Uusimaa mukana EU:n tulevaa koheesiopolitiikkaa koskevassa kannanotossa

Uudenmaan liitto osallistui Euroopan kilpailukykyisimpien ja varakkaimpien alueiden (ns. Power Regions of Europe) kokoukseen 20.11. Brysselissä. Tapaamisessa esiteltiin ryhmän valmistelema kannanotto koskien EU:n koheesiopolitiikkaa vuodesta 2028 eteenpäin.
Kannanotossa painotetaan, että koheesiopolitiikalla tulisi tukea kaikkia Euroopan alueita ja puolletaan alueiden vahvaa roolia tulevan koheesiopolitiikan suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi kannanoton allekirjoittaneet alueet esittävät, että koheesiopolitiikan on ensisijaisesti tuettava alueiden kilpailukykyä ja kasvua.
– Uudellamaalla koheesiovaroilla tuetaan jo nyt kilpailukykyä ja kasvua sekä kehitetään innovaatioita vihreän ja digitaalisen siirtymän vauhdittamiseksi. Näiden teemojen tulisi olla myös tulevan koheesiopolitiikan päätavoitteita. Alueille on annettava vahva rooli tulevan koheesiorahoituksen suunnittelussa ja toteutuksessa, jotta niiden erilaiset tarpeet otetaan huomioon. Koko Euroopan kilpailukyvyn ja kasvun kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollistamme koheesiopolitiikalla myös kilpailukykyisten alueiden edelleen kehittymisen sekä uusien innovaatioiden syntymisen, sanoo Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkula.
Euroopan komissio valmistelee tällä hetkellä seuraavan budjettikauden 2028–2034 rahoituskehystä. On odotettavissa, että koheesiopolitiikkaan sekä sen alaisiin rahastoihin on tulossa muutoksia. Näillä muutoksilla voi olla suurikin merkitys siihen, kuinka paljon EU:n koheesiovaroja Uusimaa tulee kotiuttamaan seuraavan rahoituskauden aikana.
– Nyt aloittavan Euroopan komission poliittisissa suuntaviivoissa on kerrottu muutoksista EU:n budjettiin. Käytäväpuheiden mukaan suurin osa budjetista, koheesiorahoitus mukaan lukien, olisi menossa kansallisten kirjekuorien alle. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin jäsenmaa tekee yhden kansallisen ohjelman, siitä miten suurin osa EU:n budjetista jaetaan kansallisesti. Juuri nyt on tärkeää olla vaikuttamassa siihen, millaisia kriteereitä tuleva komissio antaa jäsenvaltioille rahan jakamiseksi. Etelä-Suomen kaupungeissa vahvistetaan koko Suomen kilpailukykyä ja kasvua, mutta niihin kasautuu myös haasteita, kuten työttömyyttä. Tämä tulee ottaa huomioon tulevaisuuden koheesiopolitiikassa, Helsinki EU Officen johtaja Janne Leino toteaa.
Lisätietoja:

Janne Leino
Johtaja, Helsinki EU Office
Helsinki EU Officen johtaminen
Palvelee myös ruotsiksi
Perhevapaalla. Sijaisena toimii Outi Ervasti.
Tutustu myös näihin

23.5.2025
Uudenmaan TKI-panostukset kasvussa
Uudenmaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan investoinnit ovat kasvaneet vauhdilla kohti kunnianhimoista viiden prosentin BKT-tavoitetta. Uudenmaan TKI-toimintaa ohjaavan älykkään erikoistumisen strategian toimeenpanoa ja TKI-toiminnan tilannekuvaa on arvioitu juuri julkaistussa seurantaraportissa.

20.5.2025
Yhteistyötä yli rajojen keskisellä Itämerellä: Central Baltic -ohjelman viidennen rahoitushaun hakemuksia otetaan vastaan elokuussa
Onko kunnassanne tai organisaatiossanne kehitystarve, johon paikalliset tai alueelliset resurssit eivät riitä? Tai kenties idea hankkeesta, joka kannattaisi toteuttaa laajemmassa yhteistyössä?