Uusi hanke käynnistyy: Kunnille luvassa tukea ja pilotteja kiertotalouteen Uudellamaalla ja Pirkanmaalla
Uusimaa ja Pirkanmaa keskittyvät tulevina vuosina tukemaan kuntia kiertotaloustavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Kiertotalous on kunnille keino saavuttaa ilmastotavoitteita ja säästää materiaaleissa ja kustannuksissa sekä luoda elinvoimaa ja huoltovarmuutta alueelle.
Uudenmaan liitto ja Pirkanmaan liitto käynnistävät KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -hankkeen myötä alueellista green deal -kotipesätoimintaa, jossa valmennetaan ja tuetaan kuntien kiertotaloustyötä monella sektorilla toisilta oppimisen kautta sekä pilotoimalla ratkaisuja. Molemmissa maakunnissa toteutetaan kaksi pilottia, jotka keskittyvät rakennussektoriin. Hanke on osa Uudenmaan kiertotalouslaaksoa.
Kansallinen green deal -prosessi kiertotalouden vauhdittajana
Suomen materiaalijalanjälki on Euroopan suurin, eli Suomessa kulutetaan eniten luonnonvaroja henkilöä kohti (DMC). Ympäristöministeriön vetämä valtakunnallinen kiertotalouden green deal -prosessi pyrkii mm. tehostamaan materiaalien uudelleenkäyttöä, jotta luonnonvarojen käyttö vähenisi. Green deal -sitoumukset ovat eri yhteiskunnan toimijoiden välillä tehtäviä vapaaehtoisia sitoumuksia, jotka tähtäävät kansallisella tasolla asetettuihin tavoitteisiin.
Pirkanmaan liitto ja Uudenmaan liitto työstävät alueilleen green deal -kattositoumuksia, jotka hyväksytään todennäköisesti kesään 2025 mennessä. Muutamat kunnat ovat jo ehtineet oman green deal -sitoumuksensa tehdä, ja nyt käynnistyvän hankkeen myötä on tarkoitus saada iso osa molempien alueiden kunnista mukaan sitoumuksiin. Hankkeen toteuttajia ovat maakuntaliittojen lisäksi alueilla toimivat Uudenmaan kiertotalouslaakso, Tampereen korkeakoulusäätiö sekä Ekokumppanien operoima Kiertotalous Pirkanmaa.
Mitä palveluja kunnille luvassa?
Alueellisissa kotipesissä tarjotaan kunnille valmennusta kiertotalouden green deal -sitoumuksien laadintaan ja toteutukseen sekä jaetaan hyviä käytäntöjä muista kunnista. Myös muut Suomen maakunnat sekä kunnat saavat työkalut käyttöönsä kotipesätoimintamallin ja pilottien tuloksien hyödyntämiseksi avoimien tilaisuuksien sekä lopuksi julkistettavan käsikirjan myötä.
Hankkeessa toteutetaan yhteensä neljä pilottia yhdessä kuntien ja yritysten kanssa. Pilotit keskittyvät konkreettisiin kiertotaloustoimenpiteisiin, kuten tontinluovutuskriteerien käyttöönottoon, tyhjien tilojen tehokkaampaan hyödyntämiseen, alueelliseen massakoordinaatioon ja rakennusosien uudelleenkäyttöön. Pilotit käynnistyvät jo vuoden 2025 aikana.
Pilotin suunnittelun pohjaksi on benchmarkattu toimintamallia Ruotsista, jossa on useampi uudelleenkäyttömarkkinapaikka jo toiminnassa. Pilotointi hankkeessa on tärkeä vaihe, sillä markkinapaikan ei voida olettaa olevan 1–2 vuoden aikana vielä itsessään kannattava. Kannattavuuden rakentamiseksi yksityisiä toimijoita tulee sitouttaa mukaan markkinavuoropuhelulla sekä toteutuksessa erilaisilla palvelusopimuksilla. Pilotin aikana on tarkoitus ylittää haastava ensivaihe julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. Liiketoimintamalli kehittyy ja laajenee prosessin aikana varastotoiminnasta kauppapaikaksi. Tavoitteena on, että pilotin päätyttyä toiminta olisi kannattavaa sekä kysyntä ja tarjonta markkinoilla riittävää pitkäjänteiselle toiminnalle ilman tukea. Markkinapaikan on tarkoitus palvella niin julkisia kuin yksityisiäkin toimijoita.
Yhteyshenkilö: Pipsa Salolammi
Pilotti 2 keskittyy maamassojen koordinointiin Uudenmaan alueella tavoitteena massakoordinaation maakunnallinen toimintamalli. Siinä käynnistetään yhteistyöfoorumi, joka tuo yhteen kuntia, yrityksiä ja muita sidosryhmiä massojen tehokkaaseen hallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Yhteyshenkilö: Simo Karetie
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Lisätietoja:
Simo Karetie
Projektipäällikkö
simo.karetie@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan kiertotalouslaakso, KOPPI-hanke
Pipsa Salolammi
Projektipäällikkö
pipsa.salolammi@uudenmaanliitto.fi
CIRCULANDIA-hanke, Uudenmaan kiertotalouslaakso
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Uutinen
26.10.2026
TwinReg-hanke vahvistaa Uudenmaan ja Harjun välistä yhteistyötä
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.
Uutinen
15.10.2026
AKKE-valtionavustus on tuonut kasvua, elinvoimaa ja uusia mahdollisuuksia Uudellemaalle
Uudenmaan liiton myöntämä AKKE-hankerahoitus (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määräraha) on osoittautunut merkittäväksi aluekehityksen vauhdittajaksi.