Tulevaisuustutka-webinaarissa syvennyttiin rakennussektorin kestävyysloikkaan 4.12.
Uudellamaalla on avautumassa Suomen ensimmäinen sekä kuntia että yrityksiä palveleva markkinapaikka, joka keskittyy rakennusosien uudelleenkäyttöön. Rakennusosapankki käynnistyy pilottina, jonka aikana julkinen ja yksityinen sektori pääsevät kehittämään toimintaa yhteistyössä. Kunnille on tarjolla pilotin puitteissa monenlaista tukea ja koulutusta.
Rakennusosapankki on osa Suomen kiertotalousstragian jalkauttamista, ja tukee maakuntaliiton kiertotalouden green deal -sitoumuksen tavoitteita. Pilotti palvelee yhtenä toimenpiteenä kuntien tekemiä kiertotalouden green deal -sitoumuksia.
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 4. joulukuuta klo 8.15–9.00 keskusteltiin rakennussektorin tulevasta kestävyysloikasta niin resurssien kuin päästöjenkin näkökulmasta. Lisäksi webinaarissa avattiin Uudellamaalla käynnissä olevia toimenpiteitä, joihin yritykset ja kunnat voivat osallistua, kuten rakennusosien uudelleenkäyttömarkkinapaikka ja maamassafoorumi.
Kiertotalousasiantuntija Pipsa Salolammi työskentelee Uudenmaan liitossa hankkeessa, jonka nimi on KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin. Salolammi esitteli rakennusosapankkia.
Erityissuunnittelija Ronny Rantamäki esitteli Kiertotalot-hankkeen innovaatiohaasteen satoa. Kiertotalot-hanke edistää pääkaupunkiseudun rakentamis- ja kiinteistöalan siirtymää kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Hankkeen toteuttajia ovat Espoon kaupunki, Helsingin kaupunki, Vantaan kaupunki ja HSY.
Tilaisuuden juonsi projektipäällikkö Simo Karetie.
Tulevaisuustutka-webinaarisarjassa käsitellään ajankohtaisia ilmiöitä ja niiden vaikutuksia Uudellemaalle. Uudenmaan liiton järjestämät Tulevaisuustutka-webinaarit ovat avoimia kaikille maakunnan tulevaisuudesta kiinnostuneille.
Katso tilaisuuden tallenne
KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin
Uudenmaan liitto ja Pirkanmaan liitto käynnistävät KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -hankkeen myötä alueellista green deal -kotipesätoimintaa, jossa valmennetaan ja tuetaan kuntien kiertotaloustyötä monella sektorilla toisilta oppimisen kautta sekä pilotoimalla ratkaisuja. Molemmissa maakunnissa toteutetaan kaksi pilottia, jotka keskittyvät rakennussektoriin. Hanke on osa Uudenmaan kiertotalouslaaksoa.
Lisätietoja:
Pipsa Salolammi
Projektipäällikkö
pipsa.salolammi@uudenmaanliitto.fi
CIRCULANDIA-hanke, Uudenmaan kiertotalouslaakso
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Uutinen
14.10.2026
Rakennusosien uudelleenkäyttö on suunniteltava ennen purkua – Uudenmaan rakennusosapankin pilotti kokosi opit
Uudellamaalla pilotoitiin vuoden ajan kuntia ja yrityksiä palvelevaa rakennusosapankkia, jossa koulutettiin rakennusosien uudelleenkäyttöön ja testattiin käytettyjen rakennusosien hyödyntämistä käytännössä. Juuri ilmestynyt loppuraportti kokoaa seitsemän pilottikokonaisuuden opit.
Uutinen
6.10.2026
Lumomaa-hanke tuo luonnonarvomarkkinat maakuntiin
Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan liitot, Varsinais-Suomen Valonia sekä Suomen ympäristökeskus Syke tekevät vuosina 2026–2028 yhteistyötä luonnonarvomarkkinoiden käynnistämiseksi maakunnissa. Lumomaa-hanke tuo yhteen luonnonarvojen myyjät ja ostajat, kehittää luonnonarvomarkkinoiden toimintamalleja ja pilotoi kaupankäyntiä käytännössä.