Uudenmaan liitto rahoittaa kansainvälistä rekrytointia edistäviä toimenpiteitä suurimmissa kaupungeissa

Uudenmaan liitto avaa rahoitushaun Suomen suurimmille kaupungeille ajalle 28.1.–14.2. Rahoitus on tarkoitettu kehittämishankkeille, jotka edistävät kansainvälistä rekrytointia Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Rahoitusta myönnetään yhteensä 980 000 euroa ja se on tarkoitettu kaupunkien ja valtion yhteistyössä suunnittelemiin toimenpiteisiin.
Suomen hallitus hyödyntää hallitusohjelmakirjauksensa mukaisesti kuuden suurimman kaupungin vakiintunutta yhteistyötä valtakunnallisten haasteiden ratkaisemisen välineenä. Uuden valtion ja kaupunkien välisen strategisen yhteistyöallianssin kautta yritetään löytää konkreettisia ratkaisuja koko maan ja suurten kaupunkien kannalta merkittäviin kysymyksiin. Kansainvälisen rekrytoinnin edistäminen valtion ja kuuden suurimman kaupungin yhteistyönä on yksi allianssityöryhmän tavoitteista.
– Osaavan työvoiman heikko saatavuus on ollut yksi suurimmista kasvun esteistä Suomessa jo pitkään. Tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaaminen edellyttääkin, että pystymme houkuttelemaan kansainvälisiä osaajia entistä paremmin. Koska suurimmat kaupungit ovat merkittäviä kasvuedellytysten rakentajia ja talouskasvun luojia, on strateginen allianssiyhteistyö valtion kanssa tehokas tapa etsiä ratkaisuja tähän meitä kaikkia koskettavaan haasteeseen, toteaa aluekehittämisjohtaja Eero Venäläinen Uudenmaan liitosta.
Tarkempi hakuohjeistus lähetetään allianssiyhteistyöryhmän jäsenkaupungeille sähköpostitse.
Lisätietoja rahoitettavista hankkeista:

Outi Ervasti
Johtaja, Helsinki EU Office
Helsinki EU Officen johtaminen
Toimii Janne Leinon sijaisena.
Rahoitustekniset asiat:

Johanna Loima
Hankesuunnittelija
johanna.loima@uudenmaanliitto.fi
AKKE-rahoitus ja muu hankehallinto
Tutustu myös näihin

8.5.2025
Onnistu hankerahoituksen hakemisessa – tule kuulemaan rahoitusohjelmista ja vinkit onnistuneen hankehakemuksen tekoon
Uudenmaan liitto ja Uudenmaan ELY-keskus järjestävät hankehakuvalmennuksen, jossa on luvassa yleiskatsaus erilaisiin rahoitusohjelmiin ja neuvoja onnistuneen hakemuksen kirjoittamiseen kokeneiden uusimaalaisten hankekonkareiden ja rahoittajien opastuksella.

2.5.2025
Rahoitusta ja tukea hanketoimijoille – tutustu tuleviin rahoitushakuihin
Kevään ja syksyn aikana on avoinna useita EAKR-, ESR+- ja Interreg-hakuja. Rahoitusta on tarjolla muun muassa vihreää siirtymää, lastensuojelua, työllistymistä ja pieniä paikkakuntia kehittäville hankkeille.