Uusimaa-viikko käynnistyy 9. toukokuuta – Yli 30 tapahtumaa ympäri maakuntaa

Uusimaa-viikon tapahtumakimara on käynnissä 9.–13. toukokuuta. Viikon pääteema ympäristöviisas Uusimaa välittyy monipuolisten tapahtumien kautta.
Uudenmaan liitto on koonnut jokakeväisen tapahtumaviikon yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Tekemistä löytyy kaikenikäisille uusimaalaisille viiden päivän ajan. Tapahtumia järjestetään eri puolilla maakuntaa ja myös verkossa.
– Uudeltamaalta löytyy ympäristöviisaita ratkaisuja ja intoa toteuttaa niitä. Viikon teeman kautta haluamme kiteyttää kuvaa jo käytössä olevista tai vielä kehitteillä olevista ympäristöviisaista uusimaalaisista ratkaisuista, kuvailee kulttuuriasiantuntija Tarja Haili Uudenmaan liitosta.
Maanantaina juhlistetaan yhdessä Eurooppaa
Maanantain päätapahtuma kutsuu Helsingin keskustakirjasto Oodiin ja verkkolähetyksen pariin Eurooppa-päivän merkeissä. Vilskettä on luvassa aamusta iltaan ja iloista tekemistä on koko perheelle. Ohjelmassa on esimerkiksi keskusteluja, elokuvia ja illan päättävä DJ-keikka. Lisäksi viereisessä Musiikkitalossa kokoontuu Tapahtumateollisuus NYT -toimialaseminaari.
Tiistain fokuksessa hyvinvointi
Tiistain päätapahtumassa käydään keskustelua taiteen ja kulttuurin kytköksistä terveyteen ja hyvinvointiin, kun Hyvinvoinnin ja terveyden kulttuurimarkkinat valtaavat Oodin Helsingissä. Markkinoilla päästään tutustumaan kulttuuritorin innostaviin kulttuurihyvinvoinnin hankkeisiin, toimijoihin ja tekijöihin.
Keskiviikkona esillä kulttuuri ja yhteisöllisyys
Keskiviikon päätapahtumassa sukelletaan kulttuuriympäristöihin Uudellamaalla. Lapinlahden Lähteen ja Pro Lapinlahti ry:n järjestämässä tapahtumassa pääsee tutustumaan kiinnostaviin kohteisiin kompaktisti. Illan päättää Story Sharing Cafe. Tapahtuma järjestetään Lapinlahden Lähteellä Helsingissä.
Torstain teemana koulutus ja osaaminen
Torstain päätapahtumassa Sappi Kirkniemen tehdas kutsuu lähikuntien päättäjät ja virkamiehet sekä alueen kansanedustajat tutustumaan toimintaansa ja Lohjanjärven vesiensuojelun historiaan. Tehdas on maailman suurin aikakauslehtipapereita tuottava tehdas. Lisäksi Säätytalolla käynnistetään Biolasten tahtiin luovien alojen ekologista siirtymää.
Perjantaina keskitytään kilpailukykyyn
Perjantain päätapahtuma kutsuu inspiroitumaan kestävän kehityksen mahdollisuuksista. Kilpailuetua ympäristöviisaudesta -aamupalatilaisuudessa pohditaan, mitä vastuullisuus merkitsee yrityksille ja miten vastuullisuus on tukenut yritysten kasvua. Uusimaa on nimetty Euroopan yrittäjyysalueeksi ja tapahtuma on osa teemavuotta.
Keskustelusarja Henrik Janssonin johdolla
Fokus Uusimaa -keskustelusarjassa syvennytään uusimaalaiseen identiteettiin ja voimavaroihin sekä ympäristöviisaan Uudenmaan teemoihin. Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson saa vieraakseen eri alojen asiantuntijoita ja tuttuja uusimaalaisia. Puolituntiset videolähetykset julkaistaan Uusimaa-viikon Facebook-sivulla(Siirryt toiseen palveluun) ja Uudenmaan liiton Youtube-kanavalla(Siirryt toiseen palveluun) maanantaista torstaihin kello 15.
Keskustelusarjassa ääneen pääsevät muun muassa pääjohtaja Leif Schulman Suomen ympäristökeskuksesta, toimitusjohtaja Juha Niemelä Metsähallituksesta, tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta, johtava tutkija, tutkimusohjelmajohtaja Jaana Halonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, pääjohtaja Tiina Merisalo Museovirastosta ja ympäristöneuvos Tuija Mikkonen ympäristöministeriöstä.
Uusimaa-viikko järjestetään jo yhdennentoista kerran
Uusimaa-viikko on järjestetty vuodesta 2012 lähtien Uudenmaan liiton koordinoimana. Uusimaalaisten omaa tapahtumaviikkoa vietetään uudella teemalla aina toukokuun alussa.
Viikon päätapahtumista vastaavat tänä vuonna Eurooppalainen Suomi ry, Taikusydän – Uudenmaan alueverkosto, Lapinlahden Lähde, Sappi Kirkniemen paperitehdas ja Uusimaa – Euroopan yrittäjyysaluevuosi.
Tutustu myös näihin

18.6.2025
Uudenmaan ilmastoriski- ja haavoittuvuustarkastelu tuo esiin alueen haavoittuvuuksia ja tarkastelee alueen varautumistarpeita
Uudenmaan liitto on julkaissut ilmastoriski- ja haavoittuvuustarkastelun, joka antaa alueellisen kokonaiskuvan ilmastonmuutoksen aiheuttamista riskeistä Uudellamaalla. Raportti toimii pohjana maakunnan ensimmäiselle sopeutumissuunnitelmalle ja parantaa tietoutta alueellisista ilmastoriskeistä.

18.6.2025
Ilmastokasvo Hanna Mattila ilahtuu yhteistyöstä yli rajojen
Keväällä Uudenmaan liitossa aloittanut erityisasiantuntija Hanna Mattila työskentelee maakunnan ilmaston, kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden parissa.

18.6.2025
Syksyn EAKR-haku tarjoaa rahoitusmahdollisuuksia erityisesti energiatehokkuutta, energiamurrosta ja ilmastopäästövähennyksiä vauhdittaville hankkeille
Elokuussa avautuva Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) haku tarjoaa rahoitusta hankkeille, joilla tuetaan Uudenmaan ilmastotyötä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä.

16.6.2025
Uudenmaan liitto mukaan kiertotalouden green deal -sitoumukseen: tavoitteena luonnonvarojen käytön vähentäminen 2015 vuoden tasolle
Uudenmaan liitto on liittynyt kansalliseen kiertotalouden green deal -sitoumukseen edistääkseen kestävää, resurssiviisasta tulevaisuutta. Sitoumus tukee kuntia konkreettisissa toimissa ja avaa uusia mahdollisuuksia kiertotalouden ratkaisujen kehittämiseen ja pilotointiin.