Uusimaa Euroopan toiseksi innovatiivisin alue

Uusimaa on Euroopan toiseksi innovatiivisin alue alueiden innovatiivisuutta mittaavassa vertailussa (Regional Innovation Scoreboard 2023). Heinäkuussa julkaistun vertailun mukaan Uudenmaan innovaatiokyvykkyys on noussut 18 prosentilla vuodesta 2016.
Tanskan Hovedstaden on innovatiivisin alue Euroopassa vertailun mukaan. Saksan Oberbayern sijoittui kolmanneksi. Neljännellä sijalla on Ruotsin Tukholma ja viidentenä Saksan Berliini.
Vertailu tarjoaa tietoa tutkimus- ja innovaatiokyvykkyyttä 239 alueella 22 EU-maassa sekä Norjassa, Serbiassa, Sveitsissä ja Iso-Britanniassa. Myös vuonna 2021 Suomi sijoittui vertailussa toiseksi. Vertailu toteutetaan joka toinen vuosi.
Uudellamaalla rakennetaan kestävää vihreää ja digitaalista siirtymää
– Haluamme vahvistaa asemaamme innovaatioiden edelläkävijänä. Kaikki alueen toimijat ovat tähän sitoutuneet, kertoo innovaatioasiantuntija Venla Virkamäki Uudenmaan liitosta.
– Uudenmaan maakunnan alueella kehitetään jatkuvasti uusia ratkaisuja ja teknologioita, joiden avulla voidaan ratkaista kriittisiä yhteiskunnallisia haasteita, hän jatkaa.
Lisätietoja:

Venla Virkamäki
Innovaatiopäällikkö
venla.virkamaki@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö. Aluekehittämisen johtaja Eero Venäläisen varahenkilö.
Tutustu myös näihin

23.5.2025
Uudenmaan TKI-panostukset kasvussa
Uudenmaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan investoinnit ovat kasvaneet vauhdilla kohti kunnianhimoista viiden prosentin BKT-tavoitetta. Uudenmaan TKI-toimintaa ohjaavan älykkään erikoistumisen strategian toimeenpanoa ja TKI-toiminnan tilannekuvaa on arvioitu juuri julkaistussa seurantaraportissa.

22.5.2025
Uudenmaan liitto kehittää alueellista ennakointia yhdessä eurooppalaisten partnereiden kanssa
Strategic Foresight Partnership (SFP) -hankkeen tavoitteena on alueellisen strategisen ennakointikyvykkyyden vahvistaminen sekä alueiden välisen ennakointitiedon vaihtaminen sekä parhaiden käytäntöjen jakaminen.