Otto Meri nimettiin Euroopan merellisten alueiden liitto CPMR:n Itämerikomission hallitukseen

Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsen Otto Meri valittiin tänään kaksivuotiselle kaudelle CPMR:n Itämerikomission hallitukseen. Järjestö piti yleiskokouksensa Helsingissä.
– Pidän jäsenyyttäni hallituksessa sekä Uudenmaan osallistumista Itämerikomission työskentelyyn merkittävänä mahdollisuutena vaikuttaa eurooppalaiseen päätöksentekoon ja Itämeren alueen kehitykseen. Painopisteinä ovat erityisesti energia- ja ilmastokysymykset sekä kansainvälisten liikenneyhteyksien parantaminen, Meri sanoo.
Itämerikomission puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittiin Tomas Mörtsell Ruotsin Västerbottenista. Uudet varapuheenjohtajat ovat Richard Sjölund, joka edustaa Pohjanmaan maakuntaa sekä Romek Kosenkranius Pärnusta. Pääsihteerinä toiselle kaudelle jatkaa ranskalainen Lucille Ehrhart.
Hallituksessa on puheenjohtajiston lisäksi neljä jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Otto Meren varajäsen on Pekka Komu Päijät-Hämeestä.
Merellisten alueiden liitto CPMR valvoo rannikkoalueiden etua – Uusimaa aktiivinen järjestön Itämerikomissiossa
CPMR (Conference of Peripheral Maritime Regions) on jäsenalueidensa etua valvova järjestö, joka toimii rannikkoalueiden äänitorvena. Uudenmaan liitto on aktiivinen erityisesti järjestön Itämerikomissiossa (Baltic Sea Commission).
CPMR:n keskeisiä toimialoja ovat merenkulun ja muun liikenteen kysymykset, energiapolitiikka, kalastusasiat, tutkimustoiminta sekä aluekehitys. Jäseninä on noin 160 aluetta Euroopan 28 maasta. Suomalaisia jäsenalueita Uudenmaan lisäksi ovat Päijät-Häme, Kymenlaakso, Varsinais-Suomi, Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa.
Uudenmaan liitolla oli ilo isännöidä Itämerikomission yleiskokousta Helsingissä 26.–27. syyskuuta. Koolla oli noin 70 aluetason päättäjää, ja keskustelu yhteistyön edistämisestä Itämeren alueella kävi vilkkaana.
Tutustu järjestöön:
Lisätietoja:

Janne Tamminen
Erityisasiantuntija
janne.tamminen@uudenmaanliitto.fi
Kansainväliset verkostot, Uudenmaan vaalien valmistelutoimikunta
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin

19.6.2025
Kolme hakijaa soveltuvuusarviointeihin yhteysjohtajan viran haussa
Uudenmaan liiton yhteysjohtajan haastattelut on pidetty. Rekrytointia valmisteleva valintaryhmä päätti haastattelujen perusteella nimetä soveltuvuusarviointeihin jatkavat hakijat.

18.6.2025
Kymmenen nostoa alueidenkäyttölaista
Uusi alueidenkäyttölaki tulee ohjaamaan aluesuunnittelua eri kaavatasoilla. Lakiluonnos on lausunnoilla 11. heinäkuuta asti. Uudenmaan liitto ottaa kantaa erityisesti maakuntakaavan tulevaan rooliin ja nostaa esille myös kuntien näkökulmia.