Tiekartasta Uudenmaan TKI-toimijoille askelmerkit kohti Euroopan kärkeä
Uudenmaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamiseksi tulisi määritellä yhteiset tavoitteet, selkeyttää alueellista TKI-toimintamallia, vahvistaa EU-vaikuttamista, parantaa tukipalveluja ja lisätä Uudenmaan houkuttelevuutta TKI-ympäristönä. Tavoitteita ja toimia on tunnistettu juuri julkaistussa Uudenmaan EU-tasoisen TKI-toiminnan tiekartassa.
Uudenmaan maakunta on asettanut tavoitteen nousta Euroopan innovatiivisimmaksi alueeksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on kasvattaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) panostuksia viiteen prosenttiin maakunnan bruttokansantuotteesta.
– Uusimaa suuntaa katseensa vahvasti kansainväliseen TKI-toimintaan. Maakunta aikoo lisätä rahoituksen saamista suorista EU-rahoitusohjelmista sekä vahvistaa verkostoitumista muiden TKI-toimintaa tekevien alueiden ja toimijoiden kanssa, kertoo Uudenmaan maakuntajohtaja Tuija Telén.
Tiekartassa määritellään alueen vahvuudet ja keinot edistää TKI-toimintaa kärkiklustereiden ja osaamisen avulla. Yhteistyössä Spinversen ja MDI:n kanssa laadittu tiekartta tarjoaa konkreettisia keinoja lisätä EU-tasoista TKI-toimintaa Uudellamaalla.
Uusimaa suuntaa katseensa vahvasti kansainväliseen TKI-toimintaan.
Uudellamaalla voidaan ratkaista maailmanlaajuisia haasteita
Vaikka EU-rahoitus on euromääräisesti pieni osa organisaatioiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan panostuksista, sen merkitys on kasvanut viime vuosina. Uusimaalaiset TKI-toimijat ovat hyvin menestyneet kilpailluissa Horisontti Eurooppa -rahoituksessa, jota ovat saaneet erityisesti VTT, Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto.
Uudenmaan TKI-kärkinä korostuvat bio- ja kiertotalous, energiantuotanto, terveys- ja hyvinvointiala sekä kvanttiteknologian ja tekoälyn sovellutukset. Nämä kärjet heijastavat alueen vahvuuksia ja vastaavat maailmanlaajuisiin haasteisiin.
Alueen TKI-kärkinä korostuvat bio- ja kiertotalous, energiantuotanto, terveys- ja hyvinvointiala sekä kvanttiteknologian ja tekoälyn sovellutukset.
Lisäksi on tärkeä tuoda esille vahvuuksiin liittyviä TKI-huippuosaamiskeskittymiä, joita tulisi vahvistaa ja hyödyntää aluemarkkinoissa. Huippuosaamiskeskittymissä yhdistyvät kansainvälisesti tunnustettujen tutkimusryhmien työskentely, yliopistokoulutus, tutkimusinfrastruktuurit sekä yritysten läsnäolo. Näistä korostuu erityisesti Otaniemi-Keilaniemi-alue. Lisäksi halutaan nostaa uusimaalaisia vahvoja toimintatapoja: innovaatioekosysteemimäistä toimintaa ja startup-kulttuuria.
Panostukset rahoitussaannon kasvattamiseen ja yhteistyöhön
Uudellamaalla kannattaa panostaa selkeisiin yhteisiin tavoitteisiin, kuten EU-rahoitussaannon kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä ja sitä tukevaan yhteistyöhön.
– Euroopan innovatiivisin alue Suur-Kööpenhamina tarjoaa meille inspiraatiota, sillä siellä yhteistyö ja eritasoinen koordinaatio eri TKI-toimijoiden välillä on laajempaa kuin Uudellamaalla. Uudenmaan TKI-kenttä hyötyisi esimerkiksi aktiivisemmasta ulkoisten investointien houkuttelusta ja innovaatioekosysteemien välisen yhteistyön kasvattamisesta parhaiden käytäntöjen ja oppien levittämiseksi, toteaa projektin vastaavana johtajana toiminut Spinversen Veera Mustonen.
– Tämä tehdään yhdessä. Tarvitsemme kaikkien uusimaalaisten TKI-toimijoiden panosta tiekartan toimeenpanoon ja vahvistamaan alueen kansainvälistä TKI-toimintaa. Uudenmaan liitto tulee perehtymään esitettyihin suosituksiin tarkasti omistajakuntien ja muiden TKI-toimijoiden kanssa, maakuntajohtaja Tuija Telén sanoo.
Julkaisuwebinaarin tallenne katsottavissa
Tiistaina 6. helmikuuta järjestetty Uudenmaan EU-tasoisen TKI-toiminnan tiekartan julkaisuwebinaari koostui tiekarttaa avaavista tietoiskuista ja kommenttipuheenvuoroista. Puhujina ja kommentaattoreina oli useita huippuasiantuntijoita uusimaalaisista TKI-toimijoista, kuten alueen korkeakouluista ja veturiyrityksistä.
Lisätietoja:
Venla Virkamäki
Innovaatiopäällikkö
venla.virkamaki@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö
Veera Mustonen, johtaja, puh. 040 508 4022, veera.mustonen@spinverse.com
Ajankohtaista tietoa Uudenmaan TKI-toiminnasta
Haluamme tavoittaa Uudenmaan TKI-toiminnan keskeiset sidosryhmät (mm. kunnat, oppilaitokset, tutkimuslaitokset ja yritykset) entistä paremmin ja sujuvoittaa yhteydenpitoa ajankohtaisten TKI-asioiden osalta. Liity mukaan yhteystietorekisteriin ja saat Uudenmaan liitolta tietoa TKI-toiminnan ajankohtaisista asioista suomeksi.
TKI-toiminta
Uudenmaan innovaatiotoimijat ovat edelläkävijöinä mukana kehittämässä resurssiviisasta ja hiilineutraalia yhteiskuntaa, joka on hyvä asukkailleen ja yrityksilleen sekä ympäröivälle luonnolle.
Muokattu 8.2. Lisätty linkki julkaisuwebinaarin tallenteeseen.
Tutustu myös näihin
Uutinen
31.8.2026
Kasvukolmion paneeli Eurooppa-foorumissa: saavutettavuudesta on tehtävä Suomen vahvuus
Suomen saavutettavuus Eurooppaan, Pohjoismaihin ja Baltiaan nousi vahvasti esiin Turun Eurooppa-foorumissa järjestetyssä keskustelussa, jossa Uudenmaan liitto, Varsinais-Suomen liitto, Päijät-Hämeen liitto ja Pirkanmaan liitto toivat esiin rajat ylittävien liikenneyhteyksien merkityksen Suomen kasvulle, kilpailukyvylle ja turvallisuudelle.
Uutinen
25.8.2026
Kuinka innovatiivinen Uudenmaan ruokajärjestelmä on?
Maakuntamme ruokajärjestelmä kehittyy uudistavaksi uusien innovatiivisten liiketoimintamallien ja menetelmien kautta. Selvitämme elo-syyskuussa kyselyllä, millaisia ruokainnovaatioita Uudellamaalla on toteutettu vuosina 2021–2025.
Blogi
17.8.2026
Liian moni uusimaalainen jää ilman opiskelupaikkaa
Syyslukukauden alkaessa korkeakoulujen kampukset täyttyvät jälleen uusista opiskelijoista. Opiskelupaikka on useille vuosien työn ja pitkäjänteisen opiskelun ansaittu palkinto. Kaikille sitä ei kuitenkaan tänä syksynä ole tarjolla.
Uutinen
25.6.2026
Eurooppa-foorumissa keskustellaan Suomen saavutettavuuden ja kilpailukyvyn tulevaisuudesta
Uudenmaan liitto, Varsinais-Suomen liitto, Päijät-Hämeen liitto ja Pirkanmaan liitto järjestävät Rajat ylittävä liikenne Pohjolaan ja Baltiaan – Suomen kilpailukyvyn kohtalonkysymys -paneelikeskustelun osana Turun Eurooppa-foorumia perjantaina 28.8. klo 10.00–10.45.