Uudenmaan kiertotalouslaakson tarinoita – Tutustu Uudenmaan matkaan kohti kiertotaloutta

Kiertotaloussiirtymä on edistynyt viime vuosina usealla sektorilla. Uudellamaalla tärkeänä yhteistyöalustana kiertotalouden ratkaisuille on toiminut vuonna 2023 perustettu Uudenmaan kiertotalouslaakso. Kiertotalouslaakson ensimmäisten hankevuosien kohokohtia on nyt koottu Kiertotalouslaakson tarinoita -julkaisuun, joka nostaa esiin sekä sektoreiden kuulumisia että alueen kiertotalouden tekijöitä.
– Olemme koonneet Uudenmaan kiertotalouslaakson tarinoita julkaisuksi, jotta alueelle syntyy yhteinen ymmärrys kiertotalouden etenemisestä, haasteista ja mahdollisuuksista. Kiertotalouslaakso on opettanut tekijöilleen, että vaikka hyviä käytäntöjä jaetaan kansainvälisessä yhteistyössä, inspiraatiota ja parhaita esimerkkejä ei useinkaan tarvitse hakea omaa maakuntaa kauempaa, kertoo Kiertotalouslaakson projektipäällikkö Simo Karetie.
Kiertotalouslaakso tarjoaa yhteistyöalustan ja ratkaisuja
Kiertotalouslaakson ensimmäisessä vaiheessa on rakennettu alueellista ekosysteemiä ja yhteistyötä, koottu hankeportfolioita ja tutkittu eri sektoreiden, kuten rakentamisen, ruoan, elektroniikan, muovin ja tekstiilialan, kiertotalouden edistämisen pullonkauloja.
– Kiertotaloutta edistetään yhdessä kokoamalla toimijoita materiaalivirtojen ja arvoketjujen äärelle yhteiskehittämisprosesseihin. Uudellamaalla on jo laaja joukko asiantuntijoita ja organisaatioita, jotka tekevät työtä kiertotaloussiirtymän edistämiseksi. Keskustelut Kiertotalouslaakson työpajoissa yritysten, julkisen ja TKI-sektorin sekä järjestöjen kanssa ovat johtaneet uusiin ratkaisuihin ja jopa hankeideoihin, iloitsee Uudenmaan liiton kestävyyspäällikkö Pia Tynys.
Seuraavaksi luvassa konkretiaa, tukea ja pilotteja
Lähivuosina Kiertotalouslaakso keskittyy erityisesti kuntien tukemiseen kiertotaloudessa uuden hankkeen myötä (KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin). Pirkanmaan ja Uudenmaan ekosysteemien yhteistyönä rakennetaan alueellisia kiertotalouden green deal -kotipesiä sekä haetaan vauhtia rakennetun ympäristön kiertotalouden kokeiluihin ja uusiin konkreettisiin toimiin. Työ keskittyy erityisesti erityisesti kuntien kanssa tehtävään ennakoivaan massakoordinaatioon ja rakennusosien uudelleenkäyttöön alueilla.
Lisätietoja:

Simo Karetie
Projektipäällikkö
simo.karetie@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan kiertotalouslaakso, KOPPI-hanke

Pipsa Salolammi
Kiertotalousasiantuntija
pipsa.salolammi@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan kiertotalouslaakso, KOPPI-hanke
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin

13.5.2025
Kirjastot ovat jakamistalouden edelläkävijöitä
Kirjastot toimivat matalan kynnyksen koealustoina, joissa voi testata ja luoda tehokkaita jakamistalouden toimintamalleja. Kirjastoista hyväksi havaitut käytännöt voivat levitä muualle yhteiskuntaan ja vauhdittaa ekologista kestävyysmurrosta.

8.5.2025
Kuntien kulttuuripalveluissa tehdään monipuolista ympäristötyötä
Kuntien kulttuuripalvelut ovat mukana luovien alojen kestävyysmurroksessa. Näin voi todeta uuden Uudenmaan liiton koonnin perusteella, jonka tavoitteena oli kerätä yksiin kansiin kuntien kulttuuripalveluiden ympäristötyön hyviä käytäntöjä.