
Ohjaamme rahoitusta sellaisille hankkeille, jotka edistävät Uudenmaan kehittämisen tavoitteita. Myönnämme sekä kansallista että Euroopan unionin rahoitusta ja tuemme hakijoita EU-rahoituksen hakemisessa. Valmistelemme myös itse kehittämishankkeita ja haemme aktiivisesti EU-rahoitusta.
Kestävän kasvun ja elinvoiman määräraha AKKE
Myönnämme Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman -määrärahaa (AKKE) uusimaalaisille kehittämishankkeille. Rahoituspäätöksiämme ohjaavat Uusimaa-ohjelma ja Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategia.
Kestävän kasvun ja elinvoiman määräraha AKKE
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman rahoitus
Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan kansallinen ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 edistää elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia. Meillä on myönnettävänämme ohjelman EAKR- ja JTF-rahoitusta.
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman rahoitus
Horisontti Eurooppa ja muut EU:n erillisohjelmat
Horisontti Eurooppa ja muut EU:n erillisohjelmat tarjoavat rahoitusmahdollisuuksia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeille. Meiltä voi kysellä neuvoja rahoituksen hakemisesta. Erillisohjelmien rahoitus voi parhaimmillaan tuoda huomattavia resursseja Uudellemaalle.
Horisontti Eurooppa ja muut EU:n erillisohjelmat
EU:n Interreg-ohjelmat
Euroopan alueellisen yhteistyön Interreg-ohjelmista tuetaan viranomaisten ja julkisluontoisten toimijoiden yhteistyötä aluekehityksen tavoitteiden ja ohjelmatyön vaikuttavuuden parantamiseksi. Kysy hakuvinkkejä.
EU:n Interreg-ohjelmat
Interreg-ohjelmien kansallinen vastinrahoitus sekä valvonta
Myönnämme kansallista vastinrahoitusta Interreg Central Baltic-, Interreg Baltic Sea Region- ja Urbact-ohjelmien hankkeiden suomalaisille partnereille ja hoidamme valvontaa.
Interreg-ohjelmien kansallinen vastinrahoitus sekä valvonta
Rahoitus EU-hankkeiden valmisteluun
Rahoitamme uusimaalaisten toimijoiden EU-hankkeiden valmistelua. Tavoitteenamme on lisätä Uudellemaalle saatavaa Euroopan unionin rahoitusta.
Rahoitus EU-hankkeiden valmisteluun
Ajankohtaista

8.5.2025
Onnistu hankerahoituksen hakemisessa – tule kuulemaan rahoitusohjelmista ja vinkit onnistuneen hankehakemuksen tekoon
Uudenmaan liitto ja Uudenmaan ELY-keskus järjestävät hankehakuvalmennuksen, jossa on luvassa yleiskatsaus erilaisiin rahoitusohjelmiin ja neuvoja onnistuneen hakemuksen kirjoittamiseen kokeneiden uusimaalaisten hankekonkareiden ja rahoittajien opastuksella.

6.5.2025
Tervetuloa valmistelemaan Uudenmaan sopeutumissuunnitelmaa – seuraavaksi syvennytään sopeutumistoimiin
Uudenmaan sopeutumissuunnitelman valmistelu on edennyt vaiheeseen, jossa aiemmin tunnistettujen ilmastoriskien ja yhteisesti asetettujen päämäärien pohjalta lähdetään tunnistamaan ja arvioimaan konkreettisia sopeutumistoimia.

2.5.2025
Rahoitusta ja tukea hanketoimijoille – tutustu tuleviin rahoitushakuihin
Kevään ja syksyn aikana on avoinna useita EAKR-, ESR+- ja Interreg-hakuja. Rahoitusta on tarjolla muun muassa vihreää siirtymää, lastensuojelua, työllistymistä ja pieniä paikkakuntia kehittäville hankkeille.

30.4.2025
Haemme maksatusasiantuntijaa
Etsimme joukkoomme kokenutta ja tavoitteellista maksatusasiantuntijaa / valvojaa määräaikaiseen tehtävään 31.12.2026 asti. Työhösi kuuluu mm. Interreg-ohjelmien valvonta- ja tarkastustehtävät, valvottavien hankkeiden ohjaus ja neuvonta sekä yhteistyö hallintoviranomaisten kanssa.