoita, kysymyksiä ja ratkaisuja. Repusta löytyi oma ilmastoreissuvihko jokaiselle maakuntahallituksen jäsenelle.
Uudenmaan Partiopiiristä neljä partiolaista luovutti repun maanantaina 28. helmikuuta järjestetyn maakuntahallituksen kokouksen yhteydessä. Partiolaiset haluavat herättää keskustelua ilmastoon ja metsään liittyvistä teemoista ja löytää ratkaisuja, joilla voimme yhdessä vaikuttaa ympäristömme tulevaisuuteen.
– Yhteinen tekeminen on tärkeää ja siksi myös ilmastotoimiin tarvitaan yhteistyötä. Nuorten ääntä tulisi kuunnella enemmän. Olemme huolissamme ja myös peloissaan. Toivomme, että teillä päätöksentekijöillä olisi halua tarttua asiaan, partiolaiset sanoivat luovutuksen yhteydessä.
Puheenjohtaja Markkula sanoi olevansa hyvillään, että partiolaiset ovat omistautuneet ilmastoasialle ja haluavat tuoda teemoja julkisuuteen.
– Viime vuoden joulukuussa maakuntavaltuusto hyväksyi kiristetyn ja kunnianhimoisen ilmastotavoitteen. Uusimaa aikoo olla hiilineutraali vuonna 2030. Haluamme omilla toimillamme näyttää esimerkkiä muille, Markkula sanoi partiolaisille.
Ympäri Suomen tulleissa viesteissä on ehdotuksia siitä, kuinka jokainen meistä voi toimia kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Uusimaalaiset partiolaiset kirjoittivat viestejä muun muassa viime kesän Lapin vaelluksellaan.
Ilmastorepun takana ovat nuorten lisäksi Suomen Partiolaiset sekä UPM, jotka haluavat edistää nuorten äänen kuulumista ilmastokeskustelussa. Ilmastoreppu on luovutettu myös Suomen pääministerille.
Tutustu myös näihin

8.5.2025
Kuntien kulttuuripalveluissa tehdään monipuolista ympäristötyötä
Kuntien kulttuuripalvelut ovat mukana luovien alojen kestävyysmurroksessa. Näin voi todeta uuden Uudenmaan liiton koonnin perusteella, jonka tavoitteena oli kerätä yksiin kansiin kuntien kulttuuripalveluiden ympäristötyön hyviä käytäntöjä.

8.5.2025
Maakuntahallitus kokoontuu 12.5.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu maanantaina 12. toukokuuta. Kokouksessa maakuntahallitus käsittelee lausuntoa Helsingin satamatunnelin ehdotusvaiheen asemakaavasta ja Uudenmaan sitoutumista vähähiilisen kiertotalouden green dealiin.