Alustatalous on yli puolelle täydentävää tai satunnaista työtä

Alustatalous ja sen vaikutukset uudistumassa oleviin työ- ja elinkeinopalvelujen uudistukseen olivat aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 30. toukokuuta. Alustatalous tarkoittaa liiketoimintamallia, jossa yritys perustaa sovelluksen tai verkkosivun, jolla yksityishenkilöt ja yritykset voivat tarjota ja ostaa tuotteita ja palveluita.
Työterveyslaitoksen tutkimuspäällikkö Laura Seppänen nosti puheenvuorossaan esiin, että teknologia kertaa yhteiskunnan tarpeita, mutta luo myös uusia. Alustatalous tuo taloudellisen toiminnan piirin uusia resursseja, kuten asuntoja, autoja ja osaamista.
– Vuonna 2022 noin 3,9 prosenttia on tehnyt alustatyötä viimeisen vuoden aikana. Ulkomaalaistaustaisista sitä on tehnyt 10 prosenttia, hän kertoi.
Alustavan tiedon mukaan alustatyö oli yli puolelle täydentävää tai satunnaista työtä. Ihmisiä kiinnostaa mahdollisuus lisätuloihin ja verkostoitumiseen sekä työn joustavuus. Osalle muuta työtä ei ole saatavilla. Alustataloudesta saa myös matalalla kynnyksellä sisältöä ansioluetteloon ja se kannustaa yrittäjyyteen.
– Alustatalous sopii huonosti tai ei lainkaan työttömyysetuuksien kanssa. Ongelmia ja riskejä on epävarmuus ja ennakoimattomuus, Seppänen pohti alustatalouden sudenkuoppia.
Alustatalouden heikkouksia on myös sosiaalisen tuen puute, aikapaineet, kilpailu ja heikko tulotaso. Työssä ei välttämättä myöskään ole oppimis- ja etenemismahdollisuuksia. Alustoille voi olla myös joissakin tilanteissa vaikea päästä ja alussa saada keikkoja, jos ei ole vielä mainetta.
Alustatalous on murrosvaiheessa
Uudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio nosti kommenttipuheenvuorossaan esiin, että tarvittaisiin muutosta maineisiin, asenteisiin ja itse alustapalveluihin, jotta alustataloutta voisi kehittää työllisyyspalveluissa.
– Voisiko alustatalous tukea kotoutumista? Voisiko alustatalous auttaa kohtaantoon?
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan yliopistonlehtori ja kirjailija Matti Ylönen totesi puheenvuorossaan, että alustatalouden kanssa eletään nyt murrosvaihetta, kuten vaikkapa osuuskunta- tai ammattiyhdistysliikkeenkin muovautuessa on ollut. Hänen mukaansa vastavoimat ovat nyt muotoutumassa.
Katso tilaisuuden tallenne
Tulevaisuustutka-webinaarisarjassa käsitellään ajankohtaisia ilmiöitä ja niiden vaikutuksia Uudellemaalle. Uudenmaan liiton järjestämät Tulevaisuustutka-webinaarit ovat avoimia kaikille maakunnan tulevaisuudesta kiinnostuneille.
Lisätietoja:

Antti Kettunen
Viestinnän asiantuntija
antti.kettunen@uudenmaanliitto.fi
TE-palvelujen uudistuksen tukeminen, TEPA24 Uusimaa -hankkeen viestintä

Tutustu myös näihin

25.4.2025
Toimivat liikenneyhteydet Eurooppaan ovat elintärkeitä Uudellemaalle ja Suomelle
Tulevaisuuden kansainväliset liikenneyhteydet olivat aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa 24. huhtikuuta. Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Tiina Haapasalo kertoi helmikuussa julkaistusta selvityksestä, jossa on arvioitu Suomen uusia liikenneyhteyksiä maailmalle erityisesti yrityksien näkökulmasta.

9.4.2025
Ennakointikamari: Kasvu syntyy osaamisesta – Hallituksen puoliväliriihessä on tunnistettava jatkuvan oppimisen merkitys
Uusimaalaiset koulutuksen järjestäjät, korkeakoulut ja yritykset korostavat Ennakointikamarin kannanotossa jatkuvan oppimisen merkitystä. Osaaminen on avain kestävään kasvuun.