Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Sininen taivas ja veneen köysi.

EU:n Interreg-ohjelmista tukea alueelliseen yhteistyöhön

Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) -ohjelmista, eli Interreg-ohjelmista, tuetaan viranomaisten ja julkisluontoisten toimijoiden yhteistyötä aluekehityksen tavoitteiden ja ohjelmatyön vaikuttavuuden parantamiseksi.

EU-tukea ohjataan raja-alueiden ja laajempien, rajat ylittävien yhteistyöalueiden toimenpiteisiin sekä alueiden ja kaupunkien välisten verkostojen vahvistamiseen.

Uudenmaan toimijat voivat osallistua kaudella 2021–2027 kuuteen Interreg-ohjelmaan:

Interreg-ohjelmien rahoitus on hanketoteuttajalle edullista: EU-rahoituksen osuus voi olla jopa 80 prosenttia. Lisäksi osassa ohjelmista on mahdollista hakea kansallista vastinrahoitusta.  

Millaisille hankkeille voi hakea rahoitusta?

Interreg-ohjelmista tuetaan alueiden kilpailukykyä ja taloudellista kehitystä edistävää kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen levittämistä. Ohjelmista rahoitetaan myös Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ympäristötavoitteita edistäviä hankkeita.

Lisäksi pyritään vahvistamaan Itämeren aluetta eurooppalaisena ja globaalina talousalueena sekä etsimään yhteisiä ratkaisuja pohjoisten harvaan asuttujen alueiden haasteisiin.

Interreg-ohjelmat ovat osa EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa. Kattava tieto ohjelmista ja rahoitushauista löytyy Interreg-ohjelmasivustolta. Uudenmaan liitossa hankkeiden kehittelijöitä auttaa EU-palvelumme ja Central Baltic -infopiste. Tiedotamme myös valtakunnallisesti Baltic Sea Region -ohjelman hausta ja tapahtumista.

Central Baltic -ohjelman infopiste sijaitsee Uudenmaan liitossa

Keskisen Itämeren alueen Central Baltic -ohjelman Suomen infopiste sijaitsee Uudenmaan liiton toimistossa. Hankerahoitusta harkitsevia auttaa Safira Schubak. Hänet voi kutsua myös erilaisiin tilaisuuksiin esittelemään ohjelman mahdollisuuksia.

Ohjelmassa on laajasti rahoitusmahdollisuuksia uusimaalaisille toimijoille. Kauden 2021–2027 rahoituskehys on 118 miljoonaa euroa. Ohjelman teemat ovat

Ohjelma-alueeseen kuuluu rannikkoalueita neljästä Itämeren maasta. Rahoitettavassa hankkeissa on oltava kumppaneita vähintään kahdesta maasta.

Ohjelman kuulumisista pysyt ajan tasalla, kun tilaat uutiskirjeen.

Uudenmaan liiton EU-palvelu auttaa Interreg-hankkeiden neuvonnassa:

Lisätietoja Interreg-rahoituksesta:

Eero Venäläinen

Johtaja, EU- ja kansainväliset asiat

+358 40 525 1944

Helsinki EU Officen johtaja, EU- ja kansainvälisten asioiden johtaminen

Lisätietoja Central Baltic -ohjelmasta:

Safira Schubak

Information Officer

+358 40 615 9655

Central Baltic Contact Point, Central Baltic -ohjelman viestintä

Palvelee myös ruotsiksi

Lisätietoja Baltic Sea Region -ohjelmasta:

Miranda Sundholm

Projektipäällikkö

+358 40 658 3384

We Make Transition -hanke, Baltic Sea Region -ohjelman kansallinen viestintä

Palvelee myös ruotsiksi

Sivu päivitetty viimeksi: 31.5.2023