Tilastokeskuksen tuore väestöennuste: Uudenmaan väkiluku lähes 2,2 miljoonaa vuonna 2045
Uudenmaan väestö jatkaa nopeaa kasvuaan seuraavan 20 vuoden aikana Tilastokeskuksen 24. lokakuuta julkaistun väestöennusteen mukaan. Kahden miljoonaan asukkaan rajan ennustetaan menevän rikki vuonna 2035. Ennustejakson lopussa vuonna 2045 maakunnan väkiluvun arvioidaan olevan noin 2 180 000 eli yli 400 000 asukasta nykyistä suurempi.
Tilastokeskuksen uusi ennuste povaa Uudellamaalla selvästi nopeampaa väestönkasvua kuin edellinen vuoden 2021 ennuste. Uudessa ennusteessa maakunnan väestö on vuonna 2040 lähes 200 000 suurempi kuin vuoden 2021 ennusteessa.
Ennusteen mukaan maakunnan väestönkasvua ylläpitää ennen kaikkea voimakas nettomaahanmuutto. Ilman maahanmuuttoa maakunnan väestömäärä kääntyisi laskuun jo vuonna 2027 ja olisi yli 60 000 asukasta pienempi vuonna 2045.
Voimakkaan maahanmuuton myötä Uudenmaan väestöllinen huoltosuhde säilyy myös selvästi koko maata paremmalla tasolla. Vuonna 2045 väestöllinen huoltosuhde on Uudellamaalla 51 % ja koko maassa 60 %.
Vuonna 2045 yli 65-vuotiaiden väestöosuuden ennustetaan olevan 20 %, kun se vuonna 2023 oli 18 %. Työikäisen väestön eli 15–64-vuotiaiden määrän ennustetaan puolestaan kasvavan yli 280 000 henkilöllä.
Ennusteen mukaan Uudenmaan väestönkasvu keskittyy jatkossakin hyvin voimakkaasti pääkaupunkiseudulle. Siellä väestön ennustetaan kasvavan seuraavan 20 vuoden aikana noin 350 000 asukkaalla. Väestön ennustetaan kasvavan voimakkaasti myös KUUMA-seudulla.
Tilastokeskuksen edellisen vuoden 2021 ennusteen perusteella väestö vähenisi sekä Itä- että Länsi-Uudellamaalla. Uuden ennusteen mukaan Länsi-Uudellamaalla väestömäärä säilyy entisellään ja Itä-Uudellamaalla kasvaa noin 4 200 asukkaalla.
Tilastokeskuksen tuore väestöennuste on juuri julkaistu
Tilastokeskuksen väestöennuste julkaistaan kolmen vuoden välein. Ennuste on trendilaskelma eli siinä lasketaan, mikä olisi alueiden tuleva väestö, jos viime vuosien väestönkehitys jatkuisi samankaltaisena.
Lisätietoja:
Johannes Herala
Erityisasiantuntija
johannes.herala@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan alueellinen kehitys, kunta- ja aluetalous, toimintaympäristön analyysit, erillisselvitykset
Tutustu myös näihin
13.12.2024
Euroopan unionin tulevat linjaukset vaikuttavat merkittävästi Uuteenmaahan ja sen kuntiin
Euroopan unionin lähivuosien kehitys Uudenmaan näkökulmasta oli aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. joulukuuta. EU vaikuttaa elämäämme ennen kaikkea sääntelyn, mutta myös rahoituksen kautta.
9.12.2024
Ei pelkästään poutapilviä Suomen kiertotaloustaivaalla
Vaikka Suomi on tavoitellut pitkään paikkaa kiertotalouden kärkimaana, jäämme tavoitteiden toteutuksessa kuitenkin jälkeen useista muista EU-maista. Suomen kiertotalousaste on matala ja monilla mittareilla olemme Euroopan keskitasoa, kirjoittaa Kari Herlevi Reilusti eteenpäin -kirjoitussarjassa.