Uusimaa tähtää maailman huipulle – Kiertotalouslaakso polkaistiin vauhtiin
Käynnistymässä oleva Uudenmaan kiertotalouslaakso vie Uuttamaata ja Suomea kohti maailman terävintä kiertotalouden kärkeä. Kiertotalouslaakso polkaistiin vauhtiin lähes 250 osallistujan voimin 9. helmikuuta järjestetyssä käynnistystilaisuudessa.
Kiertotaloudesta tavoitellaan uutta liiketoimintaa ja liikevaihdon kasvua yrityksille ja yhteistyön lisäämistä aktiivisen tuen avulla. Uusia ratkaisuja, pilotteja ja työpaikkoja haetaan erityisesti rakentamisen, ruuan, elektroniikan, muovin ja tekstiilien parista.
– Uusimaa on otollinen paikka toimia kiertotalouden kokeilualustana sekä tiennäyttäjänä. Täällä on materiaalivirtoja, vahvoja toimialueita, laaja toimijaverkosto ja osaamista, kertoo Uudenmaan kiertotalouslaakson projektipäällikkö Simo Karetie Uudenmaan liitosta.

Kiertotalouslaakso avattiin menestyksekkäästi
Uudenmaan kiertotalouslaakson käynnistystilaisuus toi yhteen kiertotalousosaajia niin yrityksistä, kunnista, kehitysyhtiöistä kuin korkeakouluistakin. Tilaisuuden käynnisti Freek van Eijkin puheenvuoro alankomaiden kiertotalousinnovoinnista, Holland Circular Hotspot -alustasta. Se toimii yhtymäkohtana kiertotaloustoimijoille Uudenmaan kiertotalouslaakson lailla.

Tapahtuman aikana vahvistui jaettu ymmärrys kiertotaloudesta systeemisenä haasteena, johon vastataan toimialojen rajat ylittävällä yhteistyöllä. Yhteiskehittämisellä löydetään jopa radikaalejakin ratkaisuja kiertotaloudessa.
Tärkeää on tuoda yhteen eri alojen osaajia, kuten tilaisuudessakin esille noussut tekniikan asiantuntijoiden ja sosiaalitieteilijöiden törmäyttäminen. Kiertotalouslaakson esittelyn lisäksi tilaisuuden keskiössä oli verkostoituminen, joka jatkui paikan päällä vielä pitkään tilaisuuden virallisen osuuden päätyttyä.
Kevään aikana käynnistyvät teemakohtaiset työpajat, joista tiedotetaan lisää kiertotalouslaakson verkkosivuilla ja uutiskirjeissä. Työpajojen teemoja ovat rakentaminen, ruoka, muovit ja tekstiili, sähkö- ja elektroniikkajäte sekä jakamistalous.
Uudenmaan yrittäjyysaluevuosi avasi tietä kiertotalouslaaksolle
Kiertotalouslaakson avaustapahtuma oli samalla Uudenmaan yrittäjyysaluevuoden 2022 päätöstapahtuma. Euroopan alueiden komitea myönsi yrittäjyysalueen tunnustuksen kaikkiaan kuudelle eurooppalaiselle alueelle. Uudenmaan teemana oli vihreä ja digitaalinen yrittäjyys, ja yhtenä tavoitteena oli nostaa kiertotalousyrittäjyys Uudenmaan kehittämisen keskiöön.
Yrittäjyysaluevuoden toimenpiteet ja tapahtumat tekivät tunnetuksi kiertotalouden hyviä yritysesimerkkejä ja kestäviä liiketoimintamalleja sekä toimintatapoja, toimijoita ja palveluja.
– Uudenmaan kiertotalouslaakso tulee jatkamaan teemavuoden aikana rakennettua hyvää yhteistyötä ja viemään tuloksia eteenpäin, Karetie toteaa.
Yhdessä kiertotalouden suunnannäyttäjiksi
Uudenmaan kiertotalouslaakso kokoaa hankkeet, toimijat ja pilotit yhteen, lisää heidän keskinäistä yhteistyötänsä sekä vie tuoreinta tutkimustietoa ja mahdollisuuksia yritysten tietoisuuteen. Laakso myös auttaa käynnistämään uusia alueellisia pilotteja sekä hankkeita.
Kiertotalouslaaksosta rakentuu kuntien, eri organisaatioiden, yritysten, tutkimuslaitosten ja asiantuntijoiden yhteisö, jonka toteuttajina ovat Uudenmaan liitto sekä CLIC Innovation.
Uudenmaan kiertotalouslaakso -hanke saa alueellista kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) -rahoitusta. Se tukee osaltaan kansallisen kiertotalousohjelman toteuttamista. Uusimaa on valittu Euroopan komission Circular cities and regions –aloitteen (CCRI) pilottialueeksi.
Lisätietoja:
Simo Karetie
Projektipäällikkö
simo.karetie@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan kiertotalouslaakso, KOPPI-hanke
Tutustu myös näihin
Artikkeli
4.11.2026
Tehokkaampaa ravinnekiertoa ja puhtaita perunakantoja – Interreg-hankkeet vahvistavat Suomen ruokaturvaa
Kotimainen ruuantuotanto on Suomen huoltovarmuuden tukipilari. Alaa kuitenkin haastavat paitsi geopoliittiset kriisit myös ilmastonmuutos ja tarve vähentää tuotannosta aiheutuvia päästöjä. Interreg-ohjelman hankkeissa näihin haasteisiin on vastattu kansainvälisellä yhteistyöllä. Keskiössä on ollut muun muassa kierrätysravinteiden käytön edistäminen ja vesistöihin päätyvän ravinnekuorman vähentäminen.
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Uutinen
26.10.2026
TwinReg-hanke vahvistaa Uudenmaan ja Harjun välistä yhteistyötä
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.