Uusimaa vauhdittaa kiertotalouden innovaatioita yhdessä muiden eurooppalaisten kärkialueiden kanssa
Euroopan komission on nimennyt Uudenmaan yhdeksi alueellisista innovaatiolaaksoista. Kiertotalouden kärkialueiden kanssa Uusimaa toteuttaa Eurooppalainen kiertotalouden innovaatiolaakso -hanketta (European Circular Innovation Valley, ECIV). Hanke tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa uusimaalaista kiertotalouden innovaatiotoimintaa yhä kansainvälisemmäksi.
– Uudenmaan tavoitteena on nostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan panostukset viiteen prosenttiin alueen bruttokansantuotteesta. Valinta alueelliseksi innovaatiolaaksoksi ja ECIV-hankkeen kansainvälinen yhteistyö ovat merkittäviä virstanpylväitä kohti tätä tavoitetta, sanoo Uudenmaan liiton aluekehitysjohtaja Eero Venäläinen.
Horizon Europe -ohjelmasta rahoituksen saavassa ECIV-hankkeessa rakennetaan Euroopan suurin kiertotalousinnovaatioiden ekosysteemi, edistetään kestävää kehitystä ja tehdään yhteistyötä ympäri maanosaa. Hanke muuttaa eurooppalaiset alueet dynaamisiksi kiertotalouden keskuksiksi, eräänlaiseksi kiertotalousratkaisujen eurooppalaiseksi ”tanssilattiaksi”.
Innovatiivisia kiertotalousratkaisuja kehittämässä
– Uusimaa on yksi ECIV-hankkeen keskeisistä kumppaneista. Tuomme mukanamme laajan kokemuksemme kiertotaloudesta, kuten Uudenmaan kiertotalouslaaksosta ja kiertotalouden green dealista, toteaa projektipäällikkö Christine Chang Uudenmaan liitosta.
Seuraavien viiden vuoden aikana ECIV-hanke edistää merkittävästi mukana olevien alueiden ja Euroopan siirtymistä kohti kiertotaloutta sekä tuottaa kestävää kasvua ja kehitystä osallistuvilla alueilla.
– Voimme hankkeessa rakentaa kumppaniemme kanssa Euroopan suurimman kiertotalouden ekosysteemin ja samalla tarjota uusimaalaisille yrityksille mahdollisuuksia kansainvälisiin innovaatioekosysteemeihin, Chang jatkaa.
ECIV-hankkeen budjetista 60 prosenttia kohdennetaan ranskalaisen Normandian alueen organisoimiin avoimiin hakuihin, joissa rohkaistaan startup-yrityksiä ja muita yrityksiä ehdottamaan innovatiivisia kiertotalousratkaisuja. Rahoitusta tullaan jakamaan kansainvälisille yhteistyöprojekteille eri teollisuudenalojen arvoketjussa. Uudenmaan toimijoiden mahdollisuuksista päästä hakuihin tullaan informoimaan erikseen vuonna 2025.

ECIV-hanke rakentaa ja uudistaa innovaatioyhteistyötä
ECIV-hanke kokoaa yhteen 19 toimijaa yhdeksästä eri maasta. Projektia johtaa Navarron alue Espanjasta. Mukana on kumppaneita myös Alankomaista, Belgiasta, Bulgariasta, Iso-Britanniasta, Liettuasta Ranskasta ja Ruotsista. Lisäksi mukana on The Association of Cities and Regions for Sustainable Resource Management.
Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoittaman hankkeen budjetti on 27,2 miljoonaa euroa, josta EU-rahoitusta on 13,6 miljoonaa euroa. Uudenmaan liiton osuus on noin 356 000 euroa. Hanke on käynnissä 1.9.2024–30.8.2029.
Euroopan komissio on valinnut 72 aluetta alueellisiksi innovaatiolaaksoiksi (Regional Innovation Valleys, RIV). Kaikki ECIV-hankkeessa mukana olevat alueet ovat alueellisia innovaatiolaaksoja. Innovaatiolaaksot edistävät Euroopan strategisia prioriteetteja, kuten vihreää siirtymää ja digitaalista muutosta.

Lisätietoja:
Christine Chang
EU-erityisasiantuntija
christine.chang@uudenmaanliitto.fi
Strategiset kansainväliset kumppanuudet, tutkimuksen, innovaatioiden ja yrittäjyyden ekosysteemin kehittäminen
Venla Virkamäki
Innovaatiopäällikkö
venla.virkamaki@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö
Tutustu myös
TKI-toiminta
Uudenmaan innovaatiotoimijat ovat edelläkävijöinä mukana kehittämässä resurssiviisasta ja hiilineutraalia yhteiskuntaa, joka on hyvä asukkailleen ja yrityksilleen sekä ympäröivälle luonnolle.
Tutustu myös näihin
Artikkeli
4.11.2026
Tehokkaampaa ravinnekiertoa ja puhtaita perunakantoja – Interreg-hankkeet vahvistavat Suomen ruokaturvaa
Kotimainen ruuantuotanto on Suomen huoltovarmuuden tukipilari. Alaa kuitenkin haastavat paitsi geopoliittiset kriisit myös ilmastonmuutos ja tarve vähentää tuotannosta aiheutuvia päästöjä. Interreg-ohjelman hankkeissa näihin haasteisiin on vastattu kansainvälisellä yhteistyöllä. Keskiössä on ollut muun muassa kierrätysravinteiden käytön edistäminen ja vesistöihin päätyvän ravinnekuorman vähentäminen.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Uutinen
26.10.2026
TwinReg-hanke vahvistaa Uudenmaan ja Harjun välistä yhteistyötä
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.