Positiivista nostetta matkailussa – Koronasta huolimatta talous- ja työllisyysvaikutukset edelleen merkittävät Uudellamaalla

Koronakriisistä huolimatta matkailun aluetaloudellinen merkittävyys säilyi Uudellamaalla vahvana vuonna 2021. Tämä selviää TAK Researchin tekemästä selvityksestä.
Viime vuonna matkailijoiden kulutus sai maakunnassa aikaan 3,6 miljardin euron tulovaikutuksen ja lähes 15 000 henkilötyövuoden työllisyysvaikutuksen. Koronan isku matkailuklusteriin oli kuitenkin valtava, sillä matkailun tulovaikutus romahti yli 5,2 miljardia euroa epidemiaa edeltävästä ajasta.
Koronan aikainen matkailun vähentyminen vaikutti moniin toimialoihin
Matkailu ja siihen kytkeytyvät toimialat ovat merkittäviä työllistäjiä Uudellamaalla. Matkailualoilla tehdään paljon kausiluonteista osa-aikatyötä, minkä myötä alan parissa työskenteli Uudellamaalla ennen koronaa lähes 60 000 henkilöä. Viime vuonna määrä tipahti noin 40 000 työlliseen.
Ennen koronaa matkailijoita saapui maakuntaan vuosittain noin 4 miljoonaa. Matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin puolestaan yli 7 miljoonaa. Suomen ulkomaisesta matkailusta noin puolet kohdistui Uudellemaalle.
Koronan myötä ulkomainen matkailu Uudellemaalle supistui lähes 80 prosenttia ja alan työttömyys kasvoi selvästi nopeammin kuin muualla maassa. Matkailualan työttömyys on edelleen keskittynyt voimakkaasti Uudellemaalle. Matkailun vähenemisellä on ollut myös laajat välilliset vaikutukset useiden muiden toimialojen työllisyyteen ja liikevaihdon kehitykseen.
– Koronaviruspandemia ja siitä aiheutuneet rajoitukset vaikuttivat voimakkaasti erityisesti Uudellamaalla. Kansainvälinen matkailu väheni minimiin ja lopulta käytännössä loppui kokonaan. Kotimaan ja vapaa-ajan matkailu suuntautui pois kaupunkiseuduilta, taustoittaa Uudenmaan liiton matkailun erityisasiantuntija Tarja Koistinen.
Uudenmaan matkailu on merkittävää aluetaloudelle – Pikainen toipuminen suotavaa
Koronatilanteen parantumisen seurauksena matkailualojen tilanne on kuitenkin hieman helpottanut vuoden 2022 aikana. Kansainvälisen matkailukysynnän elpyminen sekä erilaisten tapahtumien ja messujen järjestämismahdollisuudet ovat olleet osaltaan parantamassa tulevaisuuden näkymiä. Aluetaloudellisen merkittävyytensä vuoksi matkailualan pikainen toipuminen onkin suotavaa koko Uudenmaan näkökulmasta.
– Koronaviruspandemian myötä matkailu ja vierailijoiden tarpeet ovat myös muuttuneet. Lähialue-, luonto- ja kotimaan matkailu on edelleen suosiossa. Kaupunkiseudutkin kiinnostavat jälleen. Kansainvälisiä matkailijoita Uusimaa houkuttelee monipuolisella matkailu-, luonto-, kulttuuri- ja tapahtumatarjonnalla, Koistinen toteaa.
Uudenmaan matkailutulo ja -työllisyys vuonna 2021
Uudenmaan liitto ja 13 kuntaa ovat teettäneet selvityksen matkailun aluetaloudellisista vaikutuksia maakunnassa ja Uudenmaan kunnissa. Tietoa on saatavilla esimerkiksi välittömästä matkailutulosta, palkka- ja verotuloista sekä matkailun parissa tehdyistä henkilötyövuosista. Selvityksen on tehnyt TAK Research.
Yhteistutkimukseen osallistuivat Uudenmaan liiton lisäksi seuraavat kunnat: Askola, Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Lohja, Mäntsälä, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo ja Tuusula. Alla olevista raporteista löydät tarkemmat kuvaukset selvityksessä käytetyistä aineistoista ja tutkimusmenetelmistä.
Tutustu myös
Lisätietoja:

Tarja Koistinen
Erityisasiantuntija
tarja.koistinen@uudenmaanliitto.fi
Matkailu- ja saaristoasiat, maakunnan matkailutoimijoiden yhteistyö, matkailun verkostoyhteistyö
Palvelee myös ruotsiksi

Johannes Herala
Erityisasiantuntija
johannes.herala@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan alueellinen kehitys, kunta- ja aluetalous, toimintaympäristön analyysit, erillisselvitykset, Uudenmaan yrityspalkinto
Tutustu myös näihin

22.4.2025
Uusimaa painottaa ruokainnovaatioiden merkitystä EU:n maatalouden ja ruoan visiossa
Euroopan komissio julkaisi helmikuussa visionsa maatalouden ja ruoan tulevaisuudesta. Uudenmaan liitto haluaa osallistua aktiivisesti keskusteluun EU:n tulevan maatalous- ja ruokapolitiikan ohjaavista periaatteista. Uudenmaan liitto on valmistellut yhteistyössä Helsinki EU Officen ja sidosryhmien kanssa kannanoton, johon on koottu näkemyksiä komission visioon.

9.4.2025
Valtion aluehallinnon uudistus etenee: Uudellemaalle tulossa oma elinvoimakeskus
Valtion aluehallintoa uudistetaan perustamalla valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Uudellemaalle on tulossa oma elinvoimakeskus, mikä palvelee alueen väestöä ja yrityksiä. Uudistuksessa tulee kiinnittää huomiota kaavoituksen ja lupaprosessien sujuvuuden turvaamiseen.