Uusimaa-kaavan kokonaisuus täytäntöönpanokieltoon

Helsingin hallinto-oikeus on antanut välipäätökset Uusimaa-kaavan kokonaisuudesta ja kieltänyt sen täytäntöönpanon oikeuskäsittelyn ajaksi. Syynä ovat kaavoista tehdyt valitukset.
Uusimaa-kaavan kokonaisuus sisältää kolme vaihemaakuntakaavaa, jotka on laadittu Helsingin seudulle, Itä- ja Länsi-Uudellemaalle. Täytäntöönpanokielto tarkoittaa, että kaavat eivät ole voimassa ennen kuin hallinto-oikeuden varsinaiset päätökset ratkaisevat asian.
− Vaikka päätös ei ollut yllättävä, on sekava tilanne harmillinen kuntien kaavoituksen kannalta. Useat kunnat ovat jo ehtineet valmistella kaavojaan uuden kaavakokonaisuuden pohjalta, toteaa kaavoituspäällikkö Ilona Mansikka Uudenmaan liitosta.
Hallinto-oikeuteen on jätetty Uusimaa-kaavan kokonaisuudesta yhteensä 35 valitusta. Valituksista 18 kohdistuu Helsingin seudun, kaksi Itä-Uudenmaan ja kolme Länsi-Uudenmaan kaavaan sekä neljä valitusta kaikkiin kolmeen vaihemaakuntakaavaan.
Maakuntavaltuusto hyväksyi Uusimaa-kaavan kokonaisuuden elokuussa ja maakuntahallitus päätti sen voimaantulosta joulukuussa 2020. Kaavakokonaisuuden oli määrä tulla voimaan tammikuun 2021 lopulla, kun kaikki alueen kunnat ovat kuuluttaneet hallituksen päätöksestä.
Uusimaa-kaavassa hahmotellaan maakunnan kehityksen suuria linjoja pitkälle tulevaisuuteen ja sen tärkeimpänä tavoitteena on ohjata tulevaa kasvua kestävästi. Kaavakokonaisuus kattaa koko Uudenmaan alueen Östersundomin aluetta lukuun ottamatta ja siinä käsitellään kaikki keskeiset maankäytön teemat.
Lisätietoja:

Ilona Mansikka
Kaavoituspäällikkö
ilona.mansikka@uudenmaanliitto.fi
Maakuntakaavatyö ja sen prosessin kehittäminen. Kaavoituksen aluevastuu: Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa. Aluesuunnittelun johtaja Mari Siivolan varahenkilö
Tutustu myös näihin

10.4.2025
Maakuntakaava energiamurroksen suunnannäyttäjänä
Energia on yhteiskuntamme perusta: se mahdollistaa asumisen, liikkumisen, teollisuuden ja lähes kaiken muun toimintamme. Ilmastonmuutoksen myötä olemme siirtymässä fossiilisista polttoaineista kohti kestävämpää, päästötöntä energiajärjestelmää. Tämä energiamurros asettaa uusia vaatimuksia alueelliselle suunnittelulle ja myös maakuntakaavalle, kirjoittaa Henri Jutila.

28.3.2025
Haemme ympäristöpäällikköä
Haluatko johtaa Uudenmaan kestävää kehitystä ja ympäristösuunnittelua? Etsimme joukkoomme kokenutta ja tavoitteellista ympäristöpäällikköä vakituiseen tehtävään.