Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Uusimaa vauhdittaa kiertotalouden innovaatioita yhdessä muiden eurooppalaisten kärkialueiden kanssa

Ilmakuva Helsingin Eirasta Hernesaareen päin. Aurinko laskee meren horisonttiin.

Euroopan komission on nimennyt Uudenmaan yhdeksi alueellisista innovaatiolaaksoista. Kiertotalouden kärkialueiden kanssa Uusimaa toteuttaa Eurooppalainen kiertotalouden innovaatiolaakso -hanketta (European Circular Innovation Valley, ECIV). Hanke tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa uusimaalaista kiertotalouden innovaatiotoimintaa yhä kansainvälisemmäksi.

– Uudenmaan tavoitteena on nostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan panostukset viiteen prosenttiin alueen bruttokansantuotteesta. Valinta alueelliseksi innovaatiolaaksoksi ja ECIV-hankkeen kansainvälinen yhteistyö ovat merkittäviä virstanpylväitä kohti tätä tavoitetta, sanoo Uudenmaan liiton aluekehitysjohtaja Eero Venäläinen.

Horizon Europe -ohjelmasta rahoituksen saavassa ECIV-hankkeessa rakennetaan Euroopan suurin kiertotalousinnovaatioiden ekosysteemi, edistetään kestävää kehitystä ja tehdään yhteistyötä ympäri maanosaa. Hanke muuttaa eurooppalaiset alueet dynaamisiksi kiertotalouden keskuksiksi, eräänlaiseksi kiertotalousratkaisujen eurooppalaiseksi ”tanssilattiaksi”.

Innovatiivisia kiertotalousratkaisuja kehittämässä

– Uusimaa on yksi ECIV-hankkeen keskeisistä kumppaneista. Tuomme mukanamme laajan kokemuksemme kiertotaloudesta, kuten Uudenmaan kiertotalouslaaksosta ja kiertotalouden green dealista, toteaa projektipäällikkö Christine Chang Uudenmaan liitosta.

Seuraavien viiden vuoden aikana ECIV-hanke edistää merkittävästi mukana olevien alueiden ja Euroopan siirtymistä kohti kiertotaloutta sekä tuottaa kestävää kasvua ja kehitystä osallistuvilla alueilla.

– Voimme hankkeessa rakentaa kumppaniemme kanssa Euroopan suurimman kiertotalouden ekosysteemin ja samalla tarjota uusimaalaisille yrityksille mahdollisuuksia kansainvälisiin innovaatioekosysteemeihin, Chang jatkaa.

ECIV-hankkeen budjetista 60 prosenttia kohdennetaan ranskalaisen Normandian alueen organisoimiin avoimiin hakuihin, joissa rohkaistaan startup-yrityksiä ja muita yrityksiä ehdottamaan innovatiivisia kiertotalousratkaisuja. Rahoitusta tullaan jakamaan kansainvälisille yhteistyöprojekteille eri teollisuudenalojen arvoketjussa. Uudenmaan toimijoiden mahdollisuuksista päästä hakuihin tullaan informoimaan erikseen vuonna 2025.

Ihmisiä ryhmäkuvassa kokoustilassa.
ECIV-hankkeen toimijat tapasivat syyskuussa Brysselissä. Kuva: ECIV-hanke

ECIV-hanke rakentaa ja uudistaa innovaatioyhteistyötä

ECIV-hanke kokoaa yhteen 19 toimijaa yhdeksästä eri maasta. Projektia johtaa Navarron alue Espanjasta. Mukana on kumppaneita myös Alankomaista, Belgiasta, Bulgariasta, Iso-Britanniasta, Liettuasta Ranskasta ja Ruotsista. Lisäksi mukana on The Association of Cities and Regions for Sustainable Resource Management.

Hanketta rahoittaa Horisontti Eurooppa -ohjelma. Koko hankkeen budjetti on 27,2 miljoonaa euroa, josta Uudenmaan liiton osuus on noin 356 000 euroa. Hanke on käynnissä 1.9.2024–30.8.2029.

Euroopan komissio on valinnut 72 aluetta alueellisiksi innovaatiolaaksoiksi (Regional Innovation Valleys, RIV). Kaikki ECIV-hankkeessa mukana olevat alueet ovat alueellisia innovaatiolaaksoja. Innovaatiolaaksot edistävät Euroopan strategisia prioriteetteja, kuten vihreää siirtymää ja digitaalista muutosta.

ECIV- European Circular Innovation Valley

Lisätietoja:

Christine Chang

EU-erityisasiantuntija

+358 44 353 3014

EU-hankevalmistelu, EU-palvelun kansainvälinen viestintä

Venla Virkamäki

EU-erityisasiantuntija

+358 40 619 4133

Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö