Suomalaiset kiertotalousratkaisut esillä Maailman kiertotalousfoorumissa
Kiertotalouden edelläkävijämaa Suomi on näyttävästi mukana huhtikuun puolivälissä Maailman kiertotalousfoorumissa (World Circular Economy Forum, WCEF). Suomi tuo foorumissa esille uusia kiertotalousinnovaatioita ja yhteistyömalleja. Myös Uudenmaan kiertotalouslaakso on mukana kiertotalouden superviikolla.
Päättäjille, asiantuntijoille ja sijoittajille suunnattu kiertotalousfoorumi on alansa suurimpia tapahtumia. Sitran toteuttama foorumi järjestetään 15.–18.4.2024 Brysselissä. Foorumia ja siihen liittyviä tapahtumia voi seurata myös etänä.
Työkaluja kiertotalousmurrokseen
Kiertotalouden menestystekijät ja julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö ovat Suomen aiheina pohjoismaista kiertotalousosaamista esiin nostavassa Nordic Circular Hotspotin kiihdyttämösessiossa keskiviikkona 17. huhtikuuta.
Suomessa kaupungit, kunnat ja maakunnat toimivat innovaatioalustoina ja tukevat uusia kiertotalouden ratkaisuja muun muassa maankäytössä ja luomalla uusia markkinoita. Myös alueelliset kehittämisyhtiöt luovat pohjaa kiertotaloudelle ja alueelliselle yritysyhteistyölle.
Kiihdyttämösessiossa kuullaan alueiden ja yritysten esimerkkejä innovatiivisista kiertotalousratkaisuista, jotka on toteutettu julkisen ja yksityisen sektorin tiiviissä yhteistyössä.
– Avaamme kiihdyttämösessiossa toimivan innovaatioekosysteemin kaavaa, jotta muutkin alueet ja kaupungit voisivat saada työkaluja ja inspiraatiota oman alueensa kiertotalousmurrokseen, toteaa Uudenmaan kiertotalouslaakson projektipäällikkö Simo Karetie.
Osallistuminen kiihdyttämösessioon on mahdollista niin paikan päällä Brysselissä kuin etänäkin. Suomen ohjelmaosuus järjestetään keskiviikkona 17. huhtikuuta Keski-Euroopan aikaa klo 14.45–16.00, Suomen aikaa klo 15.45–17.00.
Suomen messuosasto kutsuu tutustumaan innovaatioihin ja yhteistyöhön
Kiertotalousfoorumissa Suomen messuosaston teemana on ”Local Solutions Are Born Here”. Messuosasto tarjoaa mahdollisuuden tutustua kiertotalouden innovaatioihin ja rakentaa yhteistyötä suomalaisten toimijoiden kanssa.
Osastolla esitellään muun muassa kiertotalouden liiketoimintaratkaisuja, julkisen sektorin roolia kiertotalousmurroksessa, innovaatioekosysteemejä ja materiaalien käytön murrosta. Kiertotalousinnovaatioitaan messuosastolla esittelevät Aircohol, Borealis, Carbofex, Carbonaide, Emmy, Lounais-Suomen Jätehuolto, Make a BIM, Niimaar, Rester, Twice, Verte ja Wastewise Group.
– Tervetuloa tutustumaan Suomen osaamiseen ja ratkaisuihin messuosastollemme. Erityisesti odotamme kiertotaloushankkeita ja -yrityksiä kartoittamaan yhteistyömahdollisuuksia, toteaa Suomen kiertotalouden ja vihreän siirtymän suurlähettiläs Anne Vasara.
Suomen messuosaston ja kiihdyttämösession ohjelma on suunniteltu yhteistyössä Uudenmaan liiton, ulkoministeriön, ympäristöministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Business Finlandin, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n, kehitysyhtiö Posintran, Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liiton sekä Business Tampereen, Kiertotalous Pirkanmaan, Turun Ammattikorkeakoulun, Turun kaupungin ja Paimion kaupungin kanssa.
Lisätietoja:
Venla Virkamäki
Innovaatiopäällikkö
venla.virkamaki@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö
Simo Karetie
Projektipäällikkö
simo.karetie@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan kiertotalouslaakso, KOPPI-hanke
Anne Vasara, suurlähettiläs, Kiertotalous ja vihreä siirtymä, +358 295 350 039, anne.vasara@gov.fi
Tutustu myös näihin
Artikkeli
4.11.2026
Tehokkaampaa ravinnekiertoa ja puhtaita perunakantoja – Interreg-hankkeet vahvistavat Suomen ruokaturvaa
Kotimainen ruuantuotanto on Suomen huoltovarmuuden tukipilari. Alaa kuitenkin haastavat paitsi geopoliittiset kriisit myös ilmastonmuutos ja tarve vähentää tuotannosta aiheutuvia päästöjä. Interreg-ohjelman hankkeissa näihin haasteisiin on vastattu kansainvälisellä yhteistyöllä. Keskiössä on ollut muun muassa kierrätysravinteiden käytön edistäminen ja vesistöihin päätyvän ravinnekuorman vähentäminen.
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.