Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Artikkeli

Uudenmaan ilmastotyön askeleet konkretisoituvat toimenpideohjelmassa

Lampun sisällä kasvaa puu, taustalla nurmikkoa ja taivas.

Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekartalla jäsennetään maakunnan ilmastotyötä. Tiekartan kuusi painopistettä keskittyvät maankäyttöön ja rakentamiseen, liikkumiseen, energiaan, kiertotalouteen, kulutukseen ja tuotantoon sekä hiilensidontaan. Painopisteiden alle on koottu toimintalinjaukset, joiden avulla ilmastotyötä edistetään Uudellamaalla.

Parhaillaan on valmisteilla toimenpideohjelma ilmastotiekartan toteuttamiseksi. Työnimellä Innovatiivisesti vihreä Uusimaa kulkevaan toimenpideohjelmaan on koottu yhteen Uudenmaan merkittäviä ilmastotoimenpiteitä ja -hankkeita. 

Toimenpiteissä on keskeistä toteuttaa Uudenmaan hiilineutraaliustavoitteita ja ottaa huomioon Uudenmaan ilmastotyön lähtökohdat, joista korostuvat vaikuttavuus, edelläkävijyys ja yhteistyö. Toimenpiteitä on tällä hetkellä tunnistettu 126. 

Tavoitteena on hahmottaa kokonaiskuva Uudenmaan ilmastotyöstä ja kartoittaa, mihin päästövähennyksiin olemassa olevilla toimilla päästään. Seuraavassa vaiheessa, keväällä 2022 lähdetään kartoittamaan mahdollisen tiukennetun ilmastotavoitteen pohjalta lisätoimia.

Toimenpiteiden toteuttajatahona on maakunnan keskeiset organisaatiot, jotka tekevät seudullista ilmastotyötä. Lisäksi mukana on lukuisten sidosryhmien hankkeita. Toimenpideohjelmaan on kartoitettu hankkeita yhdessä niin oppilaitosten, kuntayhtymien kuin järjestöjen kanssa, ja yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina. Viimeisimpänä toimenpiteitä on käyty työpajassa läpi sektorikohtaisesti ELY-keskuksen, HSL:n ja HSY:n kanssa.

Toimenpideohjelma sisältää myös ne UKKE- ja REACT-EU-hankkeet, jotka tukevat tai edistävät hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista. Uudenmaan liitto jakaa vuosittain UKKE-rahaa Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseksi. Raha kohdistetaan ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä edistäviin hankkeisiin. Mukana toimenpideohjelmassa on tällä hetkellä yhdeksän UKKE-hanketta, jotka tukevat ilmastotyötä. REACT-EU-ohjelma taas tuo rahoitusta talouden vihreälle elpymiselle koronapandemian jälkeen. REACT-EU-hankkeita on toimenpideohjelmaan kirjattu 19.

Lisätietoja:

Johtava ilmastoasiantuntija Pia Tynys, puh. 040 149 2244

Ilmastoasiantuntija Simo Haanpää, puh. 050 525 5706

Avainsanat:

Ilmasto