Verotus ja hankinnat uusiksi – EU:ssa tarvitaan selkeät pelisäännöt kiertotalouteen
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan uutta lainsäädäntöä kiertotalouteen (Circular Economy Act). Uudenmaan liitto ja Uudenmaan kiertotalouslaakso osallistuvat keskusteluun ja ovat valmistelleet sidosryhmien kanssa kannanoton tulevaan lainsäädäntöehdotukseen.
EU-komissio haluaa vahvistaa lainsäädäntöehdotuksella EU:n taloudellista turvallisuutta, kilpailukykyä sekä vähähiilisyyttä. Tarkoitus kasvattaa kiertotalousmarkkinoiden kysyntää ja tarjontaa. Uusi lainsäädäntö vauhdittaisi parhaimmillaan kiertotaloutta, hiilineutraaliutta ja puhtaaseen energiaan siirtymistä, jotka ovat kaikki Uudenmaan kilpailukyvyn ytimessä.
– Kiertotalous tehostaa luonnonvarojen käyttöä ja parantaa maakunnan kilpailukykyä ja omavaraisuutta. EU:n yhteisillä pelisäännöillä on suuri merkitys kiertotalouden valtavirtaistamiseksi. Haluamme kannustaa myös muita lausumaan komissiolle kiertotalouslainsäädännöstä viimeistään 6. marraskuuta, sanoo Uudenmaan liiton kestävyyspäällikkö Pia Tynys.
Uudenmaan suositukset kiertotalouden lainsäädännön valmisteluun:
- Kaiken EU:n lainsäädännön on tuettava resurssien käyttöä planeetan rajoissa ja edistettävä luonnon monimuotoisuutta sekä ilmastotoimia.
- Sitova, selkeä ja yhdenmukaistettu EU:n tason lainsäädäntö on ratkaisevan tärkeää koko EU:n kilpailukyvyn kannalta. Kiertotalous on EU:n kasvun lähde ja vahvistaa EU:n asemaa globaalissa vihreässä siirtymässä.
- Kierrätysmateriaalit vahvistavat EU:n autonomiaa ja vähentävät riippuvuutta kriittisistä raaka-aineista. Kiertotalous lisää ruokajärjestelmän kestävyyttä vähentämällä riippuvuutta tuontituotteista ja rajallisista luonnonvaroista.
- Materiaalisuunnittelussa on asetettava etusijalle ympäristöturvallisuus, kiertotalous ja luonnon kanssa sopusoinnussa toimiminen.
- Julkisilla hankinnoilla on keskeinen rooli kiertotalouden edistämisessä – EU:n kynnysarvoja ylittävien hankintojen osalta tarvitaan pakollisia ja raportoitavia kiertotalouskriteerejä.
- Verotuksen tulee edistää kiertotaloutta siirtämällä verotuksen painopiste työvoimasta neitseellisten luonnonvarojen käyttöön; kierrätysmateriaaleja on verotettava vähemmän.
- Tuottajavastuu tulisi ulottaa kaikkiin aloihin ja yhdenmukaistaa kaikissa jäsenvaltioissa.
- Tarvitaan yhdenmukaistettuja EU-sääntöjä, jotta uudelleenkäytettäviä materiaaleja ei luokitella virheellisesti jätteeksi.
- Kaupungit ja alueet ovat avainasemassa kiertotalouspolitiikan toteuttamisessa käytännössä. Pitkäaikainen rahoitus ja kannustuksen investointeihin ovat elintärkeitä alueellisten kiertotalouden ekosysteemien ja osaamisen kehittämiselle.
Lisätietoja:
Hanna Mattila
Erityisasiantuntija
hanna.mattila@uudenmaanliitto.fi
Tuki luontopositiivisuuteen ja kiertotalouteen siirtymisessä, Uudenmaan kiertotalouslaakso, Eurooppalainen kiertotalouden innovaatiolaakso -hanke, luonnonarvomarkkinat.
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.10.2026
Korkeakoulujen aloituspaikkojen puute Uudellamaalla jarruttaa koko Suomen kasvua
Helsingin yliopisto ja Uudenmaan liitto vaativat, että tulevaan hallitusohjelmaan kirjataan Uudenmaan korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen ja niille pysyvät resurssit. Aloituspaikkojen riittävyys on keskeistä koko Suomen koulutustason nostamisen, osaavan työvoiman saatavuuden ja talouskasvun kannalta.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Uutinen
23.10.2026
Lentorata on kirjattava tulevaan hallitusohjelmaan
Uudenmaan liitto sekä kannanoton allekirjoittaneet Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat ja alueen kaupunkien ja kuntien johtajat edellyttävät, että Lentoradan toteuttaminen kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutinen
14.10.2026
Rakennusosien uudelleenkäyttö on suunniteltava ennen purkua – Uudenmaan rakennusosapankin pilotti kokosi opit
Uudellamaalla pilotoitiin vuoden ajan kuntia ja yrityksiä palvelevaa rakennusosapankkia, jossa koulutettiin rakennusosien uudelleenkäyttöön ja testattiin käytettyjen rakennusosien hyödyntämistä käytännössä. Juuri ilmestynyt loppuraportti kokoaa seitsemän pilottikokonaisuuden opit.