Tilaisuus peruttu: EU:n lähivuosien kehitys Uudenmaan näkökulmasta teemana Tulevaisuustutka-webinaarissa 21.11.
Tänään torstaina 21. marraskuuta klo 8.15–9.15 oli tarkoitus järjestää Tulevaisuustutka-webinaari, jonka aiheena oli EU:n lähivuosien kehitys Uudenmaan näkökulmasta. Valitettavasti tilaisuus on jouduttu perumaan. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa harmia. Pyrimme etsimään tilaisuudelle uuden ajankohdan.
Tulevaisuustutka-webinaarisarjassa käsitellään ajankohtaisia ilmiöitä ja niiden vaikutuksia Uudellemaalle. Uudenmaan liiton järjestämät Tulevaisuustutka-webinaarit ovat avoimia kaikille maakunnan tulevaisuudesta kiinnostuneille.
Lisätietoja:
Rosa Tuomi
Erityisasiantuntija
Ennakointi, koulutuspolitiikka, Uusimaa-ohjelma
Tutustu myös näihin
13.12.2024
Euroopan unionin tulevat linjaukset vaikuttavat merkittävästi Uuteenmaahan ja sen kuntiin
Euroopan unionin lähivuosien kehitys Uudenmaan näkökulmasta oli aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. joulukuuta. EU vaikuttaa elämäämme ennen kaikkea sääntelyn, mutta myös rahoituksen kautta.
9.12.2024
Ei pelkästään poutapilviä Suomen kiertotaloustaivaalla
Vaikka Suomi on tavoitellut pitkään paikkaa kiertotalouden kärkimaana, jäämme tavoitteiden toteutuksessa kuitenkin jälkeen useista muista EU-maista. Suomen kiertotalousaste on matala ja monilla mittareilla olemme Euroopan keskitasoa, kirjoittaa Kari Herlevi Reilusti eteenpäin -kirjoitussarjassa.