Uutinen
13.10.2025
Uudenmaan liiton 30-vuotisjuhlavastaanotolla perjantaina 10. lokakuuta luovutettiin ensimmäinen Uusimaa-kunniamerkki Markku Markkulalle. Kunniamerkki on tunnustus ansiokkaasta toiminnasta Uudenmaan hyväksi.
Uutinen
7.10.2025
Uudenmaan maakuntaohjelma 2026–2029 näyttää suunnan maakunnan kehittämiselle seuraaviksi vuosiksi. Ohjelma sisältää vision sekä painopisteet ja tavoitteet, joiden avulla rakennetaan tulevaisuuden Uuttamaata. Organisaatiot ja kansalaiset voivat jättää lausuntoja ohjelman luonnokseen 5.11. saakka.
Uutinen
6.10.2025
Uusi maakuntahallitus kokoontui ensimmäistä kertaa 6. lokakuuta. Kokouksessa hallitus päätti asettaa Uudenmaan maakuntaohjelman ja ympäristöselostuksen luonnokset nähtäville ja lausuntoja varten. Lausuntoaika alkaa tällä viikolla.
Uutinen
6.10.2025
Uusi Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina 6. lokakuuta. Hallitus aloittaa työnsä ajankohtana, jolloin EU:ssa valmistellaan monivuotista rahoituskehystä, joka määrittää tulevaisuuden kasvun ja kilpailukyvyn edellytyksiä. Suomen kannalta keskeistä on, että EU:sta saatava rahoitus suunnataan alueelle, jossa sillä on suurin vaikuttavuus.
Uutinen
3.10.2025
Millainen on onnellisten Uusimaa? Torstaina 23. lokakuuta klo 8.15–9.00 Tulevaisuustutka-webinaarissa tutustutaan keinoihin rakentaa sitä.
Uutinen
1.10.2025
Uudellamaalla avautuu Suomen ensimmäinen sekä kuntia että yrityksiä palveleva markkinapaikka, joka keskittyy rakennusosien uudelleenkäyttöön. Rakennusosapankki käynnistyy pilottina, jonka aikana julkinen ja yksityinen sektori pääsevät kehittämään toimintaa yhteistyössä. Kunnille on tarjolla pilotin puitteissa monenlaista tukea ja koulutusta.
Uutinen
19.9.2025
Uudenmaan kulttuurifoorumi kokoaa kulttuurin ja luovan alan toimijat Helsingin Musiikkitalolle tiistaina 23. syyskuuta.
Uutinen
18.9.2025
Merellisten toimialojen taloudellinen merkitys ulottuu syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi merellisillä toimialoilla on merkittävä taloudellinen potentiaali osana energiamurrosta ja vihreää siirtymää.
Uutinen
12.9.2025
Uudenmaan maakuntaparlamentti kutsuu jälleen marraskuussa. Odotettu vaikuttajafoorumi kokoaa satoja osallistujia ajankohtaisten teemojen pariin Helsinkiin. Tänä vuonna tapetilla on huoltovarmuus.
Uutinen
11.9.2025
Tulevaisuustutka-webinaarissa 11. syyskuuta keskusteltiin siitä, mitä geopoliittisen murroksen vaikutukset tarkoittavat Suomella ja Uudellemaalle. Asiantuntijapuheenvuoroissa käytiin läpi muun muassa tämänhetkistä tilannetta ja innovaatiopolitiikan tarpeita ja mahdollisuuksia.
Uutinen
10.9.2025
Uudenmaan maakuntaohjelma ja sen ympäristöselostuksen luonnokset tulevat nähtäville syksyn aikana. Niistä voi antaa palautetta lausuntopalvelussa lokakuun alkupuolelta marraskuun alkuun. Esittelemme uutta ohjelmaa ja sen painotuksia torstaina 9. lokakuuta.
Uutinen
3.9.2025
Luoto.art-sivusto on luovien alojen kestävyyssiirtymää tukeva uusi verkkosivusto ja tietopankki. Osana luovien alojen ekologisen kestävyysmurroksen verkostohanketta toteutettu sivusto kokoaa yhteen työkaluja, oppaita ja tiedonlähteitä ekologisen kestävyyden edistämiseksi luovilla aloilla.
Uutinen
2.9.2025
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa 2. syyskuuta Helsingin kaupungintalolla. Se valitsi maakuntavaltuuston puheenjohtajat ja maakuntahallituksen jäsenet.
Uutinen
27.8.2025
Uudenmaan kulttuurifoorumi kokoaa kulttuurin ja luovan alan toimijat sekä kaikki alasta kiinnostuneet Helsingin musiikkitalolle 23. syyskuuta. Tule mukaan inspiroitumaan ja verkostoitumaan!
Uutinen
27.8.2025
Suomen merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä on tilannut ja Capful toteuttanut juuri julkaistun selvityksen, joka käsittelee Suomen merialuesuunnittelun kriittistä roolia huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden tukemisessa.
Uutinen
25.8.2025
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 25. elokuuta. Kokouksessa hallitus hyväksyi vihreän ja puhtaan siirtymän teemoihin keskittyvän VISIO-kaavan suunnitteluperiaatteet. Periaatteet ohjaavat kaavaluonnoksen laadintaa.
Uutinen
21.8.2025
Geopoliittinen murros ja valtapeli, globaali kilpailu investoinneista ja materiaaleista sekä tarve vihreään siirtymään tuovat muutoksia myös Suomelle ja Uudellemaalle. Torstaina 11. syyskuuta klo 8.15–9.00 Tulevaisuustutka-webinaarissa keskustellaan siitä, miten muutokset vaikuttavat TKI-toimintaan, innovointiin, vientiin, elinkeinoverkostoihin ja politiikkaan.
Uutinen
20.8.2025
Etelä- ja Länsi-Suomen yhdeksän maakuntaa (ELSA9) järjestävät perjantaina 29. elokuuta klo 11.00–11.45 Turun Eurooppa-foorumissa paneelikeskustelun EU:n aluekehitysrahoituksen tulevaisuudesta. Tilaisuutta voi seurata Turun kaupunginteatterissa tai etänä.
Uutinen
20.8.2025
Uudenmaan liiton tilaama selvitys kartoitti maakunnan yritys- ja työnantajapalvelut sekä niiden kehittämistarpeet. Tulosten mukaan palveluiden koordinaatiota ja proaktiivista työtä halutaan vahvistaa, ja monilla alueilla tavoitellaan pitkällä aikavälillä yhden luukun mallia.
Uutinen
19.8.2025
Uudenmaan kuntien edustajainkokous on tänään valinnut maakuntavaltuuston kuntavaalikaudelle 2025–2029. Uudenmaan liiton ylintä päätösvaltaa käyttävässä maakuntavaltuustossa on 86 jäsentä, jotka ovat edustamiensa kuntien valtuustojen jäseniä.