Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Ilmakuva Helsingin keskustasta.

VILKKU − Visiona ilmastokestävä Uusimaa

VILKKU-hanke vahvistaa Uudenmaan kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Tavoitteena on tuottaa Uudenmaan ensimmäinen alueellinen ilmastoriskitarkastelu ja sopeutumissuunnitelma. Uudenmaan liiton ja Helsingin yliopiston yhteisessä hankkeessa tarkastellaan myös ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä alueen elinkeinoelämän näkökulmasta.  

Uudenmaan ilmasto muuttuu

Aktiivisista hillintätoimista huolimatta Uudenmaan ilmasto muuttuu tulevina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutoksen myötä esimerkiksi lämpötilat nousevat, sademäärät kasvavat, lumipeiteaika lyhenee ja routaa on aiempaa vähemmän.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen tarkoittaa varautumista näihin muutoksiin ja toimintaa kielteisten vaikutusten vähentämiseksi.

Ilmastonmuutos vaikuttaa maakuntaan suorien vaikutusten lisäksi myös välillisesti ja erilaisten kansainvälisten heijastevaikutusten kautta. Monilla toimialoilla keskeisempiä ovat välilliset vaikutukset, jotka liittyvät esimerkiksi kansainvälisten toimitusketjujen häiriöihin.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin voidaan varautua

VILKKU-hankkeessa tunnistetaan Uudenmaan keskeiset ilmastoriskit sekä arvioidaan alueellista sopeutumistarvetta ja sopeutumiseen liittyviä vastuita. Pohjana on kansallinen sopeutumissuunnitelma.

Alueelliseen sopeutumissuunnitelmaan kootaan kuntien, maakunnan sekä eri sektoreiden konkreettiset sopeutustoimet. Lisäksi kuntia tuetaan niiden omissa sopeutumistarkasteluissa. Sopeutuminen linkitetään myös osaksi alueellista ennakointi- ja kehittämistyötä.

Yhteistyö tärkeässä roolissa

Uudenmaan liiton hankekumppani, Helsingin yliopisto, keskittyy erityisesti maakunnan yrityskentän haavoittuvuuden arviointiin ja sopeutumisvalmiuden tukemiseen. Eri elinkeinot altistuva eri tavoin ilmastonmuutokselle, ja toisaalta muutos voi synnyttää myös uutta liiketoimintaa.

Kolmivuotisessa hankkeessa osallistetaan myös laaja joukko sidosryhmiä. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoittama hanke jatkuu syksyyn 2026 saakka.

Logoja: VIsiona ilmastonkestävä Uusimaa, Uudenmaan liitto, Helsingin yliopisto, Euroopan unionin osarahoittama.

Sivu päivitetty viimeksi: 3.6.2024